Kettupoika Vuk (1981)

Vuosien varrella on tullut eteen jos jonkinlaista mielenkiintoista tilannetta, joiden seurauksena tietoisuuteeni on lehahtanut jonkinasteinen uusi tekijä- tai leffatuttavuus, joka edelleen on tavalla tai toisella mullistanut tietoisuuteni koko taiteenlajin luonteesta. Kettupoika Vuk ei valitettavasti yllä kaikessa veikeydessäänkään aivan tällaisiin ulottuvuuksiin, vaikka ensikohtaaminen sen kanssa oli vähintäänkin… triviaali: muuan kymmenkunta vuotta minua vanhempi leffaharrastaja oli pistänyt bloginsa avatariksi kuvan Vukista, yhdestä lapsuutensa suosikkihahmoista, ja vähintään yhtä nopeasti tuo kuva sieltä sitten hävisikin, sillä se ei sopinut kokonaisuuteen laisinkaan. Siinä välissä olin jo ehtinyt kaverin blogissa vierailemaan, ja se oli sitten siinä.

Kettupoika Vuk onkin toisaalta itselleni varsin vieras tuttavuus jo edustamani nuoremman ikäryhmän vuoksi, mutta oikeasti kyseessä on yksi vanhan liiton unkarilaisen animaation kulttiklassikkoja ja ensimmäisiä Suomessa koskaan julkaistuja videokasetteja, näitä varmaan vieläkin näkee kirpputorien hyllyillä. Itse kuitenkin tyydyin vain katsomaan alkuperäiskielisen ihan jo mukavuussyistä, sillä vanhan soittimen kanssa näprääminen yhden ainoan leffan vuoksi ei juuri houkuta laiskaa sadepäivänä. Lisäperusteena tietenkin alkuperäiskielisen dubbauksen yllättävänkin korkeatasoinen jälki.

Unkarilaisten hengentuotoksesta paistaa läpi rakkaus tiettyjä Disney-klassikkoja, erityisesti Bambia, kohtaan. Todellisuudessa tarina perustuu kuitenkin Istvan Feketen vuonna 1965 ilmestyneeseen romaaniin, josta tiedän ainakin yhden suomeksikin julkaistun lasten kuvakirjaversion. Kettupoika Vuk on kuitenkin joka tapauksessa esikuvansa tavoin eläimillä kerrottu kasvukertomus, jossa nuoren kettupojan on kasvettava ulos lapsuuden naiiviudestaan, opittava elämän karu todellisuus ja otettava paikkansa aikuisena kettuna. Kasvuprosessiin kuuluu tietysti myös vanhempien kuolema, rakkaus sekä lopussa myös isyys ja oman perheen perustaminen. Lopussa elämä voittaa.

Vaikka tässä selvästi onkin tarinamielessä käyty kalastelemassa Disneyn vesillä, on piirrostyyli ottanut vaikutteita Hanna-Barberan animaatioista. Jollain hassulla tasolla tämä toikin oikeasti mieleen vanhan Smurffit-piirretyn – sillä erotuksella tietenkin, ettei animaatio ole likimainkaan yhtä tönkköä kuin siinä, vaikka selvästi muutamissa kohdissa on jouduttu tinkimään ihan jo budjettisyistä. Toisaalta yksilön tragediaa tai kuolemaa ei tässä unkarilaisessa tarinassa dramatisoida laisinkaan, kuten Disney-leffoissa tyypillisesti on tapana, ilmeisesti tekijät tuumasivat luopumisen ja kuoleman kaltaisten asioiden yksinkertaisesti vain kuuluvan luontoon ja elämään.

Jos tästä oikeasti jotain pientä nipotettavaakin haluaisi löytää, niin alussa meno on ensimmäisen vartin verran vähän turhankin verkkaista, eikä päähenkilöä seuratakaan kuin vasta leffan edettyä oman aikansa. Ratkaisu lienee tarinankerronnallisessa mielessä perusteltu, mutta alkuun olisi voinut keksiä jonkinlaista erityistoimintaa pitämään mielenkiintoa yllä. Muuten kyseessä onkin jälleen varsin kiva tuntemattomampi animaatioleffa lapsille, mutta mitään Feherlofian kaltaista luovaa ilotulitusta tai Cat Cityn tasoista kielellistä neroutta onkin tältä turha odottaa.

Blogien selailu kannattaa.


Arvio: 4/5


VUK, 1981 Unkari
Ohjaus: Attila Dargay
Käsikirjoitus: Attila Dargay, Ede Tarbay, István Fekete, István Imre
Näyttelijät: Gyula Szabó, József Gyabronka, Judit Pogány, Teri Földi