Viridiana (1961)

Vuoden 1960 lähestyessä espanjalais-meksikolainen Luis Buñuel oli jälleen noussut elokuvaohjaajien eliittiin ja maailmanmaineeseen. Näihin aikoihin Francisco Francon sotilasjuntan hallitsemassa Espanjassa päätettiin uudesta kulttuuripolitiikasta, jonka johdosta Buñuel kutsuttiin takaisin entiseen kotimaahansa ohjaamaan vallitsevaan poliittiseen ilmapiiriin sopivaa, papistoa ja aristokratiaa ihannoivaa elokuvaa Benito Perez Galdosin romaanin pohjalta. Kaikesta päätellen Francon Espanjassa ei tiedetty mitään ohjaajan poliittisesta maailmankuvasta; Buñuel oli nimittäin Espanjan sisällissotaa aikoinaan paennut pitkän linjan marxilainen. Hän vihasi erityisen paljon porvaristoa, aristokraatteja, papistoa sekä Francisco Francoa. Luis Buñuel kuitenkin päätti ottaa pestin vastaan. Vuonna 1961 elokuva Viridiana ilmestyi kaikkialla muualla kuin Espanjassa, jossa se jäi vallitsevan sensuurin hampaisiin ja sai eliitin vihan päälleen. Ulkomailla elokuvasta tuli muiden ohjaajansa teosten tavoin valtaisa menestys ja se onkin valittu maailman parhaiden elokuvien joukkoon suunnilleen aina kun sellaisia on valitsemaan menty. Espanjassa Viridiana sai lopulta ensi-iltansa vasta vuonna 1977, kaksi vuotta Francon kuoleman jälkeen.

Elokuvan päähenkilö on Viridiana, nunnaluostarin noviisi, joka lähetetään viimeistä kertaa ennen lopullista vihkimystään luostarin ulkopuolelle ainoan sukulaisensa, aristokraattisen setänsä luokse. Viridiana muistuttaa erehdyttävästi yltäkylläisyydessä elävän aristokraattisetänsä edesmennyttä vaimoa, minkä johdosta setä rakastuu epätoivoisesti Viridianaan ja haluaisi pitää tämän omanaan lopun ikänsä. Viridiana ei tähän kuitenkaan suostu vaan haluaa palata luostariinsa, mikä johtaa sedän itsemurhaan. Omaisuutensa hän testamenttaa Viridianalle sekä pojalleen Jorgelle. Omatunto alkaa vaivata Viridianaa. Hän päättää luopua luostarisuunnitelmistaan ja muuttaa Jorgen sekä tämän tyttöystävän kanssa edesmenneen setänsä kartanoon ja omistaa aikansa köyhien sekä vaivaisten auttamiseen.

Juoni ei oikeastaan kuulosta kovin pahalta. Miksi elokuva siis kiellettiin niin pitkäksi aikaa kotimaassaan? Meidän on tarkasteltava Viridianaa pintaa syvemmältä. Elokuvan ohjaaja on ensinnäkin yleensä kuvannut elokuvissaan köyhien elämää ja kritisoinut valtaapitäviä ja papistoa, mutta tässä elokuvassa asetelma on saanut ironisen käänteen; köyhät ja vaivaiset on esitetty kavalina rumina roistoina kun taas aristokraatit ja papisto ovat päällisin puolin viattomia uhreja ja kuvankauniita ihmisiä. Todellisuudessa Buñuel ei raaskinut jättää tässäkään elokuvassa hienostoväkeä täysin piikittelemättä, sillä rivien välistä viitataan aristokraattisen sedän olevan oikeasti fetisisti, jopa nekrofiili. Jorgella sen sijaan viitataan olevan syntinen polyamorinen suhde talon naisiin. Hyveellinen Viridiana ei hänkään oikeasti tee sentimentaalisen saarnaamisen lisäksi köyhien hyväksi oikeastaan mitään, mutta tulee muuttaneeksi herrasväen talon varkaiden luolaksi. Elokuvan huipentavassa roskaväen orgioissa taas häpäistään suunnilleen kaikki kristilliset symbolit. Tarkkasilmäinen katsoja voi lisäksi havaita herrasväen talosta taustalta ylösalaisin käännetyn ristin. Tämä kaikki kuulostaa kovin synkältä ja kamalalta, mutta oikeastaan vaikutelma on riehakkaan koominen, makaaberi farssi, joka itseäni huvitti kyllä suunnattomasti.

Kuvallisesti Viridiana on yksi upeimmista näkemistäni elokuvista ja ohjaajalleen poikkeuksellisen ylellisissä kulisseissa kuvattu teos. Ylellinen barokkikartano tuntuu antavan kuvaan kuin kuvaan loputtomasti pieniä yksityiskohta, mielenkiintoisia varjostuksia ja hengästyttävän hienoja sommitelmia sekä tyylikkäitä kontrasteja, kuvassa kuin kuvassa komeaa syvyysvaikutelmaa unohtamatta. Kameratyöskentely on sekin harvinaisen komeaa työtä. Viridiana kuuluu hitaampien kohtausten ja keskipitkien liikkuvien otosten elokuviin. Usein kamera liikkuu tai laskeutuu toiminnan keskipisteeseen, muttei monestikaan leikkaa suoraan. Näyttelijöistä etenkin lierojen köyhien esittäjät tekevät vakuuttavaa työtä, muiden näyttelijöiden panosta yhtään väheksymättä.

Kuten jo aiemmin eräässä arvostelussani totesin, on upeaa miten useiden vuosien ja tuhansien elokuvien jälkeen vieläkin löytyy katsomattomia elokuvia, jotka jaksavat yllättää ja nousta tällaisen paatuneen elokuvaharrastajan henkilökohtaisten suosikkien joukkoon. Viridiana on yksi tällaisista teoksista. Minä rakastan tätä elokuvaa, sen kaunista visuaalista antia sekä sen kieroa ja ilkeää mustaa huumoria. En aivan heti keksi toista vastaavaa elokuvaa, joku Billy Wilder ehkä synkimmillään pääsee todella lähelle tämän teoksen henkeä.

VIRIDIANA, 1961 Espanja

Tuotanto: Gustavo Alatriste

Ohjaus: Luis Buñuel

Käsikirjoitus: Julio Alejandro, Luis Buñuel Benito Perez Galdozin romaanin pohjalta

Näyttelijät: Fernando Rey, Francisco Rabal,Margarita Lozano, Silvia Pinal