Panda! Go Panda! (1972)

Isao Takahatan ja Hayao Miyazakin Panda! Go Panda! saattaa ensisilmäyksellä vaikuttaa kuin miltä tahansa muulta todella pienille lapsille suunnatulta hupailulta, mutta todellisuudessa sillä on huomattavasti mielenkiintoisempi tuotantohistoria kuin voisi luulla. Alunperin Miyazakilla ja Takahatalla tiimeineen oli suunnitelmissaan kokonaisen kunnianhimoisen televisiosarjan luominen Peppi Pitkätossun pohjalta, mutta Astrid Lindgren kieltäytyi kunniasta ilmeisesti taannoisen luvatta tuotetun Moomin-sarjan myötävaikutuksesta. Valmiita luonnoksia päätettiin sitten hyödyntää tällaisiin aikansa pandabuumin hengessä tuotettuihin lyhäreihin, joita näytettiin aikoinaan teattereissa Godzilla-leffojen yhteydessä.

Puolituntiseen lyhäriin ei luonnollisesti juuri tarinaa mahdu, mutta tätä voisi kuvailla kokonaisuutena jonkinlaiseksi löyhäksi prototyypiksi Naapurini Totorosta. Alussa vanha isoäiti lähtee matkoille jättäen pienen tyttönsä yksin kotiin. Kotona tyttö leikkii pienen pandan ja ison pandan kanssa, joista ensimmäisestä tulee tämän lapsi ja isommasta isä. Kaikenlaista pientä ja suurta hauskaa seikkailua seuraa kun aikuisetkin astuvat mukaan tyttölapsen satumaailmaan, heitetäänpä ovelasti sivusta vähän yhteiskunnallisempaakin sanomaa.

Edellisen lisäksi näin pienestä työstä tuskin kannattaa turhaan lähteä enempiä kirjoittamaankaan. Jos tarina kuulosti rahtuakaan tylsältä tai mielenkiinnottomalta, se todennäköisesti myös on sitä. Positiivisena puolena tästä voi kuitenkin sanoa, ettei Panda! Go Panda! ainakaan ole kaikessa lapsekkaassa yksinkertaisuudessaan tippaakaan ylianimoitu, liian sentimentaalinen tai imelä eikä näin lyhyellä kestolla kaiken rajumman sisällön puuttuminenkaan pääse juuri haittaamaan. Pienenä varoituksen sanana kuitenkin tämän söpö korvamatotunnari voi varomattomalla jäädä korviin soimaan viikkokausiksi.


Arvio: 4/5


PANDAKO PANDA, 1972
Ohjaus: Isao Takahata
Käsikirjoitus: Hayao Miyazaki
Näyttelijät: Kazuko Sugiyama, Kazuo Kumakura, Yasuo Yamada, Yoshiko Ohta