Viikunanlehti (1926)

Mitä siis tapahtui Howard Hawksille surkuhupaisan Sieluja aikojen yössä -öklyromanttisen spektaakkelisörsselin jälkeen? Cecil B. DeMillen korniuden multihuipentuman perään Hawks meni tekemään sopimuksen William Foxin kanssa ja pääsi vihdoin osoittamaan kyntensä ohjaajana. Tulevan mestarin debyytiksi muodostunut parisuhdedraama The Road to Glory oli aikalaislähteistä päätellen ilmestyessään kaikkien muiden kuin ohjaajan ja käsikirjoittajan itsensä mieleen – jonka onneksi kyseinen teos onkin vuosien saatossa unohtunut ja kadonnut historian hämäriin.

Omaan työskentelyynsä pettynyt Hawks päättikin seuraavaksi koettaa kynsiään viihteellisemmän romanttisen komedian parissa. Viikunanlehti on kovin tutunoloinen kertomus Eedenin puutarhassa asustavasta laiskanpulskeasta Aatamista ja miehelleen tuon tuostakin nalkuttavasta Eevasta. Eevan on paha olla, sillä tällä ei ole taaskaan mitään muuta vaatetta kuin vanhoja viikunanlehtiä, eikä päivän uutisia kivitaulusta aamukahvilla lukevan Aatamin pitkäkaulainen lemmikkidinosauruskaan malta olla pilaamatta emännän kukkaistutuksia!

Kaikki – tai ainakin melkein kaikki – kuitenkin muuttuu parempaan päin raamatullisen avioparin muutettua nykypäivän New Yorkiin, jossa isäntä päätyy työskentelemään putkimiehenä ja emännästä kypsyy oikea kalliilla vaatteilla keimailevan turhamaisen porvarisfrouvan perikuva. Pariskunnan naapurissa asustaa tietenkin kavala käärme hemaisen kauniin juoruilevan neidon muodossa. Katsojan kontolla on tietysti jännittää, josko lähes tauotta riitelevä vanha aviopari lankeaa ”käärmeen” houkutuksiin.

Olin oikeasti valmis dissaamaan tätä elokuvaa ihan silkan kuulopuheen perusteella, mutta sen viimein katsottuani voin vain nauraa moisille höpinöille, sillä Viikunanlehti on mitä persoonallisin ja viihdyttävin parisuhdekomedia miesmuistiin. Tuntuu aivan siltä, kuin Hawks olisi omalla ilkikurisella tavallaan pyrkinyt piikittelemään DeMillen kaltaisten suurohjaajien saman ajan älyttömimmille virityksille, mutta lopputulos on vain kahta hauskempi, eikä kaikkein vähiten Kiviset ja Soraset mieleen tuovalla surrealistisella huumorillaan, ohjaajan itsensä teräksisen varmoista otteista nyt puhumattakaan.

George O’Brienin ja Olive Bordenin muodostaman pääparin erityinen kemia ansaitsee vielä ylimääräisen kiitoksen. Molemmat tekevät yksilöinä uransa onnistuneimpiin lukeutuvan suorituksen, mutta kaksikko sattui vielä näihin aikoihin olemaan ihan oikeasti toisiinsa rakastuneita, joten nuoren parin yhteispelissä on kyetty menemään pelkästään tässä mielessä huomattavasti toisilleen etäisiä keskivertonäyttelijöitä pitemmälle vähän samaan tapaan kuin Eriskummallisen klubin kohdalla aikoinaan. Erityisesti O’Brienin työskentelyä on ilo katsella, miehessä on valtavasti sympaattista karismaa, joka monelta muulta aikansa tähdeltä yksinkertaisesti puuttuu.

Näin ollen ristinkin Viikunanlehden jälleen yhdeksi suotta unohdetuksi ja aliarvostetuksi mykän elokuvan helmeksi.


Arvio: 4/5


FIG LEAVES, 1926 USA
Ohjaus: Howard Hawks
Käsikirjoitus: Hope Loring, Howard Hawks, Louis D. Lighton
Näyttelijät: George Beranger, George O'Brien, Heinie Conklin, Olive Borden, Phyllis Haver, William Austin