Pitkät housut (1927)

Harry Langdon esittää tässä elokuvassa vanhempiensa luona asuvaa vanhaa poikaa, jonka vanhemmat ovat aina pukeneet lyhyisiin housuihin pitääkseen tämän turvassa ulkomaailman pahuudelta. Yksin kotinsa ullakolla suuresta rakkaudesta unelmoiva Harry kokee kuitenkin elämänsä yllätyksen tämän vanhempien päätettyä ostaa tälle viimein pitkät housut ja naittaa tämä naapurista löytyvän kauniin ja viattoman tyttösen kanssa. Harry on itse iskenyt silmänsä kotinsa ulkopuolelle pysäköineeseen salaperäiseen kaunottareen, joka tämän tietämättä onkin todellisuudessa pahamaineinen gangsterikuningatar suuresta kaupungista…

Pitkiä housuja on perinteisesti ollut tapana pitää viimeisenä oikeasti katsomisen arvoisena Harry Langdon -komediana. Tarina nimittäin kuuluu siten, että Langdon oli parhaimmillaan aina osana suurempaa luovaa kollektiivia, mutta ajan kuluessa menestys alkoi nousta tämän hattuun ja jännitteet kasvaa päätähden ja tämän taustajoukkojen välillä. Frank Capran muistelmissa mainitaan viimeisenä niittinä erään toimittajan vertaus Langdonin ja Chaplinin välillä, minkä jälkeen lapsenkasvoinen koomikkomestari ei enää malttanut olla sanelematta kumppaneilleen, miten näiden kuuluisi työnsä tehdä. Uransa suurimpana virheenä Langdon päättikin lopulta antaa lahjakkaille tukijoilleen potkut ja ottaa elokuviensa tuotanto täysin omaan hallintaansa.

Omasta mielestäni Pitkien housujen mainetta on vuosien varrella rajusti paisuteltu. Katsottuani yhteen pötköön tekijöidensä parhaita teoksia tämä räiskäle maistui jo reippahasti edeltäjiään heikommalta tekeleeltä – Capralla tai ilman. Pelkkä häiritsevän julmalta ja häijyltä kalskahtava peruspremissi yksistään pyrkii rakentamaan Harrystä viattoman lapsekkaan eksentrikon sijaan jonkinlaista parodiaa kehitysvammaisista tai mielenterveysongelmaisista ja tappamaan katsojan kiinnostuksen jo alkuunsa. Eräässä aikansa yleisöä ja kriitikiota hämmentäneessä kohtauksessa Harry jopa yrittää murhata kylmästi oman sydänkäpysensä.

Pitkät housut on heikko komedia ja heikko mykkäelokuva, joka romahtaa alun komean prologin jälkeen lähinnä keskinkertaiseksi irvikuvaksi tekijänsä parhaista töistä: Kohtaus toisensa jälkeen tuntuu kuin lavastetulta vain muutamaa yksittäistä gagia silmällä pitäen, erinäiset yksityiskohdat tulevat ja menevät ilman selitystä, eikä Langdonin itsensä hahmossakaan ole ensimmäisen parinkymmenen minuutin jälkeen hippuakaan tälle ominaisesta poikamaisesta sympaattisesta aurasta. En osa sanoa, miten paljon Langdon todellisuudessa ohjasti tekijätiimiään tätä tehtäessä, mutta tulevan katastrofin siemenet oli selvästi kylvetty jo Pitkien housujen aikaan.


Arvio: 3/5


LONG PANTS, 1927 USA
Ohjaus: Frank Capra
Käsikirjoitus: Arthur Ripley, Clarence Hannecke, Robert Eddy
Näyttelijät: Alan Roscoe, Alma Bennett, Betty Francisco, Gladys Brockwell, Glenn Tryon, Harry Langdon, Priscilla Bonner