maanantai 25. huhtikuuta 2016

Zardoz (1974)


Muistan joskus varhaisteininä lukeneeni silloisesta TV-maailmasta arvostelun yhdestä hassusta tieteiselokuvasta, jonka nimi ei tunnu tarkoittavan mitään, jossa puhuttiin hassuja seksuaalisuudesta ja kuolemattomuudesta ja joka ylistettiin maasta taivaisiin. Pitihän se tietysti katsoa vaikka puolenyön jälkeen tulikin, sehän voi olla vaikka mitä pornoa. Elokuvan loputtua nuoren Brutuksen maailma oli peruuttamattomasti muuttunut, paluuta menneeseen ei enää ollut. Näin siis kohtasin Zardozin ensimmäistä kertaa ja siitä tuli kertaheitolla yksi suosikkielokuvistani.

Mistä Zardoz siis kertoo? Kyseessä on post-apokalyptinen tulevaisuuskuvaus. Järjestäytynyt hmiskunta on tuhoutunut jo ammoin ja maailma hallitsevat väkivaltaiset barbaariheimot jotka palvovat mystistä Zardozia, lentävää kivipäätä joka jakaa aseita vastineeksi kuuliaisuudesta ja ruokauhreista. Superkarismaattisen Sean Conneryn esittämä Zed on erilainen barbaari, hän on älykäs ja utelias tietämään Zardozin todellisen merkityksen. Miehen matka vie pienen pienelle sulkeutuneelle ihmiskunnan sivistyksen utopistiselle saarekkeelle jossa kuolemattomat, luonnosta vieraantuneet ja hippiytyneet ihmiskunnan rippeet yhä jatkavat loismaista elämäänsä ilman rajallisen ihmiselon iloja ja suruja. Heille on ulkomaailman asukki on pelkkä eläin ja anomalia, kuin otus toiselta planeetalta. Zedistä tulee ylisofistikoituneiden hippien koe-eläin ja lemmikki. Todellisuudessa kaiken taustalla väijyy suurempi suunnitelma ja salaliitto, jota en tässä spoilaa.


Ensimmäinen asia johon Zardozin suhteen varmasti kiinnittää huomiota on elokuvan varsin hapokas lavastus ja puvustus, joista joko pitää tai sitten ei. Itselleni Zardoz on ennenkaikkea juonellinen ja symbolinen kokonaisuus jossa erikoiset lavasteet ja rättipuvut toimivat lähinnä eksentrisenä, joskin paikoin varsin luovahkona ja näyttävänäkin pintasilauksena itse substanssille, eli hienolle tarinalle. Visuaalisesti elokuvan parasta antia ovat mielestäni ehdottomasti ainakin lopun peilikikkailukohtaus, vahanukkegalleria ja flashbackien rappioituneen maailman kuvaus. John Boorman onkin aina ollut nimenomaan visuaalinen kertoja, eikä mies varsinaisesti tuota pettymystä tämänkään elokuvan kohdalla, mikäli elokuvan omituisesta julkisivusta ja parista omituisesta seksuaalisesta kohtauksesta yli pääsee.

Tarinasta itsestään voitaneen ainakin sanoa että se on varsin 60- ja 70-lukujen näköinen ja kuuloinen, eli ainakin varsin vasemmistolainen ja psykedeelien aineiden vaikutuksen alaisena tehdyn näköinen, mikä ei välttämättä tee Zardozista ollenkaan tyhmää tai huonoa vaan ennen kaikkea luovan ja intuitiivisen. Erityiseksi ansioksi voitaneen ainakin sanoa, että vaikkei elokuva kauhean monimutkainen tai äkkiväärä olekkaan sen etenemistä on virkistävän vaikeata ennustaa. Kokonaisuutena absoluuttisia suosikkikohtauksiani elokuvassa ovat erityisesti alun omituisen palvontamenon lisäksi ainakin vihoviimeinen kohtaus jota en edes osaa sanoin selittää, ja flashback jossa katsojalle paljastuu Zardozin alkuperä sekä lopulta koko suuri salajuoni. Nimenomaan Zardozin nimen alkuperä yllätti itseni täydellisesti, niin kekseliään yksinkertainen se on, kuin salapoliisiromaanissa konsanaan. Näyttelijöistä voitaneen sanoa ainakin että koko kööri tekee moitteetonta työtä, etunenässä pääosaa esittävä Connery itse.


Kokonaisuutena voitaneen sanoa että Zardoz on tieteiselokuvalle vähän samaa kuin joku Van Der Graaf Generator rockmusiikille. Toiset (lue: useimmat) eivät ymmärrä tai löydä siitä mitään tarttumapintaa, toisille se on lähes uskonnollinen kokemus ja nerouden multihuipentumaa. Itse kuuluun jälkimmäiseen lahkoon, joskin maltillisempaan siipeen. Zardoz on edelleen itselleni merkittävimpiä katsomiskokemuksia ja parhaita näkemiä elokuvia, joka paitsi kiehtoo ja kestää useammankin katselukerran, myös stimuloi mukavasti ajattelemaan syntyjä syviä. Zardoz on laatuscifiä valikoivaan makuun.



Arvio: 5/5


ZARDOZ, 1974 Irlanti
Tuotanto: John BoormanOhjaus: John Boorman Käsikirjoitus: John Boorman
Näyttelijät: Sean Connery, Charlotte Rampling, Sara Kestelman

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.