Cleopatra (1970)

Lapsettaa ja laiskottaa. Piti tänään mennä pariksi tunniksi takaisin koulunpenkille kuuntelemaan jonkun minua viisaamman selityksiä epäsileän matemaattisen analyysin kiemuroista, mutta nukuinkin vahingossa sen yli. En ehkä tullut siitä sen viisaammaksi, mutta löysin ainakin hetken aikaa hoidella näitä juoksevia asioitani sekä katsoa jopa yhden kokonaisen elokuvankin. Ehkä alitajuisesti vain tiesin haluavani nähdä luokkahuonetta ja kalvosulkeisia mieluummin kokeellista japanilaista erotiikkaa, ja kehoni reagoi ajatukseen juuri sellaisella jämäkkyydellä, jolla ihmiskeho tällaisiin aatoksiin yleensä tuppaa reagoimaan.

Cleopatra jatkaa käytännössä suoraan siitä, mihin animelegenda Osamu Tezukan studion vuotta paria aiemmin ilmestynyt aikuisdebyytti One Thousand and One Nights jäi. Tällä kertaa pikkutuhman irvailun kohteeksi on vain valittu klassisen satukirjameiningin sijaan samoihin aikoihin ilmestyneen Asterix ja Kleopatran tavoin yksi vuosikymmenen suurista tai vain suuruudenhulluimmista luomuksista, Elizabeth Taylorin naurettavuuksiin asti mammuttimainen Kleopatra, joka kaikessa jättiläismäisessä pompöösiydessään huvitti kansaa jo ihan sellaisenaankin.

Tarina alkaa hamasta animaatiota ja näyteltyä kuvaa vapaasti sekoittavasta tulevaisuudesta, josta sekalainen joukko tiedemiehiä lähetetään henkisesti ajassa takaisin Kleopatran ja Markus Antoniuksen aikaan – tai ainakin sinnepäin. Tezukan Egyptissä nimittäin aika ja paikka ovat varsin suhteellisia käsitteitä, ja siinä missä tapahtumat tuntuisivat seuraavan tuttua traagista historiaansa varsin uskollisesti, on mukaan heitetty ninjojen, käryävien sikareiden, pyssyjen, kabukiteatterin ja psykedeelisen hippirockin kaltaisia juttuja, joista en muista koskaan lukeneeni aihetta käsitelleissä opuksissa.

Idän ihmeluomuksen kuvallinen ilmaisu on ajalleen tyypillisesti varsin halvahkoa ja suoraan sanoen myös perinteisenä käsinpiirrettynä animaationa paikoin todella kankeaa, mutta Tezuka tiimeineen on onnistunut kiertämään budjetin puutteita silkalla rajattomalla luovalla ilottelullaan, jossa sekoitetaan nerokkaimmillaan ainakin puolta tusinaa erilaista tyylilajia ja tekniikkaa klassisesta stop motionista lähtien. Toisinaan homma on haudanvakavaa kuin historiallisissa eepoksissa tunkkaisimmillaan, mutta toisinaan taas liikutaan jonkinlaisen ihanan kotitekoisen psykedeelisen musiikkivideon maisemissa ja toisinaan henkilöhahmot näyttävätkin pelkiltä mustalla vahaliidulla piirretyiltä karikatyyrimäisiltä luonnoksilta suoraan jostain UPAn taidelyhäreistä. Taiteellisesti Cleopatra onkin mitä korkeatasoisin ja tajuntaa positiivisessa mielessä laajentavin kokonaisuus, lähin vertailukohta elämykselle lienee joku Keltainen sukellusvene.

Tiedättekös, mikä tässä postmodernissa komediassa on kaikkein omituisinta? Siinä on kaikessa happoisuudessaan ja häröilyssään ihan oikea toimiva riemukas narratiivinsakin, jota on edeltäjästään poiketen helppoa ja hauskaa seurata ilman erillisiä käännöksiä tai tekstityksiäkin. Olen lukenut, että Cleopatra tai pitemmässä muodossaan Cleopatra: Queen of Sex julkaistiin takavuosina myös lännessä jonkinasteisena englanniksi dubattuna versiona, mutta tuosta kyseisestä julkaisusta ei tunneta nykyäänkään meidän päiviimme selvinneitä kopiota, mikä onkin johtanut koko käännösversion olemassaolon kyseenalaistamiseen.

Cleopatra on kertakaikkisen hykerryttävää, ihanan repäisevää ja epäkaupallisen luovaa korkeatasoista eroottista taideanimaatiota – ainutlaatuista aikuisten ihmisten itseironiaa ja rehellistä hulluutta tursuavaa kieli syvällä poskessa tuotettua viihdettä, jollaista ei enää ole pitkiin aikoihin uskallettu tehdä. Tuntuu huvittavalta, että tällaisen marginaalisen alagenren huipputeokset tehtiin todellisuudessa Aasiassa vuosikausia ennen vastaavan ilmiön länsimaista aamunkoittoakaan, mutta milloinka elämä olisikaan ollut erityisen reilua?


Arvio: 4.5/5


KUREOPATORA, 1970 Japani
Ohjaus: Eiichi Yamamoto, Osamu Tezuka
Käsikirjoitus: Osamu Tezuka, Shigemi Satoyoshi
Näyttelijät: Chinatsu Nakayama, Kazuko Imai, Kotoe Hatsui, Nachi Nozawa, Nobuo Tsukamoto, Susumu Abe, Tsubame Yanagiya, Yoshiro Kato