Eläinkisat (1980)

Hahaa, minkälaisen hauskan löydön teinkään matkalla foorumiin! Eläinkisat tai vain Eläinten olympialaiset on varsin mielenkiintoinen ilmestys takavuosilta - sellainen todella obskuuri herkkupala jota kovin moni animaatioharrastajakaan ei taida nykypäivänä tuntea kuin korkeintaan internetin furry-meemeistä. Homman nimi nimittäin kuuluu siten, että joskus 70-luvun lopulla muuan amerikkalainen televisiokanava tilasi animaattori ja erikoistehostemies Steven "Tron" Lisbergeriltä vuoden 1980 olympiahuumaa ajatellen aihetta sivuavaa animoitua parodiaa, joka oli tarkoitus näyttää varsinaisen kisastudion kylkiäisenä kevennyksenä. Alkuperäisiin suunnitelmiin tuli kuitenkin muutos, sillä Yhdysvallat päätyi boikotoimaan kyseisen vuoden kisoja protestina Neuvostoliiton hyökkäykselle Afganistaniin, ja pienenä oheisvahinkona myös Eläinkisojen suunnitellut televisionäytökset peruttiin talviosuutta lukuun ottamatta.

Mikäli Eläinkisat herättää suoralta kädeltä ajatuksen täysin tuntemattomien tyyppien tekemästä halvasta nevöhööd-leffasta, voin ilokseni todeta moiset luulot täysin perusteettomiksi, sillä Eläinkisat on todellisuudessa oikeassa mielentilassa mitä loistavinta viihdettä ja piskuinen tekijätiimikin koostuu pitkälti alan myöhemmistä suurista nimistä, kuten nykypäivän johtavasta animaatiomiehestä nimeltä Brad Bird, joka Disneyn ohella on tunnettu Simpsoneiden takaa, FernGully - viimeinen sademetsän ohjanneesta Disney-animaattori Bill Kroyersista sekä muuasta Roger Allersista, joka ansioitui myöhemmin käsikirjoittamalla 90-luvun Disney-klassikoita sekä ohjaamalla vaatimattoman kulttielokuvan nimeltä Leijonakuningas. Ääninäyttelijöistä mainittakoon vielä Monsterit Oyn Masi Pallopäänä tuttu Billy Crystal ja Simpsoneiden vakioääni Harry Shearer, eli Spinal Tapin basisti. Ollaankos sitä kuulolla?

Kuten jo mainitsin, kyseessä on lähtökohtaisesti antropomorfisilla eläinhahmoilla eli furryilla tehty parodia ja mockumentary klassisista olympiareportaaseista. Käytännössä tämä tarkoittaa, että koko juttu on yhden tarinan sijaan sirpaloitunut tyypillisen urheilureportaasin tapaan valtavaksi tukuksi pienempiä otteita kisapaikalta pitkin olympiaviikkoa selostajien avatessa samalla katsojille tapahtumien taustoja. Erittäin uniikissa ja kokeellisessa elokuvassa ei olekaan yhtä ainutta päähenkilöä, vaan pienen Tolstoi-romaanin verran epämääräisen välähdyksen verran nähtäviä sivuhahmoja vähän samaan tapaan kuin jossain George Lucasin leffoissa, mutta tällä kertaa täysin tarkoituksella. Jokainen hahmoista parodioi tavalla tai toisella oikean elämän persoonallisuuksia, kuten Muhammed Alia, Ingmar Bergmania, Henry Kissingeriä, Nadia Comăneciä, Mark Spitziä ja John Travoltaa sekä tiettyjä oman aikansa suosittuja urheiluleffoja, kuten Rockya ja Lämäriä.

