Puhtauden lunnaat (1929)

Jos Alfred Hitchcockin uralta pitäisi nimetä yksi ainut elokuva, jossa mies todellakin löysi itsensä ja oman tyylinsä, menisi valinta vaikeaksi Vuokralaisen ja Puhtauden lunnaiden välillä. Toki ensimmäisestä voi jo löytää roppakaupalla tekijänsä myöhemmällä uralla nähtäviä ja edelleen täydellisyyteensä jatkokehiteltyjä oivalluksia, mutta toisaalta Puhtauden lunnaissa mies oli jo kasvanut ulos aikansa muodikkaista tyylikeinosta kohti omaa taiteilijapersoonallisuuttaan ja kuvakieltään, jotka tulisivat leimaamaan koko tämän myöhempää uraa hamaan loppuun asti.

Olennaisin syy Puhtauden lunnaiden muikeudelle piilee luonnollisesti sen genressä: jännityksen mestari ymmärsi viimein palata jo aiemmin äärimmäisen menestyksekkäästi käsittelemänsä lajityypin parin kaikenlaisten turhien kokeilujen sijaan. Itse tarinakin tietysti sisältää lähes jokaisen tekijänsä tyypillisen perusteeman himosta ja murhasta, epäilyksestä sekä velvollisuuden ja rakkauden väliltä; tällä kertaa kudelma on koottu murhaan syyllistyneen naisen, tätä metsästävän poliisin sekä Muukalainen junassa - klassikon roiston mieleen tuovan salaperäisen kiristäjän ympärille. Jopa Hitchcockin kuuluisaa jännityksen määritelmää sovelletaan luovasti jo tässä vaiheessa.

Vaikka {i]Puhtauden lunnaat muistetaankin tekijänsä ensimmäisenä menestyksekkäänä kokeiluna, oli se alkujaan toteutettu nimenomaan mykkänä. Vasta saatuaan kuvauksensa valmiiksi Hitchcock nimittäin sai kuulla tuotantoyhtiön hankkineen välineet äänityksiä varten, jolloin koko tuotantoprosessi päätettiin aloittaa alusta. Lopulta markkinoille asti päätyikin kaksi versiota täysin samasta elokuvasta: toinen oli mykkä, toinen ääniraidalla varustettu. Näistä jälkimmäinen on jäänyt elokuvan historiaan ensimmäisenä menestyksekkäänä eurooppalaisena äänielokuvana sekä koko myöhemmän trillerigenren suunnannäyttäjänä.

Hitchcockin poikkeuksellista saavutusta Puhtauden lunnaissa vain entisestään korostaa tieto ajan hankaluuksista äänieristyksen suhteen, jonka vuoksi moni elokuva kuvattiin yksinkertaisesti erityisessä studiossa paikallaan pysyvän kankean erityiskameran voimin ennen käytännönläheisempien liikuteltavien äänieristysratkaisujen keksimistä. Hitchcokin ja tämän työryhmän työskentelyssä moisista ongelmista ei ole tietoakaan, vaan kamera liikkuu ja elää tapahtumien mukana siinä missä mykän elokuvan aikaankin, tietysti jälleen kerran niin mestarillisella otteella, etteivät puheet aikaansa vuosikausia edellä olevasta toteutuksesta ole täysin tuulesta temmattuja.

Varsinainen kuvaustekniikka ei kuitenkaan ollut ainut tekninen haaste Puhtauden lunnaita tehtäessä. Mykän elokuvan aikaan näyttelijöiden käyttämillä aksenteilla tai kielillä ei ollut niin merkitystä korostuneen fyysisen näyttelyn vuoksi, mutta äänen tulon myötä katsojat alkoivat vaatia täydellistä kielitaitoa. Pääosaa esittävälle puolalais-tsekkiläistaustaiselle Anny Ondralle päädyttiin siksi palkkaamaan oma erillinen ääninäyttelijänsä, joka luki tämän repliikit kameran ulkopuolella. Kuten useimmat äänisuunnitteluun liittyvät tekniset ratkaisut, myös edellinen on hoidettu tekoaikaan ennennäkemättömällä ammattitaidolla ja hienostuneisuudella – jopa niinkin hyvin, ettei keskivertokatsoja todennäköisesti huomaisikaan asiaa, ellei siitä erikseen joku mainitsisi.

Päätän siis tämänkertaisen epistolani positiivisella nuotilla. Puhtauden lunnaat on varhaisen äänielokuvan suuria ja merkittäviä teoksia, Hitchcockin uran alkupään kulmakiviä ja muutenkin erittäin nautittava ja katsottava hyvällä maulla ja toteutettu rikosjännäri, vuosikymmenen kärkeä lajissaan.


Arvio: 4.5/5


BLACKMAIL, 1929 Iso-Britannia
Ohjaus: Alfred Hitchcock
Käsikirjoitus: Alfred Hitchcock, Benn W. Levy, Charles Bennett
Näyttelijät: Anny Ondra, Charles Paton, Cyril Ritchard, Donald Calthrop, John Longden, Sara Allgood