Asterix ja Kleopatra (1968)

Kuten jo aiemmin tulikin todettua, ensimmäinen Asterix-elokuva tuotettiin ilman alkuperäissarjakuvan tekijöiden suostumusta, mikä lopulta johti suunnitellun jatko-osan, Kultaisen sirpin, peruuntumiseen. Ajatus sarjakuvan siirtämisestä kinematografiseen muotoon kuitenkin jäi elämään, ja niinpä Albert Uderzo ja René Goscinny päättivätkin jatkossa pitää luovat ohjakset enemmän tai vähemmän omissa käsissään. Asterix ja Kleopatra oli järjestyksessä kuudes ja samalla ensimmäinen suomeksi julkaistu alkuperäisistä sarjakuvista, adaptaatiosta itsestään tuli tekijöidensä yhteinen debyyttiohjaus ja ensimmäinen oikeasti hyvä Asterix-elokuva.

Jo ensimmäiset kuvat Asterix ja Kleopatrassa kertovatkin tason huomattavasta kohoamisesta sitten ensimmäisen osan. Alussa René Goscinnyn kertojaääni pitää lyhyen, mutta sitäkin surrealistisemman luennon muinaisten egyptiläisten puhumasta kielestä, ja huomaan kuin varkain nauravani tuon lyhyen prologin aikana enemmän ääneen kuin koko Asterix - pieni suuri mies Galliasta aikana. Pelkästään käsikirjoituksen taso ja erityisesti sen sisältävä viiltävä huumori ovat tällä kertaa niin huimasti edellistä parempaa jälkeä, että aivan päätä huippaa.

Varsinainen ydintarina lienee sekin koko saagan tunnetuimpia: Asterix, Obelix ja Akvavitix matkaavat Kleopatran Egyptiin. Kotkannokkainen Caesar ja varpusennokkainen Kleopatra kun ovat lyöneet vetoa siitä, pystyisivätkö perunanenäiset egyptiläiset rakentamaan kokonaisen palatsin vain kolmessa kuukaudessa. Mahdottomaan tehtävään luonnollisesti tarvitaan lopulta myös gallialaisten viisaita neuvoja, sillä epäonnistuessaan paikallinen arkkitehti löytäisi itsensä nenineen päivineen pyhien krokotiilien pyhältä ruokalistalta. Toisin sanoen tällä kertaa elokuvaan on eksynyt ihan oikea toimiva tarinakin ensimmäisen osan löyhän tasapaksun kohtaussikermän sijaan.

Jatketaanpa viimeistä edeltäneen kappaleen ylistyssanoja vielä ihan hiukkasen. Asterix ja Kleopatrahan on tunnetusti parodiaa vanhan ajan Hollywoodin eepoksista, ja sopi jo siksi kaikista Asterix-sarjakuvista täydellisesti elokuvan muotoon. Alkuperäistekijöiden mukanaolo on vielä taannut, että hahmot näyttävät ja kuulostavat juuri siltä kuin ne on totuttu näkemään ja animaation tasokin on kaikessa värikkyydessään, yksityiskohtaisuudessaan sekä rikkaudessaan vihdoin kansainvälistä tasoa ilman edellisessä nähtyjä turhia tönkköjä kompromisseja. Tällä kertaa taikajuoman nauttiminen esimerkiksi eroaa ulkoisesti minkä tahansa muun litkun nauttimisesta, moni merkityksettömältä tuntuva sivuhahmokin on todellisuudessa karikatyyri jostain aikansa poliitikosta tai julkkiksesta, löytyypä muutamasta kohtaa jopa satiiria kylmän sodan ajan vastakkainasetteluistakin!

Asterix ja Kleopatra on positiivisessa mielessä kaikkea, mitä hyvän Asterix-tarinan kuuluukin olla: koko elokuvassa ei taida olla ainuttakaan tylsää tai turhaa hetkeä, vaan nauruhermot ovat koetuksella loputtomassa surrealistisen huumorin sarjatulessa koko keston ajan. Jos Kleopatran laulava leijona ei saa absurdiudessaan katsojaa ulvomaan ääneen, on jossain oltava pahasti vikaa, eikä se "joku" taatusti ole tässä tapauksessa Asterix ja Kleopatra.


Arvio: 4/5


ASTERIX ET CLEOPATRE, 1968 Ranska, Belgia
Ohjaus: Albert Uderzo, Lee Payant, René Goscinny
Käsikirjoitus: Albert Uderzo, Eddie Lateste, Jos Marissen, Pierre Tchernia, René Goscinny
Näyttelijät: Bernard Lavalette, Henri Labussière, Jacques Balutin, Jacques Morel , Micheline Dax, Pierre Trabaud, René Goscinny, Roger Carel, Serge Sauvion