Pääsemmekin vihdoin koko kupletin juonen ytimeen. Eläinkisojen fragmentoituneen kerrontatyylin vuoksi tekijöiden oli pakko hioa jokainen sekunti täydellisyyteen ja jokainen hahmo niin vaikuttavaksi ja muistettavaksi kuin suinkin mahdollista, mistä syystä tässä käytetäänkin erilaisia eläinhahmoja, joista ihmisillä tyypillisesti on jo valmiiksi erilaisia voimakkaita mielikuvia. Tässä myös näkyy Birdin ja muiden tekijöiden luova nerous paremmin kuin missään muussa osa-alueessa, sillä animaatio on parhaimmillaan näyttävää maailmanluokan jälkeä, vinkeässä designissä on yksinään syvyyttä ja persoonallisuutta niin paljon, että merkityksellistä informaatiota tuntui parhaimmillaan tursuavan valtavana vyörynä katsojan päälle kuin paremmissakin Disney-leffoissa. Kaikki edellinen yhdistettynä mielipuolisen muikeaan ääninäyttelyyn, ja kasassa on melkoinen animaatioelämys.

Eläinkisoissa on kuitenkin pari juttua, jotka todennäköisesti jakavat yleisöä voimakkaasti puolesta ja vastaan. Huumori tässä esimerkiksi on taattua Fingerpori-laatua, eli valtava määrä erilaisia höhliä sanaleikkejä ja kammottavia puujalkoja, joiden pelkkään ymmärtämiseen vaaditaan todella hyvää kielipäätä ja poikkeuksellisen terävää havainnointikykyä. Tässä on esimerkiksi australialainen hahmo nimeltä "Joey", joka siis tarkoittaa kengurua. Toinen samanlainen on aasialainen hahmo nimeltä "Ono Nono" eli "Oh,no,no,no", joka on selvästi väännös Yoko Onosta. Tai miltä kuulostaisi kokonainen joukko japanilaisia pingviinejä, pilke silmäkulmassa tehtyjä feikkejä mainoksia ja yksi kokonainen training montage? Yhdessä kohtaa taas käydään eläinten diskossa nimeltä "Noah's Ark", jossa kuullaan taatusti maailman groovein diskobiisi ikinä. Eläinkisat onkin niin vahvasti oman aikansa tuote, että jonkinlainen erityistietous ajan populäärikulttuurista ja urheilumaailmasta on muutenkin välttämätöntä rainan huumorin ymmärtämiseksi.

Mikäpä hauskan ja antoisan elokuvan viimeistelisikään paremmin kuin kertakaikkisen koukuttava 70-lukulainen poprock-soundtrack á la Graham Gouldman, joka muistetaan sellaisten bändien kuin 10cc ja The Yardbirds hittien takaa. Mies on selvästi ollut tätä tehdessään valtavan inspiroitunut, sillä ainakin itse olisin valmis liputtamaan muutamia tässä kuultavia kappaleita, kuten ranskalaisen maratoonarivuohen takauman taustalla kuultavan melankolisen "Love's Not For Me"-balladin miehen uran ehdottomaan parhaimmistoon. Kuulemani perusteella moni tässä kuultavista kappaleista lukeutuukin tekijänsä repertuaariin yhä edelleen herran vuonna 2019 - eikä ihan syyttä.

Eläinkisat on huikean aliarvostettu elokuva, niitä sellaisia veikeitä unohdettuja vanhan ajan helmiä, joista ei oikein osaa edes unelmoida ilman parempaa tietoa tällaisten kadonneiden timanttien olemassaolosta. Nautin tästä valtavasti, nautin tämän animaatiosta ja erinomaisesti suunnitelluista persoonallisista hahmoista, nautin tämän ilkikurisesta huumorista ja erityisesti lopun yltiöpositiivisesta sanomasta, joka harmittavasti sai odottaa kylmän sodan vuoksi sijaansa vuosikausia studion hyllyllä ennen pienimuotoista ensi-iltaansa joskus jossain kauan myöhemmin - ja sitäkään ihmettä kukaan ei tainnut olla edes todistamassa.


Arvio: 4.5/5


ANIMALYMPICS, 1980 USA
Ohjaus: Steven Lisberger
Käsikirjoitus: John Norton, Michael Fremer, Roger Allers, Steven Lisberger
Näyttelijät: Billy Crystal, Gilda Radner, Harry Shearer, Michael Fremer