The Only Son (1936)

Vähäväkisessä Shinshun pikkukyläsessä vuonna 1923 elää vaatimatonta ja yksinkertaista elämäänsä keski-ikää lähestyvä, pienessä tehtaassa elantonsa tienaava leskinainen poikansa kanssa. Chishu Ryun esittämän opettajan kehotuksesta vanha nainen päättää lähettää poikansa tokiolaiseen kouluun paremman elämän toivossa ja on valmis uhraamaan kaiken omaisuutensa tämän opiskelun rahoittamiseksi.

Vuosia myöhemmin vanha äiti saapuu aikuisen, opettajana työskentelevän poikansa luokse vierailulle. Samalla äidille paljastuu ettei perheellisestä, pienessä vähävaraisella alueella majaansa pitävästä pojasta koskaan tullutkaan suurmiestä vaan lama-ajan karu todellisuus pakottaa tämänkin tienaamaan vähäisenkin elantonsa huonopalkkaisissa hanttihommissa.

Yasujiro Ozun tuotantoa katsoessa on tullut jo vähintäänkin selväksi, että vaikka mies vanhemmalla iällä itseään harmittavasti alkoikin toistaa, voi näiltä varhaisemmilta käytännössä odottaa aivan mitä tahansa keskinkertaisemman ja mestariteoksen välilltä. The Only Son lukeutuu ainakin omissa kirjoissani jälkimmäiseen kastiin, mutta Donald Richien Ozu-kirjan mukaan tämän kauden ozuilla on ainakin kirjan kirjoitushetkellä ollut muutenkin oma erityinen ihailijakuntansa erityisesti Ranskassa. Roger Ebertkin sisällytti The Only Sonin suurten elokuvien listalleen Tokyo Storyn ja parin muun Ozu-klassikon kanssa.

Tyyliltään ja hengeltään The Only Son onkin jo äärimmäisen lähellä ohjaajan klassista habitusta. Selvästi Ozu kaihtoi tällä kertaa tarkoituksella kaikenlaista ylimääräistä kokeilua, sillä miehellä oli tarpeeksi haastetta sovittaa aiempien teostensa henki äänielokuvaksi. Siirtymä mykästä äänelliseen onnistui ainakin omasta mielestäni moneen muuhun nimekkääseenkin tekijään verrattuna poikkeuksellisen sujuvasti, mihin näiden perhedraamojen yksinkertainen luonnekin lienee osittain vaikuttanut.

Keskivaiheilla äiti ja poika käyvät katsomassa romanttista eurooppalaista musikaalielokuvaa, jossa nuori pari juoksee ja piehtaroi kuvankaunissa viljapellossa. Seuraavassa kohtauksessa äiti ja poika itse kulkevat epämääräisessä heinikossa ilmeisesti An Inn in Tokyosta tutulla rapistuvalla teollisuusalueella. Tällaiset ironiset käänteet ja yksityiskohdat yksinään riittävät nostamaan elokuvan kuin elokuvan parhaaseen kuninkuussarjaan.

Olen tähän mennessä tullut jo käyneeksi Ozun tuotannon lähes täysin läpi pienimpiä yksityiskohtia myöden, joten näihin viimeisiin ei varsinaisesti enää ole mitään merkittävää uutta lisättävää. Mikäli ohjaajan myöhemmät elokuvat tai ne aiemmin kirjoittamani sepustukset ovat vähänkään tuttuja, tietää todennäköisesti mitä tältäkin odottaa.



Arvio: 5/5



HITORI MUSUKO, 1936 Japani
Tuotanto: Den Takayama
Ohjaus: Yasujiro Ozu
Käsikirjoitus: Masao Arata, Tadao Ikeda, James Maki (Yasujiro Ozu)
Näyttelijät: Chishû Ryû, Chouko Iida, Mitsuko Yoshikawa, Shinichi Himori, Yoshiko Tsubouchi