The Virginian (1914)

Kai se kuulkaas niin on, että rehellisyys maan perii, eikö vaan? Maamiehen reippaan rehellisyyden nimissä onkin siis jo näin alustukseksi sanottava, että tämä kiinnostava leffa on pyörinyt työpöydälläni jo useammankin päivän odottamassa kokonaisen arvostelun kirjoittamista. En vain koskaan ole tuntenut olevani valmis aloittamaan varsinaista ruotimisurakkaani, sillä Cecil B. DeMillen ensimmäinen ikioma ohjaustyö on hyvässä ja pahassa mitä vanhanaikaisin ja yksinkertaisin elokuva, joten kaikenlaisen vähänkään järjellisen sisällön vääntäminen on tällaisen kohdalla enemmän kuin tiukassa. 

Noin, kyllä tämä tästä taas lähtee.

Kuten alkuaikojen Hollywoodille oli jo tässä vaiheessa tavaksikin ehtinyt muodostua, on The Virginian osa suurempaa lyhyen ajan sisällä taloudellisesti tuotettua rypästä samaan genreen lukeutuvia leffoja. Tässä tapauksessa tuotantotiimi näyttelijöineen ja lajityyppeineen on säilynyt länkkäripioneeri The Squaw Manista lähes sellaisenaan yhtä merkittävää poikkeusta lukuun ottamatta: kameran varteen on tällä kertaa löydetty osaaja nimeltään Alvin Wyckoff, yksi oman aikansa lahjakkaimmista elokuvaajista, ensimmäistä kertaa tulevan työparinsa DeMillen leivissä. Varmaan sanomattakin selvää, että Wyckoffin parhaimmillaan henkeäsalpaavan komea, länsirannikon upeita luonnonmaisemia hyödyntävä kuvaus on lajissaan parhaimmillaan ajattominta mahdollista laatutyötä.

Pääosan Dustin Farnum poseeraa hevosensa kanssa.

Mistä The Virginianin tarina siis kertoo? Kyseessä on periamerikkalaiseen tapaan kertomus hyveellisten pyssymiesten, rikollisten karjavarkaiden sekä viattomien naisten ja lasten asuttamasta seikkailujen täyttämästä cowboy-maailmasta, jonne muuan nuori opettajatar matkaa aloittamaan elämäänsä alusta. Samaan aikaan kaksi nuorta pyssymiestä ajautuvat lain eri puolille, toinen kaidalle ja toinen hurjien korttipelejä harrastavien viskisiepporyöväreiden sakkiin. Lopussa hyvä ja paha ottavat yhteen, pyssyt paukkuvat ja lempi leiskuu. Loppu on onnellinen, totta kai – mutta eipähän viiksekkäät karjavarkaat enää juokse suoraselkäisten lännenmiesten nurkissa!

The Virginianin juoni saattaa kuulostaa todella kliseiseltä, mutta todellisuudessa se onkin alkuperäisessä kirjallisessa sekä elokuvamuodossaan ollut popularisoimassa useita perinteisimpiä joka klopin tuntemia länkkäritrooppeja. Kuinka monessa westernissä ollaan esimerkiksi nähty opettajatar tai prostituoitu pulassa, pyssysankari ottamassa kadulla mittaa pahoista roistoista tai alussa hyvän tyypin ajautuvan vähitellen lain väärälle puolelle? The Virginianin kohdalla kliseisyys ei välttämättä ole kuitenkaan isoin ongelma, sillä kehittyneempien kerronnan keinojen puuttuessa tietty ydintarinan perinteisyys auttaa pysymään juonesta paremmin perillä.

DeMillen soolodebyytiltä ei kuitenkaan kannata odottaa mitään suurempia tunteenpurkauksia tai syvempiä aatteellisia teemoja. The Squaw Maniin verrattuna kyseessä on helposti valovuosia edistyneempi teos, jossa tuleva suurohjaaja on jo päässyt selvästi jyvälle erilaisten edistyksellisten valaistus-, leikkaus- ja kuvakerrontatekniikoiden käytöstä, mutta kiinnostavana draamana kokonaisuus tuntuu vielä tässä vaiheessa hakevan suuntaansa. Isovanhempieni vanhempien nuoruusvuosien elokuvatuotannon keskimääräisellä mittapuulla kyseessä on periaatteessa leikkaavinta mahdollista länkkäriviihdettä, mutta nykyaikaan suhteutettuna sen paras terä on auttamattomasti päässyt jo tylsymään aika päiviä sitten. Onneksi lyhyehkö kesto takaa, ettei The Virginianin parissa aikakaan ehdi käymään niin pitkäksi kuin mitä voisi helposti luulla.

Ihan hauskana triviana opettajatarta näyttelevä Winifred Kingston meni naimisiin sankaricowboyta esittävän Dustin Farnumin kanssa ihan oikeassakin elämässä.


Arvio: 2.5/5


THE VIRGINIAN, 1914 USA
Ohjaus: Cecil B. DeMille
Käsikirjoitus: Kirk La Shelle, Owen Wister
Näyttelijät: Dustin Farnum, Jack W. Johnston, James Griswold, Sydney Deane, William Elmer, Winifred Kingston