Sovinnon kukka (1958)

Tokiolainen liikemies Waturu Hirayama neuvoo huvikseen ystäviään ja tuttaviaan näiden perhehuolissa ja tytärsuhteissa. Kun nuori mies saapuu pyytämään Hirayaman oman tyttären kättä, ajautuu ukko itse keskelle perinteiden ja uusien tapojen välistä identiteettikriisiiä. Perinteisesti Japanissa häät ovat olleet sukujen ja perheiden välisiä järjestettyjä avioliittoja, mutta sodan jälkeen maahan rantautui uudenlainen rakkausavioliiton muoto, joka kummastutti ja järkytti vanhempia sukupolvia sydänjuuriaan myöten.

Täytyy nyt tulla tämän kanssa kaapista ulos ja todeta, etten oikeasti pidä tästä elokuvasta alkuunkaan. Itselläni on tätä ennen taustana koko Yasujiro Ozun tuotanto katsottuna moneen kertaan - viimeksi miehen kymmenen viimeistä elokuvaa, jotka toistavat matemaattisella tarkkuudella jokaista tämän tuotoksen pienintäkin yksityiskohtaa. 

En todellakaan liioittele kun sanon lähes koko Ozun myöhemmän tuotannon olevan pelkkää kertausta tästä leffasta: lähes kaikki näyttelijät ovat samoja ja toistavat samat roolit, sama ukkolauma kokoontuu lähes jokaisessa elokuvassa syöpöttelemään, kaikki lavasteet yksittäisiä lankkuja sekä nauloja myöten on kierrätyskamaa, onpa juonikin lähes sama jokaisessa Ozussa tästä eteenpäin. Tässä ei käytännössä ole mitään, mitä Ozu ei myöhemmissä elokuvissaan uudelleen hyödyntänyt uudestaan ja uudestaan kuoliaaksi asti. Itselleni tämä toisto alkaa olla jo liikaa, vaikka tällä kertaa vika taitaa olla todellisuudessa vain omassa katselujärjestyksessäni.

Hyvinä puolina tässäkin voinee ainakin laskea näppärän värikuvauksen. Tiettävästi tässä haettiin tarkoituksella punaista korostavaa eurooppalaista filmiä vähän vuoden 1959 Kiertolaisten tapaan ja tässä kannattaakin jälleen bongata erilaisia Ozun viljelemiä viher-puna- ja sini-puna-kontrasteja. Tämä kannattaa vielä katsoa Kiertolaisten kanssa peräkkäin ja bongata samoja punaisia esineitä. Vannon ja vakuutan, että näissä kummassakin nähdään vilaukselta se yksi sama punainen teepannu, joka on ollut Ozun elokuvissa mukana jo 30-luvun puolivälistä lähtien!

Mikäli ozuja ei hirveästi tullut aiemmin katsottua ja samoja kuvioita tullut nähtyä kyllästymiseen asti, tästä voi jopa nauttia paljonkin. Tarkoitan, tämähän on kaikin puolin varsin tyypillistä miehen tyyliä alusta loppuun ilman sen ihmeempiä kikkailuja tai kokeiluja ja Ozuhan on lähtökohtaisesti aina hyvää. Itse asiassa tein pientä tutkimusta tätä arvostelua varten ja totesin tämän olevan ehkä miehen tuotannosta niitä arvostetuimpia teoksia: tämä pääsi 2012 jopa BFI:n maailman parhaiden elokuvien listalle Tokyo Storyn ja Myöhäisen kevään kanssa. Kierrätyksestä itsestäänkin voi periaatteessa päätellä, että Ozu itse oli Sovinnon kukkaan aivan erityisen tyytyväinen.



Arvio: 4/5



HIGANBANA, 1958 Japani
Tuotanto: Shizuo Yamanouchi
Ohjaus: Yasujiro Ozu
Käsikirjoitus: Kôgo Noda, Ton Santoni, Yasujiro Ozu
Näyttelijät: Chieko Naniwa, Chishû Ryû, Ineko Arima, Keiji Sada, Kinuyo Tanaka, Miyuki Kuwano, Shin Saburi, Teiji Takahashi, Yoshiko Kuga