Undying Pearl (1929)

Vähänpä hämmennyin löytäessäni pienen nipun itselleni ennestään tuntemattomia Hiroshi Shimizun varhaisvuosien töitä, vaikka olin jo ehtinyt kuvittelemaan nähneeni niistä vanhimman meidän päiviimme asti kokonaisena säilyneen. Noh, tuo kyseinen titteli menee ainakin viimeisimmän tietoni mukaan Undying Pearlille, lähteestä riippuen ohjaajansa 30.-50. työn välimaastoon menevälle kypsälle kaudelle sijoittuvalle teokselle, jonka tekoaikaan tämä oli jo siirtynyt vakavampiin ja tyyliltään vakiintuneempiin aiheisiin erilaisten nuoruusvuosien playboy-hulivilikomedioiden parista.

Realistisen elokuvan mestari ei kuitenkaan vielä ole löytänyt sitä ominta tyyliään, vaan Eternal Pearlissa tyydytään vielä varsin tyypilliseen melodraamaan pienillä vihjeillä tulevasta. Tarinan päähenkilöt ovat kaksi siskosta, joista toinen on vanhoillinen japanitar ja toinen moderni pikkuporvarillinen länsimaistunut kaupunkilaisnainen. Siskokset sattuvat harmikseen rakastumaan samaiseen mieheen, mistä kolmiodraama luonnollisesti seuraa.

Mitään Mr. Thank Youn kaltaisesta kantaaottavasta naturalististisesta improvisaatiosta ja dokumentaarisesta kuvauksesta ei vielä näin varhaisessa vaiheessa suinkaan päästä nauttimaan, vaan kerronta on vielä hyvin perinteistä amerikkalaistyylistä mykkää viihdettä japanilaistettuna. Shimizun otteista näkee selvästi, ettei kyseessä enää ole omaa nuoruuttaan idealisoiva opiskelija saman ajan Ozu-leffojen tapaan vaan tekniikan hallitseva kokenut ja kunnianhimoinen tarinankertoja, jolla ei ole pienintäkään ongelmaa pitää kertomusta sujuvasti liikkeellä, vaikka itse käsikirjoituksesta selvästi ruutia puuttuukin.

Itse asiassa Undying Pearl toikin jo mieleen Japanese Girls at the Harborin rakenteensa ohella myös sanomaltaan: Kyseessä on selvästi jälleen tutkielma vanhan ja uuden Japanin kohtaamisesta. Siskosten vastakohtaisuuksissa tiivistyykin tarkoituksellisesti koko maanosan muutoskipujen järkyttämä henkinen epätasapaino. Kevyehköön psykologiseen naturalismiin mieltyneen ohjaajansa teokseksi kyseessä on kuitenkin ehkä vielä liiankin pakotettu näkökulma, joten ei suoranainen ihme olekaan, että mies siihen päätti myöhemmin palata uudemman kerran kertaluokkaa maltillisemmalla otteella kerrottuna.

Kirjoittajasta riippuen Undying Pearl tai Eternal Heart ei toisin sanoen ole taaskaan varsinaisesti huono elokuva, mutta verrattuna myöhempiin Shimizun ohjaustöihin se tuntui vielä hivenen raa’alta ja ”elokuvamaiselta”, jos jälkimmäisessä nyt mitään järkeä ylipäänsä on. Melkein parituntisesta leffasta olisin toki myös mieluusti tiivistänyt kymmenkunta minuuttia, sillä näin pitkän mykän elokuvan katsominen ilman kunnollista taustamusiikkia tai benshiä on yleensä pitemmän päälle melkoisen raskasta. Näitä kuitenkin riittää vielä hetkeksi, kiitos ohjaajansa legendaarisen tuotteliaisuuden.
Joka tapauksessa, tätä kuriositeettia on vaikea suositella muille kuin ohjaajan ja japanilaisen mykkäelokuvan ystäville.


Arvio: 3/5


FUE NO SHIRATAMA, 1929 Japani
Ohjaus: Hiroshi Shimizu
Käsikirjoitus: Kan Kikuchi, Tokusaburo Murakami
Näyttelijät: Jun Arai, Michiko Oikawa, Minoru Takada, Satoko Date, Shin'ichirô Komura, Shoichi Kofujita, Utako Suzuki, Yôko Fujita