Erään kuulemani tarinan mukaan Aki Kaurismäki päätti aikoinaan tarttua Fjodor Dostojevskin klassiseen Rikos ja rangaistus -romaaniin luettuaan Alfred Hitchcockin maininneen sen olevan vaikeimpia koskaan tehtyjä kirjoja filmatisoida. Näkemieni Robert Bressonin ja Robert Wienen tyylikkäiden aiheen pohjalta tekemien ohjaustöiden pohjalta en ehkä itse menisi mokomaa suoralta kädeltä uskomaan, mutta kyseessä taitaakin olla vääristynyt otanta lähinnä niistä onnistuneemmista suorituksista - Aki Kaurismäki itse nimittäin myönsi myöhemmin tehtävän olleen todellisuudessa juuri niin vaikea kuin kuvitella saattaa.
En tiedä oletteko ikinä lukeneet sitä alkuperäistä romaania, mutta Kaurismäen näkemys eroaa siitä sen verran, ettei sitä pysty tällaisella juonireferaatilla juuri spoilaamaankaan. Alkuperäisteos kertoo Raskolnikov-nimisestä opiskelijasta, joka murhaa koronkiskojaeukon ja tämän siskon osoittaakseen moraalisen ylemmyytensä. Pikku hiljaa murhaajan mieli kuitenkin alkaa rakoilla ja tämä uskoutuu hyväsydämiselle ilotytölle, minkä jälkeen tie viekin Siperian vankileireille.
Jos koskaan eläessään on nähnyt ainuttakaan Aki Kaurismäen ohjaamaa elokuvaa, tunnistaa miehen tyylin välittömästi: dialogi on puhuttu tarkoituksellisen selvästi ja konemaisen tunteettomalla otteella, Akin itsensä kerronta on lakonisen kylmää ja yhtenä suurena teemana on murhaajan vieraantuminen ja syrjäytyminen Helsingin laitakaupunkien hämärässä. Periaatteessa Kaurismäen henkeä pitäisi kai ihastella ja kiittää, mutta omaan silmääni tässä paistaa niin vahvasti läpi Yasujiro Ozun, Robert Bressonin ja Jean-Pierre Melvillen palvonta ja jäljittely, etten juuri ilkeäisi edes puhua Kaurismäen omasta tyylistä.
Viimeistä ei tosin kannata ottaa pelkästään negatiiviselta kannalta, nimittäin itse soisin jokaisen ohjaajan ottavan mallia edellisten kaltaisista klassikoista - etenkin Suomen kaltaisessa pikkumaassa, jossa kaikenlaiset omatkin mestarit ovat perinteisesti olleet vähintäänkin kortilla.
Jos nyt niihin varsinaisesti vähemmän positiivisiin puoliin taas tartutaan, niin kenellekään tuskin tulee yllätyksenä, että kun tällainen tarinan siirretään 80-luvun Suomeen, on niistä alkuperäisen yksityiskohdista jouduttu monissa kohdin joustamaan aika lailla - tässä tapauksessa Dostojevskin tarinaakin seuraillaan vain hyvin viitteellisesti, useita henkilöhahmoja on yhdistelty ja kaikenlainen filosofisempi aines on harmittavasti suurelta osin saksittu sikseen. Elokuvan murhaajalla ei varsinaisesti ole mitään sen suurempia aatteellisia pyrkimyksiä ja uhrikin vain tylsästi ammutaan muistaakseni Panssarilaiva Potemkinin porraskohtauksen musiikin tahtiin, vaikka teurastamossa työskentelevän lihanleikkaajan tekemänä kirjan mukainen kirvesmurha olisi istunut tarinaan huomattavasti paremmin.
Kaikki edellä kitisty on kuitenkin loppupeleissä melkoista hyttysen ininää, sillä Rikos ja rangaistus on kaikkine lapsuksineenkin todennäköisesti melkoista herkkua jokaiselle Akin fanille ja vastaavasti täyttä myrkkyä niille, jotka eivät miehen uudempaakaan tuotantoa kykene sietämään. Omasta puolestani olisin toivonut sen olleen vähintään parisenkymmentä minuuttia lyhyempi, sillä omaan makuuni tällaista vähäeleisempää menoa ei jaksa kovinkaan kauaa katsoa tylsistymättä pahanpäiväisesti.
Arvio: 4/5
RIKOS JA RANGAISTUS, 1983 Suomi
Ohjaus: Aki Kaurismäki
Käsikirjoitus: Aki Kaurismäki, Fjodor Dostojevski, Pauli Pentti
Näyttelijät: Esko Nikkari, Hannu Lauri, Markku Toikka, Matti Pellonpää, Tiina Pirhonen
Arvio: 4/5
RIKOS JA RANGAISTUS, 1983 Suomi
Ohjaus: Aki Kaurismäki
Käsikirjoitus: Aki Kaurismäki, Fjodor Dostojevski, Pauli Pentti
Näyttelijät: Esko Nikkari, Hannu Lauri, Markku Toikka, Matti Pellonpää, Tiina Pirhonen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.