perjantai 27. toukokuuta 2016

The Star Wars Holiday Special (1978)


Emme enää ole tavallisessa maailmassa. Emme enää näe päivänvaloa. Olemme laskeutuneet Helvetin kymmenenteen piiriin, paikkaan jonne mahtuvat vain kaikkein pahamaineisimmat ja huonoimmat elokuvat maailmassa; elokuvat joiden katsominen voi paitsi vammauttaa henkisesti, myös aiheuttaa suoranaista kärsimystä ja tuskaa katsojilleen. Jos fyysinen ja henkinen terveytesi ovat sinulle arvokkaita, suosittelen jättämään tämän elokuvan suosiolla katsomatta. Itse erehdyin sen tekemään ja elämäni on nyt yhtä tuskaa ja pimeyttä. Tulkoon tämä tarina tunnetuksi, ettei kukaan koskaan toistaisi virhettäni ja katsoisi tätä elokuvaa.

Star Wars Holiday Special on varmaan hyvä elokuva. Tai siis onhan sen nimi ”Star Wars” ja pikaisen tarkistuksen perusteella siinä pitäisi olla kaikki keskeiset näyttelijät alkuperäisestä elokuvasta. Tämä leffa on CBS-televisiokanavan rahastusmielessä tekemä televisioelokuva eikä George Lucasilla ilmeisesti ole sen kanssa mitään tekemistä. Voi vain kuvitella minkälaiselta tuntui nähdä tämä elokuvataiteen huipentuma uutena vuonna 1978, jolloin ensimmäinen ja oikeasti hyvä Tähtien Sota oli juuri noussut maailman menestyneimmäksi elokuvaksi ja kaikki aiheeseen liittyvä vietiin käsistä. Oli varmaan ikimuistoinen kokemus. Kaikki tämän teoksen kanssa tekemisissä olleet tahot ovat joka kieltäytyneet julkisesti kommentoimasta elokuvaa tai yrittäneet jopa kieltää kuulleensa koko Holiday Specialista. George Lucas on henkilökohtaisesti tehnyt kaikkensa estääkseen tämän taideteoksen julkisen näyttämisen ja levittämisen. Mies Jar Jar Binksin, Pimeän uhan ja Kloonien hyökkäyksen takaa vihaa Holiday Specialia. Joko pelottaa?


Elokuvan tarina pähkinänkuoressa: Han Solo (Harrison Ford) ja Chewbacca (Peter Mayhew) ovat alussa imperiumin takaa-ajamia. Kaksikkoa selvästi painaa hyvin vakava ongelma, heidän nimittäin pitäisi ehtiä Kashyykille (tai tässä Kazookille) juhlimaan Elämän päivää, eli wookieiden vastinetta joululle. Samaan aikaan wookieidein planeetalla Chewbaccan karvainen perhe odottaa karvaista jäsentään takaisin kotiin. Tylsyys saavuttaa niin epätoivoiset mittasuhteet, että karvaturrit alkavat katsoa Harvey Kormanin noloimpia sketsejä ja kuunnella Jefferson Starshippiä. Jossain vaiheessa wookieidein 70-lukulaisesti sisustettuun taloon saapuu myös supertylsä Harvey Korman itse sekä joukko hypertylsistyneitä stormtroopereita. Yhdessä he päättävät katsoa televisiosta lisää surkeita ja päättömiä sketsejä sekä yhden ihan kiva piirretyn pätkä. Lopulta megatylsistynyt Han Solo saapuu loputtomalta tuntuvat tylsyyden kiirastulen jälkeen pelastamaan päivän. Hahaa!


Miten voisi edes sanoin kuvailla tämän elokuvan aiheuttamaa pahoinvointia ja kärsimystä? Kuvitelkaa peruskoulun musiikintunteja ja niitä nokkahuiluharjoituksia, jättäkää elokuvasta kaikki dialogi pois ja korvatkaa se pelkästään niiden räkäpillien korvia ja sielua riipivällä ulinalla. Alatte ymmärtää miten kauheaa kuultavaa tämä 90% pelkästään örisevien wookieiden ympärille rakennettu elokuva on. Dialogi on kirjaimellisesti pelkkää raastavaa raakkumista, örinää ja rörinää ilman tekstityksiä tai edes ymmärrettävää elekieltä. Vaikea kuvitella miten kukaan on voinut saada päähänsä, että tällainen voisi edes teoriassa toimia. Alkuperäisiä näyttelijöitä nähdään Holiday Specialissa vain muutaman sekunnin verran, mutta uransa pahinta pohjanoteerausta taiteilevaa Harvey Kormania sitten senkin edestä, pahimmillaan jopa kymmenien minuuttien edestä. Jokainen tämän teoksen sketsi on komedian ja huumorin murhaa. Ainoat oikeasti hyvät kohdat elokuvassa ovat alkuperäisestä Tähtien Sodasta leikatut kuvajaiset, jotka nekin pelkästään korostavat tämän taideteoksen huonoutta ja rumuutta. Koko tekele taidettiin purkittaa autotallissa ja kengännauhabudjetilla. Alkuperäisen elokuvan nerokkaasta kekseliäisyydestä ja toismaallisesta tunnelmasta ei ole Holiday Specialissa tietoakaan, vaan teos näyttää juuri niin huonolta kuin kuulostaakin.


Elokuvan ainut pieni valonpilkahdus on se lyhyt parin minuutin pituinen piirretty jakso, jossa Luke, Han ja kumppanit kohtaavat ensimmäistä kertaa palkkionmetsästäjä Boba Fettin. Pätkä ei ole kovin hyvin piirretty ja design on vähän outo, mutta kun ottaa huomioon minkälaisen taideteoksen keskelle tämäkin on ympätty, en ihmettele miksi ihmiset pitävät siitä. Mutta miksi Star Wars -hahmot katsovat Star Wars -piirrettyä Star Wars -elokuvassa? Olemme todella syvällisten kysymysten äärellä. Ehkä Holiday Special onkin vain pahaa unta? Ehkä joskus paljastuu, että koko elokuva kertookin jossakin virtuaalisessa vaihtoehtotodellisuudessa elävistä wookieista ja koko juttu onkin vain galaksin valloittaneen pahan tekoälyn luomaa harhaa! En kuitenkaan pidätä sen suhteen hengitystäni. Mikään ei muuta tosiasiaa, että tämä on pahuksen kammottavaa ja pään räjäyttävää tavaraa. Kun joku Theodore Rex on viihdyttävämpi ja älyllisempi elokuva, on syytä olla huolissaan.


Varoitan teitä hyvät ihmiset. Tämä elokuva syö teidän sielunne. Älkää katsoko sitä missään älkääkä milloinkaan. Mitään näin pahaa ja huonoa ei elokuvana ole koskaan markkinoitu. Jos joukolle apinoita antaisi aikaa sekä välineet elokuvan tekoon, olisi jälki varmasti Star Wars Holiday Specialia parempaa. Jos The Ringin tappavalla tai Videodromen aivokasvaimen kehittävällä videokasetilla on olemassa vastinetta todellisessa maailmassa niin sitten tämä. Uskokaa vanhaa setää, tätä extreme-elämystä te ette halua kokea.


Arvio: 0/5

THE STAR WARS HOLIDAY SPECIAL, 1978 USA
Tuotanto: Ilmeisesti ei kukaan
Ohjaus: David Acomba, Steve Binder
Käsikirjoitus: Mitzie Welch
Näyttelijät: Harrison Ford, Mark Hamill, Carrie Fisher, Harvey Korman, James Earl Jones

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.