Apinan tarina (1999)

Tästä leffasta muistan vain nähneeni yhden ja todennäköisesti myös ainoan televisiossa asti näytetyn mainoksen joskus niinä varhaisina vuosina, jolloin vielä sellaista roskalaatikkoa ja pi(e)runsilmää tapasin tiirailla. Jo pieni välähdys itse elokuvan traileria riitti kertomaan itselleni paljon sen sisällön varsinaisesta laadusta, mutta varsinainen kokeminen jäi syystä tai toisesta toteutumatta. Syyksi epäilen, ettei tällaista ranskalaista kikkaretta meinaa nykypäivänäkään löytää mistään, saati sitten että sitä enää kukaan täysjärkinen aikuinen tai lapsi muistaisikaan - Apinan tarinassa kun ei nimittäin juuri ole mitään sellaiseen oikeuttavaa sisältöä, eikä ole koskaan ollutkaan.

Aloitetaanpa perkaaminen niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin elokuvan nimestä: "Apinan tarina" on tylsin mahdollinen nimi, jota on millekään ihmiskunnan historian tunnetulle taideteokselle koskaan annettu, jopa laimeampi kuin "Suuri seikkailu" tai "Jännittävä matka". Ehkä nimen tarkoituksena onkin informoida katsojaa susiruman kannen epämuodostuneiden örkkien "esittävän" todellisuudessa jonkinlaisia apinamaisia kädellisiä otuksia.

Itse rainassa ei ole kovin kummoista alkua tai alkutekstejä, vaan tarina vain yhtäkkiä käynnistyy "jostain". Puussa elävät, speedoja käyttävät apinat tarinoivat siitä, miten maan pinnalla kuljeskelee apinoita syöviä hirviöitä ja jokainen sinne pudonnut on kadotuksen oma. Korvakorua käyttävä, muuatta Tosi viilee haamujengin jäsentä muistuttava teiniapina on kuitenkin fiksumpi ja kyseenalaistaa vanhojen kämyjen opit. Maan päältä paljastuukin kokonainen apinoiden rakentama tarunomainen sivilisaatio, jossa paikalle tippunutta teiniapinaa kohdellaan kuin Sean Connerya Zardozissa miinus tissit ja häämekko. Vaikutteita imetty, kenties?

Apinan stooria on tässä kohtaa kulunut vasta kymmenisen minuuttia, mutta olen jo täysin pyörällä päästäni. Miksi apinat käyttävät korvakoruja ja speedoja? Mille planeetalle ja mihin aikaan tämä oikeasti sijoittuu? Mitä ihmettä minä oikein katson?

Vastauksia edellisiin kysymyksiin ei tietenkään missään kohtaa saada, mutta varsinainen juoni stagnatoituu käytännössä täydellisesti koko lopun keston ajaksi etenemättä yhtään mihinkään. Itse asiassa tapahtumien siirryttyä puista maan kamaralle speedotkin vaihtuvat kätsysti täysin ihmismäisiin vaatteisiin, mikä sai itseni vain edelleen pohtimaan, mitä vuosikertaa ranskalaiset viinisiepot lienevät litkineet kun päättivät ihmisten sijaan kertoa tarinan täysin ihmismäisesti käyttäytyvillä ja pukeutuvilla apinoilla, joista suuri osa voisi perinteisistä eläinhahmoista ja furryista poiketen vielä designiltaankin käydä suoraan karikatyyrimäisistä ihmisistä.

Liekö Apinan tarinakaan todellisuudessa ihmisten tekemä laisinkaan, vai voisiko vanha kasku apinoista ja kirjoituskoneista päteä tässä tapauksessa myös elokuvain maailmassa - sillä erotuksella tietenkin, että lopputulos on tällä kertaa lähempänä vogonien kuin Shakespearen runoutta. Tähän suuntaan viittaa erityisesti Apinan tarinan Disney-leffojen hengessä kömpelösti sähelletyt musikaalikohtaukset (luit aivan oikein!), jotka vetävät karmeudessaan pohjat lähes kaikista näkemistä animaatioleffoista koskaan, mitä kyseisten kohtausten puolivillainen animaatio, yhdestä ainoasta mälsästä väristä koostuvat taustat sekä katsomani englanninkielisen version unettavan laimea ääninäyttely vielä entisestään latistivat. Suomenkielinen dubbaus lienee verraten parempi, joten viimeinen kannattaa lukea vain varauksella.

Mitä ihmettä ne ranskalaiset mahtoivat oikeasti napostella kun tätä tekivät? Olen henkilökohtaisesti elänyt uskossa, että Jean-Francois Laguionie olisi ainakin keskinkertainen ohjaaja, jolta löytyy CV:stään useampikin näkemisen arvoinen teos, mutta Apinan tarinan kohdalla maestro näyttäisi olleen täysin koomassa - tila johon olin itsekin vääjäämättä vajoamassa miehen tuotosta katsoessani tätä arvostelua varten. Noh, nyt se on kuitenkin tehty, joten ei muuta kuin unta kuulaan.

Hyvää yötä.


Arvio: 1/5


LE CHATEAU DES SINGES, 1999 Ranska
Ohjaus: Jean-Francois Laguionie, Ulla Renko
Käsikirjoitus: Jean-François Laguionie, Norman Hudis
Näyttelijät: Kiti Kokkonen, Markku Riikonen, Mika Turunen, Petteri Summanen