Kolmen pennin ooppera (1931)

Omat lomat alkaa olla lusittu, joten lusikka kauniiseen käteen ja takaisin sorvin ääreen.

Tällä kertaa liikutaankin varhaisen äänielokuvan ytimessä, musikaalielokuvan parissa. Bertolt Brechtin ja Kurt Weillin alkuperäinen Kolmen pennin ooppera on jo itsessään alan suuria klassikoita, mutta siirryttäessä samoihin aikoin mykästä äänielokuviin erilaiset musiikkiteokset ja musikaalielokuvat nousivat hetkellisesti muotiin vähän samaan tapaan kuin 3D uuden vuosituhannen alussa. G.W. Pabstin näkemys ei ole ensimmäinen laatuaan, mutta sitä pidetään edelleen alkuperäisteoksen tavoin yhtenä genrensä klassikoista.

En ole henkilökohtaisesti koskaan päässyt kokemaan alkuperäistä, mutta lukemani perusteella Brecht ja Weill eivät olleet lainkaan yhteistyöhaluisia Pabstin kanssa ja tässä pitäisi pelkästään jo siksi huomattavia eroja tarinan ja laulujen suhteen.

Musikaalin tarina sijoittuu viktoriaaniseen Englantiin gangstereiden, jengien ja kerjäläislaumojen hallitsemille syrjäkujille. Puukko-Mack vie Polly Peachumin vihille, mutta jälkimmäisen kerjäläisisä päättää prostetoida järjestämällä kerjäläisarmeijansa kuningattaren kulkuetta häiritsemään. Lopussa Mackiestä tulee pankinjohtaja ja tämä huomaa pankkikapitalismin olevan gangstailua kätevämpää rötöstelyä.

Kyseessä on toisin sanoen melkoisen vasemmistolainen elokuva, mutta lama-ajan, paikan ja tekijät tuntien tuo tuskin tulee kovinkaan yllätyksenä. Mikäli Pabstin saman ajan muut elokuvat sattuvat olemaan vähänkään tuttuja, tuskin tulee yllätyksenä myöskään miehen tyyli tässäkään. Jälleen Pabst soveltaa omana aikanaan innovatiivista äänenvaimennustekniikkaa ja kameraa liikutellaan vähintään yhtä sujuvasti kuin miehen mykissä klassikoissakin. Aikansa kärkikuvaaja Fritz Arno Wagner vastaa jälleen laadusta ja perinteiseen saksalaiseen tyyliin kadut ovat mukavan pimeitä ja sumuisia kuin myöhemmissä film noir -leffoissa konsanaan.

Tiettävästi tähän ei ole sisällytetty likimainkaan kaikkia alkuperäisiä sävellyksiä, mutta tässäkin kuultavista lienee Puukko-Mackin balladi koko musikaalin kuuluisin yksittäinen kappale, suorastaan yleissivistykseen kuuluva klassikko. Näin siis yhtään koko muuta soundtrackia ollenkaan väheksymättä.

Aikansa tapaan tästäkin on useammalla kielellä kuvattuja kansainvälisiä versioita, mutta ainakin omasta mielestäni saksalainen on niistä helposti paras. Olkoonkin, että kyseinen versiokin on jonkin verran ylipitkä ja sisältää muutaman vähän turhankin hintaan ja seisoskelevan kohtauksen, mutta onhan tämä nyt kuitenkin helposti 30-luvun alun parempia ja kiinnostavampia musiikillisia tuttavuuksia.

Muodossa tai toisessa Brechtin ja Weilin teos pitää kuitenkin nähdä ja kuulla jokaisen vähintään kerran elämässään.



Arvio: 4/5



DIE DREIGROSCHENOPER, 1931 Saksa
Tuotanto: Seymour Nebenzal
Ohjaus: G.W. Pabst
Käsikirjoitus: Bertolt Brecht, Kurt Weill, Béla Balázs, Ladislaus Vajda, Leo Lania
Näyttelijät: Carola Neher, Ernst Busch, Fritz Rasp, Lotte Lenya, Reinhold Schünzel, Rudolf Forster, Valeska Gert