Too Much Johnson (1938)

Too Much Johnson on elokuva. Too Much Johnson on erittäin mielenkiintoinen elokuva. Tai ei, ei elokuva vaan sellaisen erikoislaatuinen elokuvan raato, joka on kuitenkin suhteellisen kiinnostavaa tavaraa ihan sellaisenaankin. Maailman parhaaksi alansa klassikoksi tituleerattu Citizen Kanehan on tunnetusti jäänyt aikakirjoihin Orson Wellesin luovan nerouden ensimmäisenä kokopitkänä realisoitumana, mutta todellisuudessa mies ainakin yritti kertaalleen voimiaan myös tällaisen vähän vaatimattomamman teoksen parissa, joka ei syystä tai toisesta valmistunut koskaan ainakaan virallisesti.

Too Much Jonsonin keskeneräisyyden ja selventävien välitekstien puuttumisen vuoksi sen konkreettisesta juonta on suoralta kädeltä varsin vaikeaa hahmottaa – mitä vielä tässä vaiheessa tylsyydestä kärsivä tarinankerronnallinen terä entisestään hankaloittaa. Kuitenkin kyseessä on Wellesin teatteriseurueen suunnitteleman William Gilletten Too Much Johnson -näytelmän perinteistä mykkäelokuvaa ja näyteltyä teatteria kunnianhimoisesti yhdistävän kokeilun puolikas, jossa newyorkilainen playboy pakenee rakastajattarensa väkivaltaista miestä.

Jos Too Much Johnsonista nyt jotain voi sanoa, niin ainakin tämä on pahuksen sekava ja epätasainen elämys; etenkin alussa leikkaus tuntuu säheltävän kaoottisesti aivan miten sattuu vailla järjen häivääkään, eikä muu kokonaisuus samaisessa puolikkaassa juuri eroa jostain 1910-luvulla tehdyistä, nyt jo armottoman vanhentuneista slapstick-komedioista. Viimeistään puolivälin paikkeilla meno alkaakin sitten toisaalta muuttua jo aikansa näkemyksellisintä osaamista hyödyntäväksi kuvaukseksi huikeiden pilvenpiirtäjien peittämän New Yorkin asfalttiviidakon vilinästä. Tuntuu aivan kuin Wellesillä tiimeineen ei olisi alkajaisiksi ollut mitään käsitystä mitä olivat tekemässä, mutta pääsivät paremmin jyvälle, mitä pidemmälle jatkoivat.

Luonnollisesti kaikkein mielenkiintoisin kysymys liittynee Too Much Johnsonin ja Citizen Kanen yhtäläisyyksiin – joita myös löytyy yllättävänkin paljon. Welles on selvästi Citizen Kanessaan kierrättänyt useita tässäkin vielä kokeiluvaiheessa kyteviä ideoitaan, kuten erilaisia alaviistoisia kuvakulmia, syvyyskuvausta ja klassisia sommitelmia, joita nähdään sellaisenaan runsaasti myös miehen myöhemmissä töissä. Ei pidä unohtaa myöskään komeita stuntteja heittelevää Joseph Cottenia ja muita samaisen teatteriremmin näyttelijöitä, jotka niin ikään työskentelivät Wellesin parissa myös tämän tulevissa hengentuotoksissa.

Miten tai miksi Too Much Johnson aikoinaan hylättiin, voi nykyään vain arvailla. Perinteisen tulkinnan mukaan syy oli ensisijaisesti taloudellinen, mutta Wellesin änkyräperfektionismin tuntien mies ei välttämättä ollut tähän tuotokseensa kovinkaan tyytyväinen vaan todennäköisesti päätti vetää stöpselin seinästä hyvissä ajoin ennen koko roskan julkaisua. Ainoata tunnettua kopiota keskeneräisestä teoksestaan Welles tiettävästi säilöi huvilassaan, joka paloi maan tasalle jo vuosikymmeniä sitten. Kuin ihmeen kaupalla tästä kuitenkin löydettiin ennestään tuntematon yksilö muuasta italialaisesta varastorakennuksesta, ja nykyisin Too Much Johnsonin pystyy katsomaan kuka tahansa laillisesti internetissä kopion oikeuksien omistajan sivuilla.


Arvio: 3/5


TOO MUCH JOHNSON, 1938 USA
Ohjaus: Orson Welles
Käsikirjoitus: Orson Welles, William Gillette
Näyttelijät: Arlene Francis, Edgar Barrier, Eustace Wyatt, Joseph Cotten, Mary Wickes, Orson Welles, Ruth Ford, Virginia Nicolson