Rashomon - paholaisen temppeli (1950)

Puunhakkaaja ja pappi saapuvat sateensuojaan puoliksi tuhoutuneen, ruumiiden hylkäyspaikaksi degeneroituneen Rashomon-pääportin alle ja alkavat selittää omituista tarinaansa paikalle osuneelle maankiertäjälle. Muutamia päiviä aiemmmin puunhakkaaja oli löytänyt metsästä samurain ruumiin ja loppujen lopuksi rikoksesta päätyi kuultavaksi puunhakkaajan sekä papin itsensä lisäksi lähistöltä napattu maantierosvo Tajomaru, kuolleen miehen vaimo sekä meedion välityksellä kuollut mies itse. Kullakin kertojalla on hyvin ristiriitainen tarina kerrottavanaan eikä lopullinen totuus ole likimainkaan niin yksinkertainen kuin voisi kuvitella.

Mennäänpä suoraan asiaan: monessa lähteessä Rashomonia on ollut tapana pitää jonkinlaisena relativistisena julistuksena eli ihmismielestä irrallisen objektiivisen totuuden kieltävänä teoksena, mutta todellisuudessa näin ei ole kuin alkuperäisessä novellissa johon elokuva perustuu. Rashomon-elokuva on oikeasti murhamysteeri, jossa takaumat paljastavat enemmän niiden kertojien motiiveista ja mielihaluista kuin itse murhasta, mutta totuuden olemassaoloa ei missään kohtaa epäillä tai kielletä vaan kullakin hahmolla on omat väärinkäsityksensä sekä syynsä valehdella. Sellaiset elokuvat kuin Kolmitahoinen peili ja Citizen Kane tekivät saman vuosikausia aiemmin.

Akira Kurosawan Rashomon on tätänykyä juhlittu mestariteos ja joka suhteessa yksi kaikkien aikojen parhaista ja arvostetuimmista elokuvista, mutta monelle saattaa tulla pienoisena yllätyksenä miten pienestä Kurosawan merkkiteoksen valmistuminen ja myöhempi löytyminen ylipäänsä oli aikoinaan kiinni. Tiettävästi tämän kokeellista käsikirjoitusta pompoteltiin vuorotellen eri studioiden välillä ja lopulta Daiei suostui ottamaan haasteen vastaan. Elokuva ei ollut ilmestyessään kaksinenkaan arvostelu- tai yleisömenestys, mutta eräs Japanissa oleskellut länsimainen elokuva-alan ihminen sattui näkemään sen ja valitsemaan mukaan Venetsian elokuvajuhlille, jossa Rashomon sensaatiomaisesti voitti pääpalkinnon. Sittemmin elokuvasta kehkeytyu japanilaisten suureksi hämmästykseksi nopeasti maailmanlaajuinen ilmiö ja nousevan auringon maan elokuvatuotannon suuri kansainvälinen läpimurto Kenji Mizoguchin O'harun ja Ugetsun ohella.

Mitä tulee tämänkertaisen mestariteoksen perussymboliikkaan, "rashomon" terminä tarkoittaa elämän porttia ja sade symboloi tässä vankeutta. Tarinaa kertova kolmikko on juuttunut vertauskuvallisesti elämän ja kuoleman rajamaille, kiirastuleen, josta vapautuu totuuden paljastumisella ja syntien sovittamisella. Puunhakkaajalla on tässä lopulta omat syntinsä jotka tämä korvaa lapsen adoptoimalla, mutta siitä lisää myöhemmin.

Taivas näkyy, joten nainen puhuu tässä totta.

Visuaalisesti Rashomon on tyrmäävän komea elokuva. Menemättä turhan pikkutarkasti kuvausteknisiin yksityiskohtiin, Kurosawa on poikkeuksellisella tavalla huomioinut kerronnassaan kaikki mahdolliset luonnon elementit, joista jo aiemmin mainitun sateen lisäksi Tajomarun rikokseen ajava tuuli symboloi pahuutta, naisen tikari petosta sekä auringonvalo ja taivas totuutta. Koska tapahtumat sijoittuvat epämääräiseen metsään, vaihtelee valo ja varjo tiettävästi radikaalisti sen mukaan puhutaanko takaumissa likimainkaan totta vai ei. Useissa kohtauksissa epätodelliselta vaikuttava valo on todellisuudessa heijastettu peileillä.

Mitä tulee lopulliseen totuuteen, tässä on edellisten vihjeiden avulla mahdollista ratkaista murhamysteeri muutamalla yksinkertaisella kikalla esimerkiksi tarkkailemalla näyttelijöiden reaktioita dialogiin ja tapahtumiin sekä kiinnittämällä huomiota valon ja taivaan kuvaukseen: mikäli kamera on esimerkiksi aseteltu "nykyajassa" siten, että henkilöhahmon puhuessa näkyy taivasta, on tarina totta. Mikäli taas kamera on käännetty siten ettei taivasta näy, henkilö valehtelee.

SPOILERIVAROITUS!

Murhamysteerin lopullisen ratkaisun pitäisi osapuilleen kuulua seuraavasti:

1. Naisen kauneuden sokaisema Tajomaru houkutteli samurain metsään, kolkkasi ja sitoi tämän.

2. Tajomaru yritti vietellä/raiskata vaimon, mutta nainen huijasi tätä saadakseen vapautettua miehensä, joka luuli vaimonsa todellisuudessa syyllistyneen petokseen itseään kohtaan.

3. Seuraa kahakka, jonka tuoksinassa vaimo tiputtaa tikarin, pakenee metsään ja pyörtyy. Tajomaru ei tapa, mutta haavoittaa samuraita. Lopulta Tajomaru varastaa samurain miekan ja myy sen läheisesä kylässä saadakseen alkoholia.

4. Vaimo palaa miehensä luokse, mutta lyötää tämän kuolleena. Haavoittunut ja vaimonsa petoksesta järkyttynyt samurai on iskenyt tikarin sydämeensä.

5. Puunhakkaaja todistaa koko tapahtumaketjun, muttei yritä estää samurain itsemurhaa. Lopulta puunhakkaaja varastaa samurain tikarin itselleen ja valehtelee siksi omassa kertomuksessaan. Tämä tulee osin ilmi jo alussa seuraamalla puunhakkaajan reaktiota papin mainintaan samurain murhasta - jonka puunhakkaaja todellisuudessa tietää olevan valhetta.

Viimeinen kohta on puunhakkaajan rikos ja elokuvan lopullinen paljastus, palapelin vihoviimeinen osanen. Elokuvan epilogissa omantunnonvaivojen riivaama puunhakkaaja ei enää suostu katsomaan rikosta sivusta ja jättämään viatonta kuolemaan vaan puhdistautuu ottamalla portin luota löydetyn hylätyn löytölapsen omakseen. Sade loppuu, kolmikko jättää Rashomonin taakseen. Kiirastuli on ohi.



Arvio: 5/5



RASHOMON, 1950 Japani
Tuotanto: Minoru Jingo
Ohjaus: Akira Kurosawa
Käsikirjoitus: Akira Kurosawa, Ryûnosuke Akutagawa, Shinobu Hashimoto
Näyttelijät: Machiko Kyô, Masayki Yori, Takashi Shimura, Toshirô Mifune