The Big Bad Fox and Other Tales... (2017)

Otetaanpa vielä pikainen katsaus uusinta ranskalaista animaatiota. Ernest & Celestinen takana operoi nimittäin sellainen herrasmies kuin Benjamin Renner, joka kyseisen iki-ilahduttavan teoksen lisäksi on tullut tehneeksi koko joukon kotimaassaan suosittuja sarjakuvia, joiden pohjalta miekkonen on edelleen tuottanut kaikessa yleisneroudessaan kokonaisen piskuisen joukon lyhyitä televisiospesiaaleja, jotka edelleen näkivät jokunen vuosi sitten päivänvalon maailman teattereissa tällaisena tarkoitusta varten kokoon kursittuna veikeänä ja laadukkaana antologiana.

Tarinoiden hahmot ja tapahtumapaikka noudattavat mahdollisimman uskollisesti klassisten ranskalaisten eläinfaabeleiden perinteitä tarkemmin nimeämättömälle maaseudulle sijoittuvine sattumuksineen ja puhuvine eläimineen, jotka ovat lajityyppinsä ajattomina arkkityyppeinä kuin suoraan Gallian keskiaikaisista eläinkertomuksista repäistyjä – siis hyvällä tavalla. Silkassa visuaalisessa mielessä liikutaan Ernest & Celestinen jalanjäljissä jälleen vesiväreillä maalatussa ja kevyesti tussatussa sarjakuva- ja satukirjamaailmassa, joka tällä kertaa tuntui animaatio- ja hahmodesignmielessä vielä edellistäkin hivenen sujuvammalta katsoa, kiitos vuosien varrella karttuneen kokemuksen sekä kehittyneen tekniikan.

Kolmesta episodista ensimmäisessä maatilan eläimet löytävät eksyneen haikaran pudottaman vauvan ja päätyvät itse kuskaamaan mukeloa oikealle omistajalleen. Tarina sellaisenaan on käytännössä repäisty jostain sanomalehtien muutaman ruudun pituisesta hupailusarjakuvasta, mutta varsin vitsikäs, slapstickiä viljelevä tarina onkin alkujaan tarkoitettu lyhyehköksi naurupalaksi ilman sen syvempää sisältöä tai sanomaa, joten asiaa hädin tuskin tulee miettineeksi. Tärkeintä, että Rennerin huumori on jälleen erinomaisessa iskussa ja hilpeän ilmeikäs hahmoanimaatio tekee jälleen tehtävänsä, kirvoittaen katsojassa vähintään muutamat kunnon röhönaurut.

Koko elokuvan todellinen kohokohta onkin sen toinen episodi, joka kertoo ketusta ja kolmesta pikku tipusesta: Tarinassa kettu sattuu alun perin varastamaan kolme kananmunaa, joista kuoriutuu kolme pientä tipua, jotka pitävät kettua äitinään ja itseään kettuina. Renner ja kumppanit selvästi tiesivät tämän olevan parasta koko leffassa, sillä periaatteessa koko elokuvaa on markkinoitu juurikin sillä - eikä ihan turhaan sittenkään, sillä pelkästään animaation ja vauhdikkaan komedian kannalta kyseessä on lähes täydellinen piirretty komedialyhäri, jonka virheetön alkuperäiskielinen ääninäyttely vielä viimeistelee erityisen herkullisella tavalla.

Kolmatta ja viimeistä episodia en henkilökohtaisesti jaksanut enää upean toisen jälkeen täysin voimin tarkastellakaan, sillä kyseessä on silkka perinteinen jouluspesiaali, jossa eläimet lähtevät pelastamaan tuota post-modernin ajan materialismin riemujuhlaa. En osaa sanoa tästä oikein mitään, sillä taisin jo nukkua ennen puoliväliä, mutta koska kyseessä on teknisesti ja tyylillisesti lähes identtinen animaatio kahden edellisen kanssa, voi senkin olettaa toimivan ainakin joulun aikaan oikeassa mielentilassa, jos ei muuten. Niin tai näin, on Renner tiimeineen jälleen onnistunut tuottamaan erinomaista piirrettyä viihdettä koko perheelle vauvasta vaariin ja lemmikkihamsteriin.

Kyllä ne gallialaiset vaan osaa tämän animaatiohomman!


Arvio: 4/5


LE GRAND MECHANT RENARD ET AUTRES CONTES, 2017 Ranska, Belgia
Ohjaus: Benjamin Renner, Patrick Imbert
Käsikirjoitus: Benjamin Renner, Jean Regnaud
Näyttelijät:  Augustin Jahn-Sani, Boris Rehlinger, Christophe Lemoine, Elise Noiraud, Guillaume Bouchède, Guillaume Darnault, Jean-Loup Horwitz, Jules Bienvenu, Kamel Abdessadok