Vihreitä munia ja kinkkua (2019)

”THE GOATTT!!!111111 AAHHHH!!!”

Elämme hyvin mielenkiintoisia aikoja, ystävä hyvä. Alun perin olin kirjoittamassa jotain perinteikästä synkeästä muinaisesta menneisyydestä ja siitä, miten maailmassa on jälleen kaikki vähän rempallaan, vaikka todellisuudessa moni olennainen asia onkin Herran vuonna 2020 paremmin kuin koskaan ennen. Erityisen hyvilläni olen henkilökohtaisesti Netflixin ikiomasta animaatiotarjonnasta, joka tuntuu vain kerta toisensa jälkeen yllättävän itseni yhä uudestaan ja uudestaan aina vain positiivisemmalla tavalla. Tuntuu aivan siltä, kuin joku jossain olisi selvästi päättänyt haastaa nykypäivän rahakkaammat tietokone-efekteihin keskittyvät tekijät mahdollisimman laadukkaalla vanhan liiton käsinpiirretyllä animaatiolla. Tulokset puhuvat puolestaan, kuten Klaus jo osviittaa antoikin.

Viime vuosina varsin huonoon valoon syöpäisten adaptaatioidensa johdosta joutuneen runoilija ja lastenkirjailija Theodor Seuss Geiselin eli tutummin Dr. Seussin Vihreitä munia ja kinkkua on timanttiliigan uusin tulokas ja jo näin suoralta kädeltä vahva ehdokas vuoden parhaimpiin lukeutuvaksi uudeksi animaatiosarjaksi. Pelkästään numeroina ja niminä Netflixin uunituore on puhdasta kristallia: Vihreiden munien tuottamiseksi Netflix lyöttäytyi yhteen Warnerin legendaarisen animaatiostudion kanssa, jonka käsittelyssä pikkuruinen lastenkirja laajennettiin alkuperäisteoksen hengelle uskollisesti kokonaiseksi tarinauniversumiksi, jolle on jo nyt luvattu jatkoa. Kyseessä on vielä kaikkien aikojen kovimmilla tuotantoarvoilla ladattu animoitu televisiosarja, johon saatiin kaupanpäällisiksi mukaan eturivin näyttelijöitä Michael Douglasista ja Diane Keatonista lähtien.

Tyyliltään Vihreitä munia on käytännössä perinteisin mahdollinen buddy-tarina ja road… movie (?), jossa kaksi erilaista kaverusta lähtee yhteiselle matkalle, jonka aikana opitaan jotain olennaista ystävyydestä ja vastoinkäymisistä. Guy I am on epäonnistunut keksijä, jonka tuotoksilla on paha taipumus räjähdellä taivaan tuuliin ja jolla on edessään huikea ura maalin kuivumisen tuijottelijana. Sam I am onkin tämän täydellinen vastakohta, lapsekas ja huoleton veijari, joka on kaapannut paikallisesta eläintarhasta harvinaisen kirahvilinnun päästääkseen tämän myöhemmin takaisin vapauteen. Sam myös rakastaa vihreitä munia ja kinkkua, kun taas Guy vihaa niitä.

Minkä tahansa muun leffan tai sarjan kohdalla varmasti alkaisin kitistä jo tässä vaiheessa koko homman kliseisyydestä, mutta Vihreitä munia ja kinkkua lyö pöytään jo kättelyssä niin paljon velmua persoonallisuutta, luovaa huumoria ja ikimuistoisia hahmoja, ettei moisilla pienillä kauneusvirheillä oikeasti ole niiden rinnalla juuri väliä. Animaatio ja ääninäyttely ovat luonnollisesti parasta ja tinkimätöntä A-luokan tasoa, jollaiseen harvemmin nykyäänkään tuntuu törmäävän tällaisissa televisiotason tuotoksissa. Dialogi yksistään on Seussin teosten hengessä täynnä niin ovelaa sanailua ja rikasta huumoria, että kaiken ymmärtämiseen vaaditaan jo melkoista tarkkuutta ja poikkeuksellisen hyvää kielitaitoa. Toisinaan jopa yksittäiset tapahtumat pyörivät jonkin nokkeluuden tai riimin ympärillä, kuten eräässä loppupään jaksossa, jossa vuohi repii kokonaisen laivan kappaleiksi.

Ymmärsittekö? Goat on a boat. Hehehe…

Vihreiden munien ja kinkun todellinen loistokkuus paljastaa timanttisimman kärkensä viimeistään sarjan edetessä puolivälinsä paikkeille. Approksimatiivisesti näillä main nimittäin matka alkaa nimittäin saada mielenkiintoisempia käänteitä, kun mukaan alkaa tulla toinen toistaan hauskempia hahmoja, kuten kanaan rakastunut joogaava kettu, ”Bad Guys” -duo, Donald Trumpin pelikirjaa selvästi lukenut roisto, maailman kohteliain poliisi, Les Miserablesista karannut jyrsijä ja – oma ehdoton suosikkini – chopperilla tietysti ilman kypärää ajava, maailman pelätyin ja armottomin palkkionmetsästäjä Vuohi (John Turturro), joka lienee jo absurdiudessaan yksi omista suosikkiroistoistani koskaan. Epäilen vahvasti, ettei viimeistä löydy siitä alkuperäisestä lastenkirjasta, mutta mitä väliä – luovuus kunniaan.

Jos tässä nyt oikein suurennuslasin kanssa alkaisi hakemaan jotain pientä sanomista puolikkaan tähden menetyksen oikeuttamiseksi, niin parissa viimeisessä jaksossa sorrutaan omasta mielestäni vähän liiankin rohkeaan kikkailuun kaikenlaisten ylimääräisten twistien muodossa. En tietenkään voi lähteä spoilaamaan kaikkea, mutta niitä viimeisiä episodeja katsoessa huomaatte kyllä itsekin, ettei kaikissa yllättävissä käänteissä tunnu välttämättä olevan mitään järkeä, vaan kaikenlaista pientä ja suurta on jouduttu vetämään täysin hatusta, jotta lopputulos olisi saatu pysymään kasassa sortumatta johonkin deus ex machina -sähellykseen. Toisaalta on välttämätöntä erikseen mainita, että nuo kyseiset episodit kuitenkin ovat klimaattisimmat ja parhaat koko sarjassa, ja ne jättävät finaalin tarkoituksella vähän avoimeksi suunniteltua jatkoa varten.

Vihreitä munia ja kinkkua toi enemmän iloa elämääni ja tylsiin bussimatkoihini kuin useimmat viime kuukausina katsomani elokuvat yhteensä. Kyseessä on kaikin puolin erinomaista tekoa oleva, silkkaa tinkimätöntä laatua henkivä luomus, joka ansaitsee tulla kaikkien vähänkään piirretyistä pitävien nähtäväksi ja koettavaksi. Miksi vielä vaivaudut lukemaan tällaista tylsää ja puisevaa tekstiä, kun voisit olla jo katsomassa yhtä viime vuoden parhaista animaatiosarjoista?

Mene siis, äläkä enää tee syntiä. Tässä on laki ja profeetat.

Aamen.


Arvio: 4.5/5


GREEN EGGS AND HAM, 2019 USA
Ohjaus: Lawrence Gong, Piero Piluso
Käsikirjoitus: Dr. Seuss, Jared Stern, John Whittington, Mark Rizzo, Vanessa McGee
Näyttelijät: Adam DeVine, Diane Keaton, Eddie Izzard, Ilana Glazer, Jillian Bell, Keegan Michael Key, Michael Douglas