Rakkaus ja romahdus (1926)

Muistan joskus lukeneeni Martin Scorsesen käyttäneen Buster Keatonin Rakkautta ja romahdusta Kuin raivo härkä -elokuvansa varsinaisena esikuvana, sillä Scorsesen mukaan Keaton onnistui teoksessaan kiteyttämään jotain niin oleellista nyrkkeilystä ja urheilijan elämästä. Itselleni tieto tuli mitä suurimpana yllätyksenä, sillä en varsinaisesti ole koskaan osannut kuvitellakaan koomikkomestaria minään erityisenä dramaturgina tai edes urheiluelokuvan suurena nerona. Itse elokuvan nähtyään ymmärtää myös Scorsesen maininnan ummikkoa paremmin, sillä tiettyä yhteistä henkeä näiden kahden elokuvan väliltä todellakin löytyy.

Ensinnäkin on syytä mainita, että Rakkaus ja romahdus on klassisista Keaton-komedioista ehkäpä kaikkein vakavin ja vähiten humoristisin. Tälläkin kertaa lähdemateriaalina on käytetty tekijälleen vaivoin sopivaa, tekoaikaan suosittua Broadway-musikaalia, jossa tylsään elämäänsä leipääntynyt miljonääriplayboy tekeytyy nyrkkeilijäksi tehdäkseen vaikutuksen kauniimpaan sukupuoleen. Jotakuinkin koko tekijänsä filmografiasta poiketen tällä kertaa ei lopussa nähdä edes tälle ominaista klimaattista stunt-vyörytystä tai perinteikkään surrealistista lopputwistiä.

Joku vaativampi todennäköisesti lyttäisi jo edellisen perusteella koko rainan, mutta itse löysin siitä jopa muutamia ihan nautittaviakin puolia – ja olihan kyseessä tiettävästi Keatonin itsensäkin suurin suosikki omasta filmografiastaan. Varsinaisessa teknisessä mielessähän Rakkaudessa ja romahduksessa ei periaatteessa ole mitään vikaa, sanoisin jopa että kuvauksen saralla on tällä kertaa onnistuttu jopa aiempia Keaton-leffojakin komeammin. Riippumatta siitä, sijoittuvatko tapahtumat kaukaiseen horisonttiin katoavaan istutusmetsään, vuoristoiselle jokimaisemalle vaiko vain tylsästi sisätiloihin, Bert Hainesin ja Devereux Jenningsin taidokas ja mukaansa imaiseva symmetrioilla ja perspektiiveillä herkutteleva kameratyöskentely on aina ilo silmälle.

Todellinen tähti tässä teoksessa kuitenkin on sen kuvaus nyrkkeilystä ja nyrkkeilymaailmasta silkkana brutaalina herrasväen väkivaltaviihteenä, johon ei leikkiä ja huumoria mukaan mahdu. Luonnollisesti myös otteluiden iskut on selvästi koetettu viedä niin loppuun asti kuin mahdollisista vammoista piittaamatta. Historiankirjoihin ei ole juuri jäänyt tietoa päätähden harjoitusmääristä tai -metodeista, mutta tämän otteista ja urheilullisesta olemuksesta näkee selvästi, että vaivaa on todella nähty. Keatonin ylpeys omasta suorituksestaan on siis vähintäänkin ymmärrettävää.

Omasta mielestäni Rakkaus ja romahdus ei kuitenkaan lukeudu tekijänsä tuotannon terävämpään kärkeen, vaan jää tämän filmografiassa niin monen muun laadukkaamman teoksen varjoon lähinnä kuriositeetin asemaan. Pelkästään saman vuonna ilmestyi Keatonilta sellainen elokuva kuin Kenraali, jota yleensä on tapana rankata yhdeksi kautta aikain parhaista komedioista ja amerikkalaisista elokuvista siinä missä Martin Scorsesen tunnetuimmat klassikotkin. Toivoisinkin kovasti pääseväni näkemään Keatonin mestariteoksen jälleen mahdollisimman pian.


Arvio: 3.5/5


THE BATTLING BUTLER, 1926 USA
Ohjaus: Buster Keaton
Käsikirjoitus: Al Boasberg, Charles Smith, Lex Neal, Paul Gerard Smith
Näyttelijät: Budd Fine, Buster Keaton, Francis McDonald, Mary O’Brien, Sally O’Neil, Snitz Edwards, Walter James