Sudet tulevat (1984)

Keskinkertaisempaan taipuvan Ladyhawke - Legenda haukastan näkeminen herätti itsessäni vastustamattoman tarpeen katsastaa seuraavaksi yhden kaikkien aikojen suosikeistani fantasia- ja satuelokuvien saralla. Muistelen etäisesti törmänneeni tähän muinoin jonkin hämärän ihmissusileffoja käsittelevän artikkelin yhteydessä. Sitä, oliko tuo kyseinen sepustus erityisen positiivinen, en muista laisinkaan, mutta niiden kuuluisien muodonmuutoskohtausten näkeminen toisaalla kirvoitti lopulta tarkastamaan itse elokuvankin. Näin jälkikäteen voin vain sanoa, että kyllä kannatti.

Neil Jordanin Sudet tulevat ei ole mikään tyylipuhdas kauhuromanttinen teos, vaikka Hammerin iki-ihanilla Technicolor-vesillä onkin selvästi käyty inspiraatiota litkimässä ehkä jonkun Valerie and Her Week of Wondersin ohella. Sudet tulevat onkin yksinkertaisesti tarina nuoren tytön unesta, jossa Punahilkan sadun hengessä kertoillaan tarinoita viattomien neitojen sekä susien kohtaamisista unilogiikan ja kansantarinoiden kiehtovassa maailmassa. Pääpaino on luonnollisesti alkuperäistarinan freudilais-moralistisessa sanomassa: seksi on vaarallista. Seksi, komeat nuoret miehet... ja erityisesti ihmissudet, nuo yliluonnollisen feminiinisen eroottisen fantasian suosikkihahmot. Viimeinen ei siis ollut vitsi.

Muistan ensimmäisellä kerralla pyöritelleeni avoimesti päätäni tätä katsellessani, sillä en aina pysynyt ilman tekstityksiä tai erillistä referaattia juonesta kärryillä laisinkaan. Koko rainahan koostuu lähinnä kahden sisäkkäisen kehyskertomuksen sisäkkäisistä temaattisesti toisiinsa sidoituista pienemmistä tarinoista, joita hahmot kertoilevat toisilleen, minkä seuraaminen voikin tuottaa keskittymiskyvyttömälle huomattavia vaikeuksia. Henkilökohtainen suosikkini kaikista on pieni tarina komeista ja yltäkylläisistä satuhäistä, jonka vieraat muuttuvat yhdessä komeassa surrealistisessa montaasissa ihmisistä susiksi. Kai tuossakin jotain erityistä draamaakin on, mutta lopetus varastaa valokeilan siltä täydellisesti.

Kaikkein ihastuttavinta Jordanin teoksessa on sen mystinen tunnelma, jota on oikeasti mahdottoman vaikea täysin suoraan lähteä vertaamaan mihinkään toiseen saman lajin leffaan. Sudet tulevat on nimittäin niitä sellaisia elämyksiä, joita ei ole tarkoitettukaan kovin realistisiksi, vaan kokonaisuus näyttää kauttaaltaan lavastetulta, synkissä peikkometsissä samoillaan minuuttikaupalla, eläinsymboliikkaa viljellään oikein urakalla, kirkkaat satuvärit välkkyvät ja sumukone on saanut selvästi kyytiä. Ilman muutamia todella pahasti ajansyömiä muodonmuutoserikoistehosteita voisin mennä tituleeraamaan Jordanin unenomaista fantasiaa jopa yhdeksi genrensä tunnelmallisimmista ja komeimmista luomuksista kautta aikain sekä miehen ohjaajanuran hienoimmista töistä ylipäänsä. Tällaista vihjailevan eroottista kauhuromanttista satuelokuvaa osaa nirsompikin setämies arvostaa.

Viimeisenä muttei vähäisimpänä tulkoon vielä mainittua erikseen George Fentonin säveltämä tyylitajuinen soundtrack, joka kykenee tunnelmassa nousemaan parhaimmillaan jopa Jordanin itsensä maagisiin mittasuhteisiin yltävän visuaalisen kerronnan tasolle. Moni mojovampien tuotantoarvojen Hollywood-rainakin voi nykyaikana vain unelmoida näin tasokkaasta ja upeasta musiikista. Moni varmasti on tästäkin toista mieltä, mutta itselleni Sudet tulevat edustaa kauhuromanttista satu- ja fantasiaelokuvaa puhtaimmillaan ja (lähes) parhaimmillaan; tällaisesta ajattoman viehättävästä elokuvataiteesta minä nautin ja haluan ehdottomasti nähdä lisää.


Arvio: 4.5/5


THE COMPANY OF WOLVES, 1984 Iso-Britannia
Ohjaus: Neil Jordan
Käsikirjoitus: Angela Carter, Neil Jordan
Näyttelijät: Angela Lansbury, David Warner, Micha Bergese, Sarah Patterson, Stephen Rea, Tusse Silberg