Asterix - gallialaisten sankari (1985)

Asterix valloittaa Rooman on omaan makuuni koko saagan oivaltavin, hauskin ja paras osa, mutta harmittavasti se jäi samalla myös René Goscinnyn joutsenlauluksi, sillä mies otti ja kuoli vajaata vuotta myöhemmin vain 51-vuotiaana. Albert Uderzo jatkoi menestyksekkään sarjakuvansa julkaisemista vaihtelevan tekijäkatraan avustuksella vielä 2000-luvulle asti, mutta seuraavaa elokuvaa saatiin odottaa aina vuoteen 1986, jolloin suruajat oli jo käytetty ja hetki oli kypsä elokuvasarjan ylösnousemukselle.

Aiemmista sarjan leffoista poiketen Asterix - gallialaisten sankari ei varsinaisesti perustu mihinkään yhteen sarjakuva-albumiin, vaan on eräänlainen tilkkutäkki ideoita ja yhteen nivottuja juonenpätkiä vähän sieltä täältä, erityisesti sellaisista varhaistuotoksista kuin Asterix legioonalaisena ja Asterix Gladiaattorina. Nimensä mukaisesti Asterix ja Obelix liittyvätkin Rooman legioonaan ja lopulta gladiaattoreiksi pelastaakseen päällikön veljentyttären sekä tämän He-mania muistuttavan poikaystävän länsimaisen väkivaltaviihteen pioneerien parrasvaloista.

En tiedä painoiko René Goscinnyn poismeno yhä Uderzon ja muiden tämän elokuvan tekijöiden mieliä, mutta katsoessa tuntui suuren osan alkuperäisteosten hyväntuulisesta satiirisesta huumorista unohtuneen jonnekin matkan varrelle silkan perinteisen draaman ja seikkailun vallatessa alaa sitten senkin edestä. Eikä tätä nyt pidä mennä ymmärtämään mitenkään väärin, sillä Asterix-tarina toimii suhteellisen mukiinmenevästi koska tahansa ihan jo tällaisenaankin, mutta Asterix ja Kleopatran sisällölliseen rikkauteen ja Asterix valloittaa Rooman lennokkaaseen nerouteen verrattuna irto-osista kokoon kursittu tekele tuntuu kovin tyhjältä ja keskinkertaiselta, vaikkei aika pitkäksi missään kohtaa varsinaisesti tälläkään kertaa käynyt.

Koetetaanpa nyt kuitenkin löytää tästä jotain hyvääkin, ettei mene koko arvostelu silkaksi napinaksi. Animaation taso on noussut ainakin teknisessä mielessä huomattavasti kymmenessä vuodessa, vaikka hahmojen ilmeikkyys ja silkka luonne häviävät helposti kahdelle edelliselle osalle. Samoin englanninkielinen ääninäyttely on jälleen hyvää, keskivertoa hivenen parempaa jälkeä, muttei taaskaan nouse sarjan elokuvien parhaimmistoon. Synkistely ja vakavoituminenkin periaatteessa tuovat itse sarjaan jotain oikeasti uutta, joten silkasta haparoinnista ei senkään suhteen ole kyse, mutta...

Henkilökohtaisesti en vain saa tästä tekeleestä samanlaista iloa irti kuin Asterix-leffoista yleensä - erilaisia häiritseviä tekijöitä on aivan liikaa, alkaen vaikka deus ex machina -taikajuomasta, jolla kaikki ongelmat tylsästi ratkeavat lopussa jonkin nokkelamman ja kekseliäämmän kommervenkin sijaan sekä Flaviusten amfiteatterista eli Colosseumista, joka rakennettiin todellisuudessa vasta satakunta vuotta Caesarin kuoleman jälkeen. Varmaan tällekin oma yleisönsä on, sillä muistan Asterix - gallialaisten sankarin tulleen eräässä vaiheessa televisiosta monta kertaa vuosittain ihan kyllästymiseen asti - omalla kohdallani kai sitten ihan kirjaimellisesti. Huonoimman sarjan elokuvan titteli menee kuitenkin muualle.


Arvio: 3/5


ASTERIX ET LA SURPRISE DE CAESAR, 1985 Ranska
Ohjaus: Gaëtan Brizzi, Paul Brizzi
Käsikirjoitus: Albert Uderzo, Pierre Tchernia, René Goscinny
Näyttelijät: Henri Labussière, Pierre Mondy, Pierre Tornade, Roger Carel, Roger Lumont, Serge Sauvion