lauantai 28. toukokuuta 2016

Tuhon enkeli (1962)



Edellisen elokuvansa Viridianan jälkeen Luis Buñuel oli maailmanlaajuisesti tunnetumpi ja arvostetumpi kuin koskaan aiemmin. Ivallisen musta komedia ei kuitenkaan miellyttänyt Espanjan silloisia vallanpitäjiä ja ohjaaja joutui palaamaan toiseen kotimaahansa Meksikoon. Kuin vastauksena edellisen teoksensa saamaan tuomioon mies päätti tehdä seuraavasta elokuvastaan espanjalaista eliittiä ivaavan teoksen, Tuhon enkelin, jota myös pidetään eräänlaisena Viridianan sisarelokuvana ja ohjaajansa yhtenä parhaista töistä.

Tuhon enkeli kertoo surrealistisen tarinan espanjalaisesta eliitistä, joka sulkeutuu omaan ylelliseen linnakkeeseensa juhlimaan sekä nauttimaan virvoitusjuomia ja palan painiketta. Linna kuitenkin muuttuu vankilaksi, kun jonkin mystisen ja selittämättömän voiman vaikutuksesta he eivät enää pysty juhlistaan poistumaan. Eliitti jää vangiksi omiin juhliinsa ja mitä pidemmälle elokuva etenee, sen ylimielisemmäksi ja irvokkaammaksi heidän käyttäytymisensä ja siloteltu ulkonäkönsä muuttuu. Elokuvan toisella puolikkaalla eliitti jää samanlaiseen ansaan kirkkoon. Papin lausuttua ”Synnitön poistukoon Herran huoneesta” ei kukaan enää pysty poistumaan, sen paremmin papit kuin herrasväkikään. Kirkon ja elokuvan ulkopuolella lahdataan köyhää kansaa.



Erään tulkinnan mukaan Tuhon enkeli on mustaa satiiria, joka ivailee porvarillisen ja aristokraattisen moraalin kustannuksella. Kun työläiset alistanut herrasväki jää ansaan omaan ylellisyyteensä heidän todellinen luontonsa paljastuu. Juhlinnan pitkittyessä tunneista päiviin, tilanne muuttuu kertaluontoisesta rituaalisesta kieroutuneesta mässäilystä luonnolliseksi tilaksi; moraalittomuus ja ahneus ovat heille normaalitila, hienostunut ulkomuoto ovat vain hetkellistä teatteria.

Tyylillisesti elokuva on melkoisen selkeä ja helposti katsottavissa, eikä katsojan tarvitse tässä tapauksessa pelätä näkevänsä puolentoista tunnin edestä tekotaiteellista kikkailua niin kuin äkkiseltään voisi luulla. Tuhon enkelin kohdalla surrealismi on nimenomaan tarinan ja tilanteiden selittämättömyyttä ja mielettömyyttä. Mystinen vangitseva tekijä jää sekä katsojalle että elokuvan henkilöille täydelliseksi mysteeriksi. Ehkä mitään vangitsevaa tekijää tai voimaa ei ole olemassakaan, vaan herrasväki on yksinkertaisesti mieltä vailla. Tarinasta itsestään ei varsinaisesti erotu erityisesti yhtä hahmoa, vaan elokuvassa seurataan enemmänkin kokonaista ihmisjoukkoa. Luonnollisesti näyttelijät ovat rooleissaan erinomaisia. Tällaisen elokuvan kohdalla on vaikeata mennä varmasti sanomaan, ovatko pienet yksittäiset silmiin pistävät heikkoudet tarkoituksellisia vai vahinkoja.


Tuhon enkeliä pidetään nykyisin eräänlaisena ohjaajansa pääteoksena sekä yhtenä tunnetuimmista ja parhaista töistä. Henkilökohtaisesti pidän elokuvaa Viridianan ja Los Olvidadosin jälkeen Buñuelin parhaana teoksena ja se onkin niiden tavoin yksi omista suosikkielokuvistani; yksi teoksista joita ottaisin mukaani autiolle saarelle. Mestariteos.


Arvio: 5/5

EL ANGEL EXTERMINADOR, 1962 Meksiko
Tuotanto: Gustavo Alatriste
Ohjaus: Luis Buñuel
Käsikirjoitus: Luis Buñuel, Luis Alcoriza
Näyttelijät: Antonio Bravo, Augusto Benedico,César del Campo, Claudio Brook, Enrique Rambal,Jacqueline Andere, José Baviera, Lucy Gallardo, Rosa Elena Durgel, Silvia Pinal

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.