Farmarin naimakauppa (1928)

Farmarin naimakauppa on melkoinen kummajainen. Kuten taisin jo aiemmin todetakin, mykän elokuva viimeisinä vuosina nuori Alfred Hitchcock kokeili vielä rohkeasti siipiään mitä erilaisimpien genresekoitusten parissa, vaikka tämä oli jo aiemmin osunut asian ytimeen Vuokralaisessa. Tämän elokuvan kohdalla käytännössä kaiken, mitä mies on ikinä eläessään ennen tai jälkeen ohjannut voi suosiolla unohtaa, sillä romanttinen komedia nimeltä Farmarin naimakauppa jättää kauas taakseen tyyliltään jopa mestarin aiemmat kuherruskuukaudet hölmön melodraaman parissa.

Aikansa suosittuun aristokraattista luokkatietoisuutta uhkuvaan näytelmään perustuva hupsu elokuva kertoo varakkaasta maanomistajasta, jonka vaimo sattuu alussa kuolemaan. Parhaassa iässä oleva rikas ja komea englantilainen leskimies alkaa tietysti katsoa itselleen uutta vaimoa paremman väen keskuudesta, mutta yksikään ylhäissyntyinen salonkimadame ei saa tämän sydäntä todella sykkimään. Lopulta morsian löytyykin hassusti ihan vain tavallisen rahvaan palvelusväen keskuudesta.

En oikeasti jaksa erikseen alkaa taiteilla siitä, miten vähän oikeasti välitin Hitcin elokuvan tarinasta. Mestarilla oli tunnetusti oma omituinen näkemyksensä hyvästä huumorista, mutta mikään komediaohjaaja tämä ei varsinaisesti ole koskaan ollut, eikä varsin jäyhä Farmarin naimakauppakaan varsinaisesti naurunremakkaa useimmissa katsojissa todennäköisesti kykene herättämään – mistään aikakaudelle tyypillisestä lennokkaasta slapstick-stunt-komediastahan tässä ei suinkaan ole kysymys.

Edellinen ei kuitenkaan tarkoita, etteikö Hitchin komediakokeilusta löytyisi myös jotain positiivistakin. Tiettävästi alkuperäisnäytelmä nojaa vahvasti nasevan dialogin ympärille, joten Hitch joutui tässä teoksessaan panostamaan aivan erityisellä tarkkuudella visuaalisen kerronnan tasoon saadakseen pidettyä turhan selittelyn ja ylimääräisen tekstin kohtuuden rajoissa. Silkan tarinankerronnan saralla miehen saavutusta kelpaakin ihastella nykyäänkin, sillä mukaan on eksynyt laimeasta aiheestaan huolimatta roppakaupalla mitä mielenkiintoisempia oivalluksia, kuten yhä uusia ironisia käänteitä edetessään paljastavia pienimuotoisia kamera-ajoja sekä ajan kulumista kuvaavia hienostuneita leikkauksia, mm. kohtauksessa, jossa kuluvaa aikaa verrataan takan vierellä kuivuviin vaatteisiin.

Periaatteessa edellisen kaltaisia älynväläyksiä voisi alkaa luetella pienen romaanin edestä, mutta lienee vain viisainta jättää loput lukijan itsensä havainnoitavaksi; varsinainen sanomani luultavasti tuli tälläkin hyvällä ilmaistua. Jos Farmarin naimakaupan jättämän vaikutelman jotenkin lyhyesti tiivistäisinkin näin loppuun, sanoisin, että kyseessä on erinomaisesti ideoitu kehno elokuva täysin väärästä genrestä ja täysin väärän tekijän ohjaamana.


Arvio: 2/5


THE FARMERS WIFE, 1928 Iso-Britannia
Ohjaus: Alfred Hitchcock
Käsikirjoitus: Eden Phillpotts, Eliot Stannard
Näyttelijät: Gordon Harker, Jameson Thomas, Lillian Hall-Davies