tiistai 17. heinäkuuta 2018

The Actress and the Poet (1935)


The Actress and the Poet alkaa varsin räväkkäästi kun nainen jää kiinni uskottomuudesta ja aviomies iskee veitsen hädissään huutavaa neitoa sydämeen. Sitten paljastuukin, että kyseessä on vain Mikio Narusen itseironinen vitsi ja kohtaus olikin vain teatteria. Narusen tulevan vaimon Sachiko Chibaesittämä nainen on elokuvan varsinainen päähenkilö, vähän naismaisen runoilijamiehensa asuva moderni japanitar, joka läpi elokuvan valmistautuu tulevaan rooliinsa perinteisenä kotirouvana.
Kuten jo varmaan edellisen lyhyestä referaatista todennäköisesti huomasi, kyseessä on yllättävä paluu Narusen varhaisvuosien kevyehköjen nansensu-komedioiden pariin. Tällä kertaa koko jutun keskeisin vitsi vain on, että hupaisan dysfunktionaalisessa parisuhteessa elävän kaksikon ainut kosketus perinteiseen avioliittoon on puhtaan fiktion kautta.

Jos tätä nyt haluaa teknisessä mielessä lähteä perkaamaan, niin periaatteessa käsissä on jälleen sujuva ja helposti katsottavissa oleva Narusen varhainen äänielokuva, mutta tälläkin saralla tunnutaan ottaneen harmittavasti askel taaksepäin. Edellisestä narusesta poiketen tässä ei esimerkiksi hyödynnetä enää ollenkaan kertojaääniä tai tausta-ambienssia tai kertojaääniä vaan kyseessä on varsin tavanomainen oman aikansa tuote.
Yleisin kritiikin kohde The Actress and the Poetissa on yleensä nykysilmään turhan konservatiivinen loppu, jossa päähenkilö hyväksyy miehensä talon isäntänä ja alistuu perinteiseen vaimon rooliin, mutta sisäistää samalla roolinsa näytelmässä. Ilmeisesti Naruse halusi tällä sanoa, että modernia naista sitovat tiettyyn rajaan asti vanhat perinteet siinä missä konservatiivisempiakin. Ehkä olen itse vain erilainen, mutta en pahastunut tästä lopetuksesta varsinaisesti ollenkaan.

Koska kyseessä on katkeriin ja synkkiin elokuviin mieltyneen Narusen tuotos, tähänkin on lisätty loppuun tragedia naapuriin muuttaneen parin kaksoisitsemurhan ja vakuutuspetosyrityksen muodossa. Kyseiset itsemurhakeplottelut olivat tekoaikaan tiettävästi varsin tavanomaisia.
Kaiken kaikkiaan, itse pidän jonkin verran tästäkin vaikka niistä parhaista naruseista jonkin verran tasossa jäädäänkin. The Actress and the Poet ei ole mikään uusi Wife! Be Like Rose! tai The Street Without End, mutta kyseessä on silti kaikin puolin kelvollinen komediaelokuva mestarilta.



Arvio: 3.5/5



JOYU TO SHIJIN, 1935 Japani
Ohjaus: Mikio Naruse
Käsikirjoitus: Minoru Nakano, Ryûji Nagami
Näyttelijät: Chizuko Kanda, Haruko Toda, Hideo Saeki, Hiroshi Uruki, Kamatari Fujiwara, Kinba Sanyûtei, Sachiko Chiba

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.