Don Quijote (1933)

Maailmassa löytyy varmaan sellainenkin luonnonlaki, että kuta enemmän katsoo ja kirjoittaa elokuvista, sen suuremmalla todennäköisyydellä vastaan astelee ainakin yksi Don Quijoten monista filmatisoinneista. Itselleni tämä on oikeasti jo toinen sen vuoden 2000 klassisen televisioelokuvan lisäksi, mutta ensimmäinen josta jaksaa alkaa riviäkään raapustamaan.

Don Quijoten keskiaikaista ritariromantiikkaa satirisoiva tarina itsessään lienee useimmille ainakin kursorisesti tuttu: ritariromaaneja ahmiva höperö ukko päättää panna ranttaliksi ja ratsastaa yksinkertaisen aisaparinsa kanssa "uroteosta" toiseen kauniin Dulcinean nimissä. Kuuluisimmassa kohtauksessa rohkea ritari taistelee jättiläisiksi luulemiaan tuulimyllyjä vastaan - ja häviää.

Henkilökohtaisesti voin ainakin röyhistellä rintaani sillä tosiasialla että olen ihan oikeasti lukenut taannoisina kouluvuosinani sen alkuperäisen tiiliskivimäisen romaanin, johon tämäkin elokuva perustuu. Kyseessä on nyky-yleisölle varsin etäinen ja tylsä opus, mutta Pabst onkin elokuvassaan viisaasti leikannut suurimman osan alkuperäistarinasta pois ja sisällyttänyt vain muutaman kaikkein tunnetuimman törmäilyn, mm. sen tuulimyllykohtauksen.

Tiettävästi tästäkin tehtiin aikoinaan versiot enimmäkseen samoilla näyttelijöillä ja useammalla eri kielellä, mutta toisin kuin Pabstin muutama edellistä, tämän elokuvan alkuperäinen saksankielinen versio näyttäisi olevan aikojen saatossa kadonnut, joten ohjaajan vakionäyttelijöitä tai -kuvaajia ei tässä juuri harmittavasti nähdä.

Suurin yllätys tätä katsellessa ainakin itselleni oli musiikin huomattava määrä: Don Quijotea esittävä Feodor Chaliapin oli kuuluisa oopperalaulaja, jolle luonnollisesti kehitettiin muutamia ylimääräisiä lauluja pelkästään taitojensa esittämistä varten. Mies tuntuisikin olevan varsin oivallisessa vedossa vaikkei musiikki itse tarinaan juuri istukaan.

Eräänä erityisen huomattavana seikkana tässä nähdään muutamissa kohtauksissa poikkeuksellisen taidokasta trikkikuvausta, jota itse en juuri katsoessa edes huomannut. Erityisen tunnettu esimerkki tästä on lopun tuulimyllykohtaus, jossa pääosanesittäjä näyttäisi riippuvan myllyn lavasta sekä epilogi, jossa vanhan ukon kirjojen tuhkasta nousee Don Quijoten itsensä romaani.

Eipä tuolle kuitenkaan mitään voi, että kyseessä on tähänastisen Pabstin tuotannon heikoimpia yksilöitä. Don Quijote ei oikein säväyttänyt missään vaiheessa sen enempää ranskaksi kuin englanniksikaan puhuttuna. Jos vain joku jossain löytäisi täydellisen kopion alkuperäisestä saksalaisesta versiosta ja maailma olisi valmis.



Arvio: 2.5/5

DON QUIXOTE, 1933 Ranska, Iso-Britannia
Tuotanto: G. W. Pabst, Nelson Vandor
Ohjaus: G.W. Pabst
Käsikirjoitus: G.W. Pabst, Alexandre Arnoux, John Farrow, Miguel de Cervantes y Saavedra, Paul Morand
Näyttelijät: Feodor Chaliapin Sr., Frank Stanmore, George Robey, Miles Mander, Oscar Asche, René Donnio, Sidney Fox, Wally Patch