Uhri (1986)

(Andrei Tarkovskin elokuvista kiinnostuneille tietoa ja perusteellisempaa analyysiä täältä.)

Edellisen elokuvansa Nostalgian aikoihin mestariohjaaja Andrei Tarkovski asui ja työskenteli Italiassa. Mies kuitenkin kohtasi vuonna 1984 Venetsian elokuvajuhlilla ruotsalaisia elokuva-alan ihmisiä, jotka tarjosivat hänelle mahdollisuuden kuvata uusi, kauan suunnitteilla ollut elokuvansa Uhri kotimaassaan. Ohjaaja tarttui tarjoukseen. Aiemmin Tarkovski oli Stalkerin kuvausten yhteydessä altistunut tietämättään erilaisille myrkyille ja säteilylle, ja hänelle oli kehittynyt tappava keuhkosyöpä. Uhrin kuvausten aikana miehen terveys alkoi jo heiketä, ja lopulta ohjaaja kuolikin vuonna 1986 vain vähän elokuvan valmistumisen jälkeen.

Elokuvan päähenkilö on runoilija, toimittaja ja estetiikan luennoitsija Alexander (Nostalgiasta tuttu Erland Josephson), joka teoksen alussa istuttaa kurkkuoperaation vuoksi väliaikaisesti mykän poikansa (Tommy Kjellqvist) kanssa puun meren rannalle. Perhe asuu rannan tuntumassa kauniissa puutalossa, johon elokuvan aikana saapuu joukko kutsuvieraita. Erään lounaskerran aikana talon yli lentää joukko hävittäjiä. Televisiouutisissa puhutaan mahdollisesta lähestyvästä ydinsodasta. Talon ihmiset ahdistuvat ja panikoivat. Alexander vannoo olevansa valmis luopumaan mistä tahansa elämänsä onnesta estääkseen lähestyvän tuhon. Lopulta hän päättää houkutella ihmiset talostaan ja sytyttää koko roskan tuleen.

Uhri on yksi synkkätunnelmaisimmista Tarkovskin elokuvista, parhaimmillaan suorastaan apokalyptinen. Näin siitäkin huolimatta ettei elokuvassa varsinaisesti tapahdu paljon mitään vaan kauhu ja levottomuus heijastuvat lähinnä erinomaisten näyttelijöiden eleistä ja äänenpainoista. Koko teoksen tapahtumat sijoittuvat käytännössä yhden talon sisään. Elokuvan yksittäiset otokset ovat parhaimmillaan tai pahimmillaan kymmenkunta minuuttia pitkiä ja hitaita, hitaasti kohteesta toiseen eteneviä liikkuvia otoksia niin kuin ohjaajansa teoksissa yleensä. Dialogia on poikkeuksellisen paljon Tarkovskin elokuvaksi, kun taas puhdasta runoutta on hyvinkin vähän. Välillä elokuva leikkaa jälleen unen ja toden välillä, paljastaen henkilöiden syvällisemmät motivaatiot sekä tunteet. Varsinaista musiikkia koko teoksessa ei käytännössä ole ollenkaan. Elokuvan kahden ja puolen tunnin pituus tuntuu kovin paljolta, etenkin näin hitaan ja lyijynraskaan taideteoksen kohdalla. Mielestäni vahva tunnelma, erinomaiset näyttelijät ja kuvallinen iskevyys kuitenkin nostavat kokonaisuuden pienestä laahaavuudestaan huolimatta viiden tähden teokseksi.

Henkilökohtaisesti en ole ehkä tämän elokuvan suurimpia ihailijoita, vaikka pidänkin sitä erinomaisena taideteoksena. Uhrin kohdalla ohjaajan tyylin raskaus ja hitaus on vain viety omaan makuuni liian äärimmilleen, jotta se todella nousisi miehen mielestäni timanttisimpien ohjaustöiden tasolle. Kuitenkin uskon katsovani tämän elokuvan vielä useita kertoja uudelleen, koska sen todellisesta sisällöstä tuskin yhdellä katselulla sai vielä murto-osaakaan irti. Tällaiset elokuvat tarvitsevat aikaa ja rakkautta todella avautuakseen katsojalleen.

OFFRET, 1986 Ruotsi

Tuotanto: Anna-Lena Wibom

Ohjaus: Andrei Tarkovski

Käsikirjoitus: Andrei Tarkovski

Näyttelijät: Allan Edwall, Erland Josephson,Guðrún Gísladóttir, Susan Fleetwood, Sven Wollter,Valérie Mairesse