Kuka tuomitsee? (1922)

Joku minua viisaampi on joskus laskenut, että vähintään 90% kaikista maailman mykkäelokuvista on vuosien varrella kadonnut tai tuhoutunut lopullisesti. Loppu kymmenyskään ei suoranaisesti sekään koostu silkoista mestariteoksista, jos nyt varsinaisesti missään mielessä järin muistettavistakaan tuotoksista. Aina välillä vastaan kuitenkin tulee tällaisia Victor Sjöströmin Kuka tuomitsee?:n kaltaisia yksittäisiä kadonneita helmiä, joiden osakseen saamaa vähättelyä ja unohdusta ei kykene näin jälkikäteen ymmärtämään hyvällä tahdollakaan. Monet mykkisharrastajatkaan eivät näytä tietävän tällaisen olemassaolosta nykypäivänäkään, vaikka kyseessä on sellaisenaan hyvin säilynyt ja näin digiaikana helposti kenen tahansa aiheesta kiinnostuneen katsottavissakin.

Legendaarisen Hjalmar Bergmanin kirjoittama tarina jatkaa tekomaansa muodikkaiden historiallisten draamojen kunniakkaita perinteitä renessanssiajan Italiaan sijoittuvalla ajattoman myyttisellä kertomuksella syyllisyydestä, anteeksiannosta, rakkaudesta ja kuolemasta. Päähenkilönä tarinassa nähdään Jenny Hasselqvistin tulkitsema Ursula, rakkaudettomassa avioliitossa vanhan kuvanveistäjä Mestari Antonin kanssa elävä nuori nainen, joka tapailee mieheltään salaa Gösta Ekmanin esittämää nuorta rakastajaansa. Vanhan mestarin kuoltua leviävät huhut petollisen vaimon syyllisyydestä miehensä kohtaloon ja syyttömyytensä nuori nainen päätyy todistamaan paikallisperinteiden mukaisesti roviolla.

Mikäli edellä mainitut nimet eivät sellaisenaan sanoneet mitään, on kyseessä todellisuudessa koko joukko tekoaikansa ja -maansa eturivin tähtiä ja huippuosaajia. Suurin kaikista on luonnollisesti ohjaaja Sjöström itse, joka tähän aikaan nauttikin jo kansainvälisiin mittasuhteisiin yltänyttä arvostusta yhtenä johtavista ja taidokkaimmista elokuvantekijöistä paitsi kotimaassaan, mutta myös sen ulkopuolella. Ennen tätä miehen vyöltä löytyivätkin jo sellaiset klassikot kuin Ingeborg Holm, Lainsuojattomat ja Ajomies, mutta vuoden pari tämän jälkeen mestari matkasi monen kollegansa mukana valloittamaan menestyksekkäästi Hollywoodiakin.

Kuka tuomitsee? lukeutuu omiin ehdottomiin suosikkeihin tekijänsä filmografiassa. Ei vain siksi, että kyseessä on käytännössä täydellinen hybridi kaikkien Sjöströmin aiempien teosten parhaista piirteistä ilman niiden heikkouksia, mutta tällä kertaa maestro on yhdistellyt kerrontaansa vielä mielenkiintoisella tavalla klassista kirkkotaidetta ja vanhoja keskiaikaisia legendojakin. Taatun ruotsalaiseen tapaan komeasti puvustetun ja lavastetun rainan ydin esimerkiksi on poimittu rakastajansa kanssa karanneesta nunnasta ja tämän paikan konventissa ottaneesta lihaksi tulleesta Neitsyt Marian patsaasta kertovasta romanttisesta runoelmasta. Elokuvassa Pyhän Neitsyen patsaita veistelevä Mestari Antonkin näkee mallina toimivassa vaimossaan vain omien ihanteidensa loihtiman harhakuvan, vaikka emäntä todellisuudessa aivan jotain muuta onkin. Ehkä viimeisen voikin tulkita myös tekijänsä lakoniseksi kommentiksi taiteen ja todellisuuden suhteesta.

Neitsyt Marian sijaan tässä tapauksessa henkiin herää ainakin symbolisessa mielessä ristillä riippuva Jeesus-patsas, jonka kuva toistuu muodossa tai toisessa ensimmäisistä kohtauksista lähtien pitkin leffan; monessa keskeisessä jaksossa näyttelijät päätyvät levittämään kätensä ja/tai ilmehtimään juuri tuon patsaan tavoin. Lopun huikean kliimaksin sisältöä en valitettavasti voi lähteä taaskaan liian yksityiskohtaisesti paljastamaan, mutta tapa jolla Sjöström sitä vihamielisten kansanjoukkojen avulla rakentaa on yksi miehen uran komeimmista ja voimakkaimmista lajissaan.

Kuka tuomitsee? on ehdottomasti ja ilman epäilystäkään aikansa ruotsalaisen elokuvan laadukkaampia tuotoksia, kuten näin nimekkäällä tekijätiimillä luonnollisesti sopii odottaakin. Hölmön suomennoksen lisäksi en keksi mitään järkevää syytä Sjöströmin ohjaustyön saamalle ylenkatseelle ja tuntemattomuudelle, en niin yhtään mitään. Kuka tuomitsee? on oikea koulukirjaesimerkki täysin syyttä suotta unholaan jääneestä mykästä helmestä, joka ansaitsisi osakseen huomattavasti nykyistä enemmän rakkautta.


Arvio: 4.5/5


VEM DÖMER, 1922 Ruotsi
Ohjaus: Victor Sjöström
Käsikirjoitus: Hjalmar Bergman, Victor Sjöström
Näyttelijät: Gösta Ekman, Ivan Hedqvist, Jenny Hasselqvist, Knut Lindroth, Tore Svennberg, Waldemar Wohlström