American Pop (1981)

American Pop on Ralph Bakshin uran mystisimpiä teoksia. Ei siksi että kyseessä olisi varsinaisesti tekijänsä mittakaavassa kovinkaan salamyhkäinen tai lipputuloissa mitattuna kurahtanut tekele, mutta kaikenlaiset kiinnostavat tuotantotiedot tuntuvat tämän kohdalla olevan hyvin niukahkoja, eikä aihetta sivuavia kiinnostavia haastattelujakaan tunnu digiaikanakaan löytyvän kuin kourallinen. Ainakin tiedän varmuudella, että Ralph oli erittäin pettynyt Taru sormusten herrasta -filmatisointiinsa ja halusi seuraavan projektinsa puitteissa tuottaa jotain henkilökohtaisempaa ja maanläheisempää ilman edellisten teostensa pahimpia ylilyöntejä tai kahdessa viimeisessä nähtyjä käsistä karanneita rotoskooppauskokeiluja. Projektin rahoittajaksi saatiin Columbia Pictures.

Aikuisanimaation mestari onkin tällä kertaa tavoistaan poiketen käyttänyt teoksensa pohjana ulkopuolisen käsikirjoittajan kynäilemää tekstiä, ja syvällisemmän tiedon puutteessa Ronni Kernistä voi ainakin sanoa miehen tämän kohdalla mananneen esiin kaikki liikenevät kynäilijänlahjansa ja päästäneen käsistään elämääkin suurempiin mittasuhteisiin kasvavan perhekronikan, joka kaiken muun on lisäksi vieläpä massiivisuuteensa nähden varsin johdonmukainen ja helppoa seurata. Itse asiassa tämä tuntuukin toisinaan kuin katsoisi jotain vakavampaa Hollywood-draamaa tai 30-luvun mafiaelokuvaa. Ralph tosin perinteilleen uskollisesti lainasikin muutamaan kohtaukseen yksityiskohtia vanhoista gangsterileffoista, joten viimeinen käynee enemmän faktasta kuin omasta mielipiteestäni. Joka tapauksessa ohjaajansa alkuaikojen improvisoitujen ja tajunnanvirtamaisten stoorien rinnalla American Popin huolitellumpi kerronta tuntuu jo lähtökohdiltaan enemmän kuin raikkaalta tuulahdukselta parempaan päin.

Tarina itse kertoo 1900-luvun alussa Venäjältä Amerikkaan uuden elämän toivossa muuttavan juutalaisperheen neljän sukupolven vaiheista rinnastettuna modernin amerikkalaisen yhteiskunnan, populäärikulttuurin ja musiikin kehitykseen. Nimekkäänä underground-taiteilijana Ralph Bakshi nautti tässä vaiheessa kunnioitusta alan piireissä ja tämä sai helposti koottua kasaan mahdollisesti yhden hienoimmista rock-soundtrackeistä joita itse olen koskaan kuullut. Tarinan edetessä kuullaan muunmuassa Herbie Hancockin, Bob Dylanin, Jimi Hendrixin, Janis Joplinin, Jefferson Airplanen, The Doorsin ja Sex Pistolsin kaltaisia kovia nimiä. Tässä mielessä elokuvansa isoimpana kauneusvirheenä Bakshi on itse pitänyt lopun kliimaksissa kuultavaa Bob Segerin Night Movesia, sillä maestro itse olisi halunnut Lynyrd Skynyrdin Free Birdin.

Itselleni huomattavimpana yllätyksenä tarinan kypsyyden ja musiikkipuolen timanttisuuden ohella tuli kuitenkin animaatio, joka ohjaajansa suunnitelmista huolimatta päädyttiin lopulta toteuttamaan perinteisellä rotoskooppauksella, ilmeisesti tekniikan taloudellisuuden ja piirrosjäljen silmää miellyttävän luonnollisuuden vuoksi. Tällä kertaa aiemmat suttuiset ja epämääräiset hahmot ovat kuitenkin jääneet historiaan ja varsinainen ydintekniikka on ottanut silminnähden jättimäisen harppauksen oikeaan suuntaan. American Popin mitättömimpienkin sivuhahmojen elehdintä ja kasvojen ilmehdintä on pyritty animoimaan mahdollisimman tarkkaan ja kahdesta edellisestä poiketen jopa käytetyn arkistomateriaalin nimettömät ja kasvottomat ihmishahmotkin tunnistaa saman maailman yksilöllisiksi asukeiksi silkan epämääräisen kokeellisen häröpalloilun sijaan.

Koska kyseessä kuitenkin on taatun anarkistisen tekijänsä tuotos, on 70-lukua kuvaavaan loppuun ollut pakko panna muun kokonaisuuden turhan sisäsiistiyden vastineeksi vähän ehtaa happoilua ja psykedeliaakin. Viimeistään näissä kohtauksissa tuleekin jälleen huokaisseeksi ihastuksesta paitsi maestron itsensä visuaalista luovuutta ja tyylitajuista tapaa yhdistellä animaatiota näyteltyyn kuvaan, mutta myös Barry E. Jacksonin mielikuvituksellisia surrealistisia taustamaalauksia groteskeine vääntyneine ihmishahmoineen. Oikeastaan American Popin taustat alun perinteisemmistä öljy- ja vesivärimaalauksista lähtien taitavatkin lukeutua Bakshin tähänastisen uran komeimpiin, lähes jokainen niistä kelpaisi kehystettynä omalle seinälleni koska tahansa.

American Pop on yksi Ralphin parhaista ja ihan oikeasti aikuismaisimmista leffoista, yksi omista suosikeistani miehen filmografiassa. Harmittavasti tämän saatavuus vain on perinteisesti ollut kauhean onneton. Ilmeisesti kyseessä ei ole koskaan ollut tarpeeksi suosittu teos kovin laajamittaiseen julkaisuun ja toisaalta tässä kuultava musiikkikin on johtanut täysin omanlaisiinsa kimurantteihin lakiteknisiin ongelmiin. Tiedän varmuudella että American Pop on kertaalleen julkaistu videokasetilla ja DVD:llä 90-luvun lopulla ja jälkimmäisenä uudelleen vuonna 2010, mutta kaikenlaiset liikenevät kopiot taitavat sittenkin nykyään olla kauniisti sanottuna tosi ison siirtolohkareen alla. Leffan laatua ajatellen tilanne lähinnä surettaa ja harmittaa.


Arvio: 4.5/5


AMERICAN POP, 1981 USA
Ohjaus: Ralph Bakshi
Käsikirjoitus: Ronni Kern
Näyttelijät: Elsa Raven, Frank DeKova, Jeffrey Lippa, Jerry Holland, Lisa Jane Persky, Mews Small, Richard Singer, Ron Thompson, Roz Kelly, Vincent Schiavelli