Psychonauts, the Forgotten Children (2015)

“The future is the past, garbage is our present. Blood is our law!”

Lääketieteellinen kirjallisuus määrittelee masennuksen mielenterveydelliseksi vaivaksi, mitä se todennäköisesti (varmasti) onkin. Masentavan elokuvan tekeminen lieneekin sitten vielä astetta hullumpi aivoitus, sillä tästä maailmasta tuskin löytyy tarpeeksi tuon mielenterveydellisistä vaivoista suomalaisimman ystäviä nostamaan kyseisen kaltaisia teoksia edes siinä määrin, että ne kykenisivät tuottamaan itsensä tekijöilleen takaisin. Näin kävi myös kehutulle ja palkitulle Psychonauts, the Forgotten Childrenille, jota taloudellisen totaalifloppaamisen vuoksi tuskin tullaan ikinä Suomessa näkemäänkään. Ehkä siis onkin onni, että tästä maasta löytyy ainakin yksi tarpeeksi henkiseltä elämältään järkkynyt masentuneiden espanjalaisten taideteoksen ilosanomaa levittämään.

Versiosta riippuen Psychonauts tai Birdboy alkaa lyhyellä prologilla, jonka tarkoituksena on selittää katsojalle, miten pikkueläinten asuttamalla paratiisisaarella kaikki meni alun perin päin himskattia, komea elintaso ja idyllinen satumaa muuttuivat kasaksi haisevaa roskaa ja kolmannen maailman rottia kuhisevia väkivaltaisia post-apokalyptisiä huumeslummeja. Kolme ahdistunutta teiniä päättää pinnata koulusta karatakseen saarelta paremman elämän toivossa tarunhohtoiseen ”suureen kaupunkiin”, vanhassa majakassa asuvan, väkivaltaisen poliisin jahtaaman mykän nimihahmon kamppaillessa samaan aikaan omien sisäisten demoniensa kanssa.

Sikäli kun olen lähteeni oikein lukenut, perustuu Psychonauts tekijänsä Alberto Vázquezin samannimiseen sarjakuvaromaaniin ja sen pohjalta tehtyyn lyhytelokuvaan, jolle tämä on ilmeisesti suoraa jatkoa. Katsojan ei luonnollisesti pidäkään yllättymän, että tyyli on Vázquezilla hämmentävän aikuiseen makuun, vaikka piirrostyyli jotain lapsekasta värityskirjatyyliä jäljitteleekin. Temppu on tarkkaan harkittu ja myös toimii, sillä yksinkertaisten hahmojen seikkailu toivottoman pessimistisessä maailmassa onnistuu vain korostamaan tarinan perimmäistä synkkyyttä ja ahdistavuutta entisestään – kyseessä onkin siis aikuisille suunnattu yhteiskuntakriittinen kauhusatu. Menisin vaikka vannomaan tekijöiden hakeneen henkistä innoitusta nimenomaan The Mouse and His Childin nihilismistä, mutta toisaalla on toki väläytelty Art Spiegelmanin holokausti-klassikko Mausiakin, joka sekin hyödyntää yllä mainittua temppua.

Pelkästään käsikirjoitusmielessä aikuisyleisön kosiskelu on mahdollistanut hahmojen syventämisen tavalla, joka vaikkapa Disney-leffoissa tuskin tulisi koskaan kuuloonkaan. Nimihenkilö esimerkiksi tuskailee isänsä kuoleman, hylätyksi tulemisen sekä sisäisen hirviönsä kanssa, mutta samaan aikaan tämä kuitenkin pyrkii parantamaan maailmaa omalla tavallaan. Eräs hahmoista sairastaa skitsofreniaa, ja pienet mustat varjot seuraavat hahmoa jatkuvasti yrittäen saamaan tätä satuttamaan muita. Eräs hahmoista taas on addikti, jonka sydämen pimeys saa huumeesta jättimäisen hämähäkin muodon. Lopussa nähdään vielä klassinen roskavuoren kuningas, jota käytetään perinteisesti metaforana materialismin rappiosta.

Tiedättekö mitä? Selittämättömästi ahdistunut ja loputonta maailmantuskaa poteva sieluni tuntui resonoivan tälle elokuvalle niin paljon, että päätin muutamista sen selkeistä kipukohdista huolimatta antaa Psychonautsille puolta tähteä vaille täydet pisteet. Etenkin alussa tarina tuntuu herkuttelevan vähän turhankin paljon kaikella synkistelyllä ja englanninkielisessä versiossa dubbaus ei aina ollut niin tasokasta kuin olisi kaiken järjen mukaan pitänyt olla, mutta siinä omat nurkumiseni sitten olivatkin. Iskevästä värimaailmasta, mukavan yksinkertaisesta hahmodesignistä ja kokonaisuuden yleisestä äärimmäisen mielikuvituksellisesta kalseudesta sekä makaaberiudesta nauttii tässä tapauksessa sitten niidenkin edestä.

Maailma (ja Disney-remaket) on hanurista, ihmisyys on yliarvostettua ja me kaikki kuolemme. Ydinsota tulee, kasvihuoneilmiö grillaa ja loppu jääkin sitten torakoiden asutettavaksi. Sitä ennen kannattaa kuitenkin katsastaa tällainen angstinen animaatio Espanjasta. Piru vieköön!


Arvio: 4.5/5


PSICONAUTAS, LOS NIÑOS OLVIDADOS, 2015 Espanja, Japani
Ohjaus: Alberto Vazquez, Pedro Rivero
Käsikirjoitus: Alberto Vazquez, Pedro Rivero
Näyttelijät: Andrea Alzuri, Eva Ojanguren, Félix Arcarazo, Jon Goiri, Jorge Carrero, Josu Cubero, Josu Varela, Nuria Marín