Kevytkenkäinen (1928)

Alfred Hitchcockin Kevytkenkäinen alkaa kohtauksella oikeussalissa: ylhäissyntyinen nainen on ottamassa avioeron väkivaltaisesta miehestään. Flashback tietää kertoa naisen olleen jo aiemmin toisen miehen tähtäimessä, mutta tämän kosijan tulleen nuijituksi kuoliaaksi nykyisen siippansa toimesta. Oikeudenkäynnin jälkeen roskamediassa julkeaksi ja pahaksi leimattu emäntä katoaa paratiisisaarelle ja muuttaa nimensä vain rakastuakseen lopulta toiseen mieheen, joka luonnollisesti on autuaan tietämätön rakastamansa naisen likaisesta menneisyydestä. Loppu onkin yllättäen kaikkea muuta kuin onnellinen.

Tämän teoksen kohdalla lienee sopivinta jo unohtaa täysin ohjaajan loistava tulevaisuus puhtaana jännityksen mestarina, sillä varsin puolivillaisessa ja innottomassa Kevytkenkäisessä ei varsinaisesti ole muutamia pieniä yksityiskohtia lukuun ottamatta juuri mitään tekemistä miehen klassisempien teosten kanssa. Tekoaikanaan suosittuun teatteriproduktioon perustuva kevytkenkäinen onkin juoneltaan ensisijaisesti puhdasta melodraamaa tahattoman pienellä jännityksenhippusella silattuna, mutta ilman minkäänlaista erityisen tunnistettavaa nerokkaan tekijänsä sielua tai persoonallisuutta.

Teknisen toteutuksen suhteen muutamia varsin mielenkiintoisia ideoitakin toki löytyy. Varsin rutiininomaisesti elokuvaansa ohjastanut Hitchcockhan pyrki tiettävästi järjestelmällisesti kokeilemaan erilaisten kuvallisten tehokeinojen käyttöä välttääkseen turhaa selittämistä ja ylimääräisiä välitekstejä. Vuonna 1928 ilmestyneeksi myöhäiskauden mykkäelokuvaksi tällainen lähikuvien ja kamera-ajojen luova käyttö ei tosin ole enää yhtä ihmeellistä kuin Vuokralaisen aikaan, mutta ne antavat mestarin teokselle tiettyä ajattomuuden tuntua. Hitchcockin osoittamasta kiinnostuksesta paparazzeihin ja kameroiden voimaan vaikuttaa ihmisten ajatteluun sekä ihmiskohtaloihin on myös sanottu olevan etäisiä kaikuja Takaikkunasta.

Hitchcockin teosten yleissivistykseen tämäkin siis kai kuuluu, mutta mikään kovin timanttinen tai olennainen heppoinen Kevytkenkäinen ei kaikessa puuduttavuudessaan suinkaan ole. Pelkästään tekijänsä mykkien teosten kaanonissa käsillä oleva yksilö edustaa vielä keskinkertaista esitystä, tämän myöhemmistä äänielokuvistakin lyhemmän tikun vetää kevyesti ainakin pari, ehkä kolmekin teosta. Suuren ja mahtavan Alfred Hitchcockin uraan mahtuu siis oikeasti muutama ihan oikea floppikin – piskuinen joukko epämääräisiä teoksia, joista ei yleensä juuri elokuvapiireissä ääneen puhuta. Näistä kyseisistä mustista lampaista kirjoitan tarkemmin kunhan aika joskus on...


Arvio: 2.5/5


EASY VIRTUE, 1928 Iso-Britannia
Ohjaus: Alfred Hitchcock
Käsikirjoitus: Eliot Stannard, Noel Coward
Näyttelijät: Eric Bransby Williams, Franklin Dyall, Ian Hunter, Isabel Jeans, Robin Irvine