What Made Her Do It? (1930)

”Life is a path of suffering that leads to death.”

Shigeyoshi Suzukin What Made Her Do Itin kaltaisen vähemmän tunnetun helmen kohdalla sitä tulee aina harmitelleeksi, miten ikävää onkaan, että nousevan auringon maan elokuvateollisuus ajalta ennen toista maailmansotaa tuli joko amerikkalaisten palopommien tai vain pula-ajan kierrätystoimien vuoksi pyyhkäistyksi sellaisenaan maan päältä tuotantotietoineen päivineen jälkeäkään jättämättä. What Made Her Do It kuuluu kuitenkin olleen yksi mykän ajan menestyneimmistä japanilaisista leffoista, joka radikaalilla vasemmistolaisella sanomallaan lietsoikin lukuisia väkivaltaisia mellakoita ympäri Japania. Toisaalta luokkasodan henki koitui samalla itse teoksen pelastukseksi, myytiinhän tästä aikoinaan kopioita Neuvostoliittoon asti, jonka vanhoista arkistoista ainut tunnettu säilynyt yksilö löytyikin 90-luvun puolivälissä.

Taustan tuntien tuskin tuleekaan yllätyksenä, että kyseessä on kantaaottavan työläiselokuvan ja suoranaisen propagandan väljässä välimaastossa uiskentelevaa, nykymakuun ehkä vähän turhankin moraalisesti mustavalkoista melodraamaa. Tällaiseen leffaan tarttuminen on kuitenkin jo itsessään merkki asian tiedostamisesta, joten en ala valittamaan. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tarina kuitenkin seuraa Sumiko-nimistä köyhää luku- ja kirjoitustaidotonta nuorta naista, jonka tämän juoppo setä myy alussa sirkukseen. Karattuaan sirkuksesta Sumiko käy päämäärättömällä matkallaan läpi japanilaisen yhteiskunnan instituutioita kuitenkaan löytämättä itselleen kestävää onnea ja hyvinvointia.

Enää nykypäivänä kovinkaan moni tuskin tuntee ohjaajan persoonaa tai muuta tuotantoa siinä määrin, että osaisi alkaa aiheesta virkkamaan tarkempaakin analyysiä. Pelkästään tämän esityksen perusteella kyseessä on täytynyt olla melkoinen nikkari, sillä silkan kuvallisen kerronnan taso huitelee tässä maailman huippua erilaisine hienovaraisen nätteine kamera-ajoineen, näppärine leikkauksineen ja hälvennystekniikoineen. Pieniä nättejä yksityiskohtia voisikin lähteä latelemaan taas vaikka kuinka: alussa esimerkiksi nähdään köyhä pariskunta tappelemassa rahoista ja seuraavassa otoksessa näiden lapset riitelemässä ruuasta. Sitä seuraavassa otoksessa Sumiko nähdään syömässä tyynesti edellisiltä yli jääneitä murusia, millä yritetään selvästi kertoa tämän olevan huonosta asemastaan huolimatta vain taakka isännilleen.

Kaikista yksityiskohdista kiehtovin – tahattomasti tai tarkoituksella – oli monien näyttelijöiden epäsymmetristen sekä rikkinäisten hammasrivistöjen korostuminen jo aivan alusta asti. En todellakaan osaa sanoa, onko ohjaaja ehkä koettanut visualisoida ihmisten julmuutta valikoimalla tarkoituksella mahdollisimman ”rumia” näyttelijöitä virnuilemaan groteskisti kameralle, mutta voisi yhtä hyvin ollakin. Vastaavaa nimittäin on harrastettu täysin avoimesti teatteri- ja elokuvapiireissä kauan ennen tämän kyseisen teoksen syntyäkin. Ehkä kapitalistien kieroutuneisuudesta johtuen päähenkilön ulkoinen kauneus ja erityisesti tämän näyttelijän tapa työskennellä silmillään ihastuttivat ainakin itseäni, samoin kuin itse leffa kokonaisuutena muutenkin.

Tässä on kuitenkin vielä yksi juttu, jonka haluan ehdottomasti mainita vaikka sitten spoilaamalla koko jutun alkuunsa. What Made Her Do Itin todellinen kohokohta on nimittäin sen äärimmäinen lopetus, jota ei meidän päiviimme asti ole valitettavasti säilynyt kuin kirjallisessa muodossa alkuperäisen käsikirjoituksen sivuilla. Kyseessä on taatusti yksi aikansa radikaaleimmista ja shokeeraavimmista elokuvakohtauksista, joten se lienee jo yksistään siksi joutunut tekoaikanaan sensuurin saksimaksi ja myöhemmin olosuhteiden tuhoamaksi. Mikäli lukija ei halua tuon kyseisen kadonneen kohtauksen sisältöä tietää, kannattaa lukeminen päättää suosiolla tähän.

Mikäli lukija taas haluaa tietää, niin...

Viimeisessä kohtauksessa kristillisestä kirkosta turvaa hakenut Sumiko päätyy seurakuntansa nöyryyttämäksi, minkä seurauksena tämä menettää järkensä, häpäisee kaikki pyhät ja polttaa lopulta kirkon maan tasalle nauraen ja tanssien villisti lieskojen nuoleman rakennuksen ympärillä solvaten samalla kristillistä uskoa. Lopulta pappi pakenee paikalta rahoineen ja köyhät jäävät etsimään pelastusta kirkkomaansa tuhkista. Ottakaapa norjalaiset tästä mallia!


Arvio: 4.5/5


NANI GA KANOJO O SO SASETA KA, 1930 Japani
Ohjaus: Shigeyoshi Suzuki, Yoneo Ota
Käsikirjoitus: Seikichi Fujimori, Shigeyoshi Suzuki
Näyttelijät: Hidekatsu Maki, Itaru Hamada, Kangyô Nakamura, Keiko Takatsu, Kôemon Kataoka, Rintarô Fujima, Ryuujin Unno, Saburô Ôno, Takashi Asano, Yôyô Kojima