keskiviikko 1. tammikuuta 2020

Huippujengi Himalajalla (2019)


En tiedä huomasiko kukaan muu, että Laikalta tuli uusi leffa viime kesänä? Loistavan Kubo ja samuraiseikkailun floppaamisen jäljiltä melkein lihoiksi menneen studion uutukainen floppasi todellisuudessa vielä edeltäjäänsäkin pahemmin, joten jos pulju jotenkin ihmeen kaupalla mieron tien onnistuikin välttämään, niin tämän taloudellisen katastrofin jälkeen ei kyllä enää taatusti ole paluuta entiseen. Mutta onko pöljästi suomennettu Huippujengi Himalajalla oikeasti niin huono kuin mitä silkan numerotiedon pohjalta voisi olettaa? Otetaan selvää.
Huippujengi Himalajalla on tarina omituisten otusten löytäjän sekä sivistyneen Herra Lenkin, puuttuvan lenkin eli isojalan matkasta kohti Himalajaa etsimään jälkimmäisen kadonneita serkkuja eli jetejä. Matka ei kuitenkaan ole aivan helppo ja yksinkertainen, sillä kaksikon perään on lähetetty salamurhaaja pitämään huolen, ettei tutkimusmatkailija enää saavu kotiseutuvilleen kertomaan löydöistään...

Laikan humoristista seikkailurainaa katsoessa ei kyllä harmittavasti käynyt yhtään epäselväksi, miksei elokuva juuri herättänyt massojen kiinnostusta. Olen aiemmin puolustellut aktiivisesti Laikan mielipiteitä jakavia hahmodesignejä, mutta tällä kertaa joudun itsekin taipumaan ja toteamaan suurimman osan olevan tässä pelkästään susirumaa jälkeä, mitä Hugh Jackmanin ja parin muun avainnäyttelijän omaan korvaani tylsistyneeltä kuulostava dubbaus vain onnistuu entisestään korostamaan. Ainut valopilkku omasta mielestäni tällä saralla on itse isojalka, josta onnistutaan alusta asti rakentamaan harvinaisen symppis ja hauska hahmo varsinaisen päähenkilön jäädessä lähinnä yhden ilmeen ja luonteenpiirteen syvyiseksi tuttavuudeksi.
Jos vähän kankea hahmoanimaatio ja dubbaus käyvät sopivasta tekosyystä flopille, ei tarinan varsinainen tyyli niiden huutavia puutteita pysty juuri korvaamaan; Huippujengi Himalajalla ei tällä kertaa nimittäin ole mikään erityinen toimintapaukku tai itämaista henkeä tavoitteleva fantastinen kasvutarina vaan jonkinlaisen nokkeluuksilla ladatun road movien henkeä tavoitteleva kevyehkö hassu seikkailuleffa ilman räjähdyksiä, spektaakkelia tai sen syvällisempää draamaa. Itse pidin kovasti Laikan miesten rennosta ja huolettomasta asenteesta, mutta en epäile yhtään, etteikö se olisi jo yksistään riittänyt karkottamaan suurta yleisöä jo kättelyssä.

Mitä taas varsinaiseen animaatiotekniseen osaamiseen kokonaisuutena tulee, lienee Huippujengi himalajalla lennokkaimpia ja tyylikkäimpiä stop motion -leffoja pitkiin aikoihin. Laika on selvästi osannut hyödyntää 3D-tulostusta ja sopivaa annosta väliin upotettua kevyttä CGI-animaatiota tavalla, jota toivoisi vilpittömästi laajemmin hyödynnettävän muidenkin alan pajojen ja tekijätiimien tuotoksissa. Masentavasta taloudellisesta kömmähdyksestä huolimatta soisin ainakin itse epätasaisen, tekijöidensä tuotoksista silkassa skaalassa eeppisimmän ja visuaalisesti rikkaimman Huippujengin nousevan mukaan spekulointeihin, kun potentiaalisia genren Oscar-ehdokkaita ja -voittajia aletaan arvuutella.

En oikeasti ymmärrä mikä ihme niissä jeteissä ja isojaloissa juuri nyt ihmisiä muutenkaan kiehtoo. Siis oikeasti, pelkästään tänä ja viime vuonna on ilmestynyt vähintään tusinan verran erilaisia aihetta sivuavia animaatioita, joten eipä ihme että Laikan tuotos hukkui pelkästään aiheensa puolesta jo täysin niiden tulvaan. Positiivisena puolena Huippujengi Himalajalla väläyttää kuitenkin lähes jokaisella osa-alueella siipiään siinä määrin, että se nousee helposti lajinsa parhaimmistoon muutenkin kuin animaation saralla.
Toivon ja rukoilen, ettei Huippujengi Himalajalla jäisi Laikan joutsenlauluksi.


Arvio: 3.5/5

MISSING LINK, 2019 USA, Kanada
Ohjaus: 
Chris Butler
Käsikirjoitus: 
Chris Butler
Näyttelijät: 
Emma Thompson, Hugh Jackman, Timothy Olyphant, Zach Galifianakis, Zoe Saldana

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.