keskiviikko 18. joulukuuta 2019

There Will Be No Leave Today (1959)


Tähän harjoitustyöhön saatiin idea silloiselta Gerasimovin elokuvainstituutilta, joka tarjosi opiskelijoilleen Andrei Tarkovskille ja Aleksandr Gordonille mahdollisuutta isomman budjetin televisioproduktion ohjaamiseen. There Will Be No Leave Todayn lähtökohtaisena tarkoituksena ei ollutkaan tarjota maailmalle uutta mestariteosta tai muuta vastaavaa, ainoastaan toimia käytännön yksinkertaisena sovellutuksena opetetusta teoriasta. Tästä syystä laadultakaan ei sovi odottaa ihan mitä tahansa.
There Will Be No Leave Todayn tarina perustuu tositapahtumiin ja Tarkovskin kumppaninsa kanssa suorittamiin silminnäkijöiden haastatteluihin. Eräässä venäläisessä pikkukaupungissa löydetään kaivausten yhteydessä räjähtämätön ammus, armeija määrätään evakuoimaan kaupunki ja lopussa murkula räjäytetään hallitusti. Sotilaat näyttelevät tässä todellisuudessa itseään.
Tämä harjoitustyö oli muutamina seuraavina voitonpäivinä järjestettyjen televisioesitystensä jälkeen pitkään kadoksissa elokuvakoulun kokoelmissa riehuneen tulipalon vuoksi kunnes ainut säilynyt kopio löydettiin 90-luvun puolivälissä Moskovan elokuvamuseon kokoelmista. Näin jälkikäteen voi vain sanoa, että ilman tämän löytymistäkin olisi kelvannut hyvin jatkaa elämäänsä, sillä There Will Be No Leave Today ei todellisuudessa tarjoa nykymaailmalle oikein mitään nimekkään ohjaajansa lisäksi.
Mikäli tästä taas hakemalla haluaa hakea niitä tarkovskilaisia suosikkiniksejä, jää tällä kertaa vain täysin tyhjin käsin. There Will Be No Leave Todayta ei alunperinkään tarkoitettu taiteellisesti merkittäväksi tai kunnianhimoiseksi elokuvaksi, eikä se sitä myöskään ole. Ainakin tästä voi sanoa, että mitä tahansa Tarkovskin olikin tarkoitus tätä tehdessään tulevasta leipätyöstään oppia, sen mies kaiketi tulevaisuuden tuntien myös teki. Katsojille tästä sen sijaan ei jää oikein mitään käteen.


Arvio: 2/5


SEGODNYA UVONENIYA NE BUDET, 1959 Neuvostoliitto
Ohjaus: 
Aleksandr Gordon, Andrei Tarkovski
Käsikirjoitus: 
Aleksandr Gordon, Andrei Tarkovski, I. Mahovoi
Näyttelijät: 
Aleksei Alekseev, Oleg Borisov, Pyotr Ljubeškin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.