Foodfight! (2012)

Eräänä kauniina päivänä Treshold Entertainmentin studiolla vuonna 1999 joku Joshua Wexler sai oikein hienon ajatuksen. Tiedättehän Toy Storyn? Siis sen Pixarin tietokoneanimaation jossa lelut seikkailevat kun ihmiset eivät ole katsomassa? Entä jos tehtäisiin sama, mutta koko juttu sijoittuisi supermarkettiin ja siinä seikkailisi kaikki maailman tuotteiden ja suuryritysten maskotit. Toisin sanoen tehdään yksi iso mainos, johon haetaan rahoitusta juurikin samoilta yrityksiltä, joiden tuotteita tässä lähdetään mainostamaan häpeilemättä koko rahan edestä. Ideaan luonnollisesti tartuttiin ja tekijätiimille satoi rahaa ovista ja ikkunoista kymmenien miljoonien dollareiden edestä. Alun perin elokuvan piti ilmestyä jo 2003, mutta erinäisten vaiheiden ja tuotanto-ongelmien jälkeen se ilmestyi lopulta vasta 2012 vaihdettua ensin omistajaa pakkohuutokaupan jälkeen. Mutta onko se hyvä elokuva?

Tarinahan siis sijoittuu supermarketissa sijaitsevaan tuotemaskottien kaupunkiin, jossa Charlie Sheenin esittämä Indiana Jones -tyyppinen Dex Dogtective leikkii sankaria koomisen aisaparinsa, Wayne Bradyn esittämän Dan Daredevilin kanssa. Elokuvan aikana Dexin tyttöystävä Sunshine Goodness kidnapataan ja Eva Longorian esittämä dominatrix Lady X yrittää vietellä Dexiä ja samalla vallata koko maskottien kaupunkia natsihenkiselle Brand X:lle. Siinä sivussa sitten lauotaan järkyttävän huonoja sanaleikkejä, piereskellään, esitellään kammottavia fetissejä ja eritehuumoria, joka saa Adam Sandlerin ja Rob Schneiderin elokuvat vaikuttamaan älylliseltä ja hienostuneelta huumorilta. Tarina haisee, hahmot haisee, konsepti haisee, dialogi haisee, huumori haisee. Kaikki tässä elokuvassa haisee ja pahalta haiseekin.

Elokuvan visuaalisesta annista ei voi muuta sanoa kuin että huhhuh. En ole koskaan nähnyt mitään näin huonoa animaatiota eläessäni, jopa Dire Straitsin ”Money for nothing” -musiikkivideo näyttää todella tyylikkäältä ja sulavalta tähän verrattuna. Siis oikeasti, tämä on aivan järkyttävän ruma ja nykivä elokuvan inhotus. Osasivatko nämä ihmiset oikeasti edes käyttää tietokonetta saati niitä ohjelmistojaan? Luulisi rahalla saavan parempaa vaikka teettämällä koko elokuvan Aasian halpamaissa, tämän elokuvan budjetilla olisi saanut samaan konkurssiin kokonaisen televisiosarjan ja vähän päälle.

Foodfightin tarinankerronta ja ääninäyttelijät ovat aivan uskomattoman avutonta tavaraa. Kaikki elokuvan niminäyttelijät olivat pinnalla joskus 90-luvulla kun tätä elokuvaa alettiin tekemään, mutta putosivat nopeasti uudella vuosituhannella valokeilasta. Tiettävästi he joutuivat yli kymmenen vuoden tuotantoajan käymään jatkuvasti studiossa äänittämässä osuuksiaan uudestaan ja uudestaan. Kerran koko elokuvan raakaversio varastettiin ja kaikki jouduttiin jopa aloittamaan täysin alusta. Turhautuminen kuuluu selvästi näyttelijöiden työskentelyssä, erityisen myötähäpeää herättävä on Christopher Lloydin suoritus vammaisen oloisena Brand X -ukkelina. Paljon paremmaksi ei pistä Charlie Sheen mutisemalla omat vuorosanansa ilmeisesti maistissa, puhumattakaan tylsistyneenoloisista naisnäyttelijöistä joiden äänestä juuri ja juuri erottaa minkäänlaista oikeaa tunnetta.

Entäs ne hyvät puolet? Ei ole mitään hyviä puolia. Elokuvan laadun suhteen Foodfight on asettanut riman ennennäkemättömän alas. Tämä on todella karmea, lähes katsomiskelvoton tekele, suorastaan apokalyptisen huono elokuva, jota ei voi suositella kenellekään.

Arvio: 0.5/5

FOODFIGHT!, 2012 USA

Tuotanto: Joshua Wexler, Lawrence Kasanoff, George Johnsen

Ohjaus: Lawrence Kasanoff

Käsikirjoitus: Joshua Wexler, Lawrence Kasanoff, Rebecca Swanson, Sean Catherine Derek, Brent V. Friedman

Näyttelijät: Charlie Sheen, Christopher Lloyd, Eva Longoria, Wayne Brady, Hillary Duff