Sanshiro Sugata II (1945)

On kulunut karkeasti viisi vuotta siitä kun Sanshiro Sugata ymmärsi judon todellisen merkityksen, rakastui kauniiseen Sayoon ja jatkoi matkaansa Yokohamaan päihitettyään kilpailijansa tarinan päättäneessä klimaattisessa kaksinkamppailussa. Tällä kertaa turmiollinen amerikkalainen kulttuuri ja nyrkkeily ovat saapuneet uhkaamaan viattomia japanilaisia ja Sugata Sanshiron on pantava kova kovaa vastaan Japanin kansan kunnian puolustamiseksi. Amerikkalaisten nyrkkeilijöiden lisäksi edellisen pääroiston hullu karateveli janoaa kostoa veljensä surmaajalle.

Mikäli edellinen ei vielä asiaa paljastanut, niin kyseessä varsin arkkityyppinen maailmansodan loppuaikojen japanilainen propagandaelokuva, joka tuotettiinkin alusta loppuun valtion virallisten vaatimusten mukaan kaikkien lajityypin pahimpien kliseiden mukaisesti kansaa kiihottamaan. Aiemmin näkemistäni ajan leffoista tätä voinee ehkä verrata tyylillisesti johonkin Kenji Mizoguchin Miyamoto Musashiin, joka muuten on melkoisen nolostuttava tekele.

Donald Richien Kurosawa-opuksen mukaan ohjaajalla ei todellisuudessa ollut minkäänlaista kiinnostusta tämän tekemistä kohtaan, ja sen myös huomaa aivan ensimmäisistä kuvista lähtien kaikkialla. Elokuvan kliseinen ja loppua kohden överiksi menevä juoni esimerkiksi on kuin suoraan jostain kömpelöstä honkkarileffasta. Sanshiron itsensäkin osalta kaikki tarinamielessä oleellinen tulikin käsiteltyä jo edellisessä osassa, joten tällä kertaa hahmolla ei oikeastaan ole mitään erityisen merkittävää sanottavaa tai tehtävää pientä moraalista dilemmaa lukuun ottamatta.

Lopun klimaattinen mittelö lumisessa vuoristossa on näyttävä ainakin kuvallisessa mielessä, mutta taistelukohtauksena kyseessä on vain muutaman minuutin edestä lähinnä huvittavan köpöistä huitomista. Akira Kurosawa tyypillisesti korostaa elokuvissaan luonnonvoimien ja maisemien merkitystä dramatisoinneissaan, mutten oikeastaan keksi minkäänlaista elokuvan sisäisen logiikan mukaista syytä miksi kevyesti pukeutuneiden paljasjalkaisten taistelijoiden piti tapella nimenomaan metrisessä kinoksessa.

Viimeiset minuutit taitavat olla huonointa koko elokuvassa. Kurosawa selvästi vain halusi inhoamansa räiskäleen käsistään niin pian kuin suinkin ja loppu on juuri sen mukainen: koko juttu nimittäin lopahtaa kuin seinään.



Arvio: 2.5/5



ZOKU SUGATA SANSHIRO, 1945 Japani
Tuotanto: Motohiko Itō
Ohjaus: Akira Kurosawa
Käsikirjoitus: Akira Kurosawa, Tsuneo Tomita
Näyttelijät: Akitake Kôno, Denjirô Ôkôchi, Masayuki Mori, Ryûnosuke Tsukigata, Sôji Kiyokawa, Susumu Fujita, Yukiko Todoroki