Lääninherra Sansho (1954)

Japanilaisista elokuvaohjaajista Kenji Mizoguchi on aina kuulunut omiin suosikkeihini. Tiettävästi hänellä on ollut erittäin onneton ja köyhä lapsuus, mikä lienee miehen lopulliseen tyyliin ja ajatteluun enemmän kuin vähän vaikuttanut. Japanilaisista mestareista Mizoguchin töissä onkin tyypillisesti eniten traagisia elementtejä, kurjuuden sekä onnettomuuden kuvausta ja kantaaottavia aiheita. Alkuvuosinaan miehen sanotaan olleen jopa marxilainen ja kommunisti, mutta ohjaajan kadonneen alkupään tuotannon vuoksi väitettä on mahdotonta vahvistaa. Mizoguchin taustan tuntien ei liene ihme, että myös Lääninherra Sansho on pitkälti traaginen kuvaus vanhan ajan Japanista. Elokuvaa on monesti muistettu nostaa tekijänsä kolmen parhaan teoksen joukkoon ja se voittikin aikoinaan Venetsian elokuvajuhlien pääpalkinnon sekä nousi maailmanlaajuiseksi yleisö- ja arvostelumenestykseksi samalla avaten maailmalle ovia ohjaajansa sekä Japanin muulle elokuvatuotannolle.

Elokuva kertoo vallasta syöstyn ja karkotetun myötätuntoisen maaherran perheestä, joka ajautuu erilleen sekä joutuu ryöväreiden hyökkäyksen kohteeksi. Perheen lapset ryöstetään ja myydään orjiksi julmalle lääninherra Sansholle. Kuitenkin perheen poika onnistuu vuosien päästä pakenemaan orjuuttajiaan. Hän päättää tehdä tavalla tai toisella lopun julman Sanshon puuhista, vapauttaa orjat ja löytää äitinsä. Elokuvassa ei ole onnellista tai surullista loppua. On vain loppu.

Lääninherra Sansho on mitä tyypillisintä Mizoguchia. Tarinan fokus on selvästi sen henkilöiden kokemassa vääryydessä ja onnettomuudessa, katsojan empatiakyvystä riippuu miten vahvasti eläytyy heidän koettelemuksiinsa ja miten voimakkaana elokuvan kokee. Kärsimyksen kestäminen ei välttämättä tiedä pelastumista tai onnellista loppua sen enempää kuin oikeamielisyyskään. Hyveellisinkin voidaan syöstä surman suuhun ja tappaa koska tahansa, onni on sattumanvaraista ja äärimmäisen arvokas luonnonvara. Tämä kaikki hitaasti ja raskaasti kuvattuna, Mizoguchille tyypillisesti pitkin ja erittäin tarkasti harkituin otoksin. Kokonaisuus ei hetkeäkään tunnu liian silotellulta tai lennokkaalta kikkailulta, ennemminkin harkittuna vähäeleisyytenä. Kaiken keskiössä elokuvassa ovat ihmiset ja heidän elinympäristönsä realistinen kuvaus erilaisten turhien tyylikeinojen ollessa toissijaisia. Tarina itsessään on jo mielestäni huikean hieno ja kun vielä näyttelijätkin panevat koko elokuvan ajan parastaan, ei moitteen sijaa ole.

Kuten jo aiemmin mainitsin, elokuvaa pidetään yhtenä Mizoguchin ja koko Japanin parhaimmista alan teoksista. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että tämä on nimenomaan hänen huikean tuotantonsa paras työnäyte, virheetön elokuva. Ennen vanhaan Japani tunnettiin yhtenä elokuvataiteen johtavista maista, josta tuli suunnilleen rajattomat määrät huippulaadukkaita yleissivistykseenkin kuuluvia tekijöitä ja elokuvia, mutta sitten jotain tapahtui ja maan koko vakavampi elokuvatuotanto tuntuu romahtaneen ja vanhatkin teokset ovat ihmeellisesti jääneet uusilta sukupolvita täysin kokematta. Nykynuorille Japani on nimenomaan puolivillaisten animejuttujen ja eksoottisten eksploitaatioelokuvien tuottaja samalla kun tällaisista hienoista elokuvista on tullut jonkinlaista katoavaa ja kuolevaa kansanperinnettä. Tragediaa sekin.

Arvio: 5/5

Sanshō Dayū, 1954 Japani

Tuotanto:  Masaichi Nagata

Ohjaus: Kenji Mizoguchi

Käsikirjoitus: Fuji Yahiro, Yoshikata Yoda, Mori Ōgai

Näyttelijät: Kinuyo Tanaka, Yoshiaki Hanayagi, Kyōko Kagawa, itarō Shindō