Priest of Darkness (1936)

Vasta tätä kirjoittaessani tulin huomanneeksi minkälaiseen umpikujaan itseni ajoin tekemällä Tange Sazen and the Pot Worth a Million Ryonin arvostelusta niin kauhean kattavan. Sadao Yamanaka ohjasi lyhyeksi jääneellä urallaan kaikkiaan toistakymmentä pitkää elokuvaa, joista vain kolme on säilynyt kokonaisuudessaan meidän päiviimme asti. Varsin herkulliselta kuulostavaa Priest of Darknessia pidetään yleisesti näistä kolmesta heikoimpana, mutta kyseessä on kuitenkin aiemmin mainitun Tange Sazenin tavoin sikäläisen historiallisen draaman ja samuraigenren suuria uudistajateoksia. Kaikki olennainen ohjaajasta ja tämän vaikutuksesta on jo käyty läpi, joten tästä sepustuksesta tullee todennäköisesti hyvin lyhyt ja pinnallinen.

Kuten edellinenkin ohjaajansa tuotos, myös perinteistä historiallista ja modernia draamaa fuusioivan Priest of Darknessin tarina pyörii merkityksellisen ja tärkeän MacGuffinin ympärillä. Tällä kertaa traagisen ja yllättävän tapahtumaketjun syöksee käyntiin nuoren Setsuko Haran esittämän kapakakoitsijan veli, joka tulee varastaneeksi samurailta tämän kallisarvoisen tikarin. Myöhemmin yhä mutkistuviin kuvioihin astuu mukaan paikalle osuva ronin sekä kaksi kilpailevaa rikollisjengiä, joista toisen johtaja sattuu olemaan nimessäkin mainittu pappi. Toinen jengeistä yrittää kiristää kaksikkoa maksamaan näille velkansa veljen töppäilyistä, mutta mitä enemmän veli yrittää virheitään korjata, sitä enemmän onnettomuutta seuraa.

Mikäli Yamanakan kaksi muuta ohjaustyötä on tullut jo aiemmin nähtyä, melko varmasti huomaakin nopeasti miksi Priest of Darkness ei nauti yleisesti aivan niiden veroista arvostusta. Tällä kertaa hahmoja esimerkiksi on ehkä turhankin runsaasti ja kerrontakin on nykymakuun liiankin dialogipainotteista ja siksi toisinaan hyvinkin raskasta seurattavaa. Käsikirjoituksen positiivisempana antina henkilöhahmot ovat erittäin luonnollisia ja poikkeuksellisen moniulotteisia näin vanhaksi japanilaiseksi elokuvaksi. Yamanakahan tunnettiin tavastaan yhdistellä genrejä ja antaa vakavillekin hahmoille humoristisia piirteitä ja toisin päin. Ohjaajansa käsissä vanhan ajan maailma herääkin henkiin täysin omanlaisellaan teholla komean ulkoasunsa ohella.

Mielenkiintoisin kohtaus koko Yamanakan teoksesta löytyy aivan lopusta, jossa nähdään peräti lyhyehkö taistelukohtaus kaupungin ahtailla kujilla. Mykkään aikaan Yamanaka tunnettiin erityisen taitavana koreografina ja toimintaohjaajana, joten kyseessä on pienen pätkän verran harvinaista kuvamateriaalia miehen omimmasta erityisosaamisesta. Ainut ryppy tässä kohtaa löytyy heti perään tulevasta todella nopeasta ja töksähtävästä lopetuksesta, joka olisi ehdottomasti kaivannut enemmän lihaa luidensa ympärille. Itse asiassa Priest of Darknessista löytyykin muutamia kohtia, joissa leikkaus tuntuu loikkaavan hämärästi kohtauksesta toiseen kuin välistä puuttuisi jotain hyvin olennaista. Lama- ja sotavuodet tuntien en yhtään ihmettelisi vaikka kyseessä olisikin sikäläisen sensorin työtä.

Priest of Darkness voi hyvinkin olla tekijänsä säilyneen filmografian vähäisin teos vaikkei se mitenkään erityisen huono elokuvana noin ylipäänsä olisikaan. Nyt puhutaan kuitenkin yhdestä sukupolvensa lahjakkaimmista nuorista kyvyistä ja vuosikausia aikaansa edellä olleesta visionääristä, joka olikin teknisesti ja tyylillisesti vain muutaman hassun askelen päässä siitä mistä nuori Akira Kurosawa muutamia vuosia myöhemmin jatkoi. Taivas yksin tietää mihin kaikkeen Yamanaka olisi vielä urallaan kyennyt ilman ennenaikaista kuolemaansa vain paria vuotta myöhemmin.


Arvio: 4.5/5


KOCHIYAMA SOSHUN, 1936 Japani
Ohjaus: Sadao Yamanaka
Käsikirjoitus: Sadao Yamanaka
Näyttelijät: Chôemon Bandô, Chôjûrô Kawarasaki, Daisuke Katô, Fumie Miyoshi, Kanemon Nakamura, Sensho Ichikawa, Setsuko Hara, Shizue Yamagishi