Kadonnut (1988)

Hollantilaispariskunta Saskia ja Rex ovat lomamatkalla ranskalaisella syrjäseudulla. Kaksikko päättää pysähtyä huoltamolle hakemaan bensaa ja elintarvikkeita, mutta pian Rex toteaa puotiin menneen Saskian kadonneen kuin savuna ilmaan. Muutamat silminnäkijät kertovat nähneensä kuvaukseen sopivan naisen vieraan miehen kanssa, poliisi uskoo Saskian joutuneen tuntemattoman henkilön kidnappaamaksi.

Saskiaa ei koskaan löydetä sen enempää elävänä kuin kuolleenakaan. Vuosia myöhemmin Rex on kehittänyt tapaukseen pakkomielteen. Vuosia myöhemmin mies ei pysty elämään loputtomassa epätietoisuudessa, vaan yrittää viimeisenä epätoivoisena oljenkortenaan vedota televisiolähetyksen kautta tuntemattomaan mieheen totuuden julkituomiseksi.

Tästä seuraakin elokuvan ensimmäinen suuri yllätys: Kadonneen päähenkilö ei ole Rex sen enempää Saskiakaan vaan Bernard-Pierre Donnadieun esittämä tuntematon kidnappaaja. Ulkoisesti täysin huomaamattomalta keskivertoveronaksajalta vaikuttava herrasmies on nimeltään Raymond Lemorne, perheellinen kemian professori ja omissa piireissään varsin pidetty, harmiton henkilö muutenkin.

Raymondin Lemoren sisällä ammottaa kuitenkin hyytävä tyhjyys, onhan mies aito sosiopaatti. Myös Lemorne on kehittänyt itselleen jo aiemmin mainitusta katoamistapauksesta itselleen pakkomielteen, joka lopulta johtaakin kohtaamiseen epätoivoisen Rexin kanssa...

Kadonnut on edelleen raikas ja omaperäinen tuulahdus uutta kaikenlaisten perinteisten kliseiden kanssa rypevään jännärigenreen. Tällä kertaa kukaan ei epäile elokuvan pääkonnaa eikä koko elokuvassa olekaan kysymys rikollisen takaa-ajamisesta vaan totuudesta. Itse tarina on kerrottu epäkronologisesti aikatasoissa mutkattomasti loikkien suurta palapeliä pikkuhiljaa kooten, ison kuvan selkiytyessä ja tunnelman tiheytyessä kuin itsestään legendaarisen loppuratkaisun lähestyessä.

Paljon puhutusta kuuluisasta loppuratkaisusta voin ainakin sanoa, että se iskee kaikessa armottomassa nihilistyisyydessään vielä vuosienkin päästä kuin nyrkki palleaan. Ei pelkästään täydellisen toivottomuutensa ja lohduttomuutensa vuoksi, vaan ylipäänsä siksi että koko elokuva käytännössä lataa ja kasvaa vain ja ainoastaan sitä kohti. Lopulta muutamaan kymmeneen sekuntiin sisältyy kaikki, palapelin viimeinen pala osuu kohdalleen ja kaikki tarinan irtonaiset langanpätkät saavat täydellisellä tavalla päätöksensä.

Raymond Lemorne kertoo Rexille eräässä kohtauksessa tekojensa perimmäiseksi motiiviksi uteliaisuuden, kykenisikö tämä todella suorittamaan julmimman mahdollisen rikoksen sekä halun tietää tuntuisiko se ihmishengen pelastamista paremmalta. Lopputekstien valuessa ruudulle katsojalle viimeistään valkenee karu vastaus miehen kysymykseen.



Arvio: 5/5



SPOORLOOS, 1988 Alankomaat, Ranska
Tuotanto: Anne Lordon, George Sluizer
Ohjaus: George Sluizer
Käsikirjoitus: George Sluizer, Tim Krabbe
Näyttelijät: Bernard-Pierre Donnadieu, Gene Bervoets, Johanna ter Steege