Tsuruhachi and Tsurujiro (1938)

Tsuruhachi ja Tsurujiro ovat shamisenin säestyksellä kertovaa laulua harrastava pariskunta, jonka molempien osapuolen egot ovat jatkuvasti riitasilla näennäisestä romantiikasta ja menestyksestä huolimatta. Loppujen lopuksi Tsuruhachi saa riitelystä tarpeekseen ja päättää mennä hyviin naimisiin rikkaan miehen kanssa. Tsurujiro alkaa esiintyä soolona, mutta vanha menestys ei enää tule takaisin.

Todellisuudessa Tsuruhachi  rakastaa musiikkia koko sielustaan ja on enemmän kuin halukas jatkamaan uraansa keinolla millä hyvänsä. Lopulta Tsuruhachin manageri saakin tuotua kaksikon jälleen yhteen, mutta tarinan päätteeksi Tsuruhachi joutuu kuitenkin luopumaan unelmistaan ja palaamaan miehensä luo.

Kuten jo useamman ohjaajan elokuvia arvostellessani olen tullut maininneeksi, vuonna 1938 Japani oli jälleen Kiinan kanssa sotapolulla ja maassa alettiin jo pelkästään siksi soveltaa uudenlaista kansallista elokuvapolitiikkaa, joka käytännössä kielsi kaikenlaisten turhan realististen elokuvien sekä Mikio Narusen tyypillisten melodraamojen tuottamisen ajan henkeen sopivampien tuotosten tieltä.

Tsuruhachi and Tsurujiro on Kenji Mizokuguchin Taru viimeisestä krysanteenista tapaan oman aikansa tyypillinen geidomono-elokuva, eli perinteisen japanilaisen kulttuurin ja taiteen ympärille rakennettu draama, joka kuitenkin on saanut perusjuonensa suoraan eräästä vanhasta Hollywood-musikaalista.

Tästä pystyykin heti ensimmäisestä kohtauksesta huomaamaan radikaalin eron Narusen lähes koko 30-luvun tuotannon kehityskaareen: käytännössä kaikenlaiset viittaukset länsimaiseen kulttuuriin loistavat nyt täydellisesti poissaolollaan. Koko tähänastisen Narusen uransa ajan mies on taltioinut Japanin modernisoitumista ja amerikkalaisen kulttuurin normalisoitumista Japanissa, mutta nyt kaikki onkin käännetty ylösalaisin.

Mikio Narusen omasta tuotannosta lähimmäksi tätä pääsee ehkäpä pari vuotta aiemmin ilmestynyt lähes identtinen Man of the House, joka kuvasi suositun laulajan skandaalimaista elämää ja vaikeaa suhdetta kärsivään perheeseensä. Ehkä suurimpana erona siihen tässä kameran käyttö on jo jonkin verran kehittyneempää ja erityisesti esiintymiskohtauksissa tilaa kuvataan huomattavasti monipuolisemmin ja kiinnostavammin kuin edellämainitussa.

Viimeiset minuutit jättävät tällä kertaa kuitenkin harmittavasti tulkinnanvaraa: elokuvan naispäähenkilön tarina ei koskaan saa yksiselitteistä tyydyttävää päätöstään sen enempää kuin egoistisen mieslaulajankaan. Oman tulkintani mukaan Naruse on halunnut kuitenkin lopussa vihjata avioliiton olleen sittenkin taiteilijanelämää kannattavampi ratkaisu ja hankalan Tsurujiro on todellisuudessa uhranneen itsensä ja uransa Tsuruhachin onnen tähden.

Hyvä elokuva.



Arvio: 4/5



TSURUHACHI TSURUJIRO, 1938 Japani
Ohjaus: Mikio Naruse
Käsikirjoitus: Matsutarô Kawaguchi, Mikio Naruse
Näyttelijät: Heihachirô Ôkawa, Isuzu Yamada, Kamatari Fujiwara, Kazuo Hasegawa, Kenho Nakamura, Masao Mishima, Unpei Yokoyama