Ranskalaisohjaaja Robert
Bresson ei
vielä vuoteen 1950 mennessä ollut muutamasta aiemmasta elokuvastaan
huolimatta ollut päässyt nauttimaan kovinkaan kummoisesta
arvostelu- tai yleisömenestyksestä. Melkein kenen tahansa muun
ohjaajan ollessa kyseessä olisi miehelle voinut ennustaa varsin
lyhyttä ja merkityksetöntä uraa, olihan hänellä jo ikääkin
viitisenkymmentä vuotta. Mutta sitten tapahtui jotain yllättävää
ja odottamatonta. Bresson sai mahdollisuuden ohjata elokuvan Georges
Bernanosin Maalaispapin
päiväkirjasta.
Teoksesta tuli iäkkään ohjaajan läpimurtoelokuva ja se merkitsi
suuren taiteilijan oman tunnistettavan identiteetin lopullista
muotoutumista, itsensä löytämistä.
Papin
päiväkirja kertoo
ranskalaiseen pikkukylään muuttavasta katolilaisesta papista.
Kyläläiset tai paikallisseurakunnan väki eivät ota uutta
tulokasta kovinkaan mielissään vastaan. Nuoriso pitää häntä
pilkkanaan ja paikallisen ylimyksen tytär levittää hänestä
valheellista väitettä, jonka mukaan uusi pappi olisi piinannut
hänen äitinsä kuoliaaksi. Askeettisiin elämäntapoihin mieltynyt
pappi kärsii elokuvan ajan terveysongelmista ja vatsakivuista. Hän
on kuitenkin ruumiiltaan ja hengeltään sitoutunut Herran työhön.
Papin
päiväkirja oli
Robert Bressonin ensimmäinen yhteistyö tulevan
hovikuvaajansa Léonce-Henri
Burelin
kanssa. Burel oli elokuvaa tehdessä vanha veteraani, jo
mykkäelokuvien aikaan Abel
Gancen
suurteosten parissa työskennellyt ammattimies. Yhdessä Burelin
kanssa Bresson kehitti tulevan tavaramerkkityylinsä, jossa hän
pyrki erkanemaan kaikesta teatterimaisuudesta puhtaaksi elokuvaksi.
Oleellisin hänen uusista tekniikoistaan oli ns. malli -tekniikka,
jossa ohjaaja pani näyttelijänsä toistamaan kohtauksensa uudestaan
ja uudestaan, jotta he pääsisivät eroon kaikesta tunteesta ja
ilmeikkyydestä. Lopulta näyttelijöiden tehtävänä onkin ollut
vain lausua vuorosanansa ilmeettömänä. Muita ohjaajan
tavaramerkkejä ovat mm. kiinnostus ihmisten käsiin, hengellinen
teema, hyvin askeettinen ja yksinkertainen kuvaus sekä
amatöörinäyttelijöiden käyttö ammattilaisten sijaan.
Jotain
erityistä taikaa miehen menetelmillä selvästi on, sillä Papin
päiväkirja on
kuin onkin erittäin hieno elokuva. Näyttelijöistä etenkin Claude
Laydun
roolisuoritusta on kehuttu jopa maailman parhaaksi, eikä ihan
syyttä. Mies ei tunnu koko elokuvan aika näyttelevän ollenkaan,
vain elävän kohtauksesta toiseen ja lausuen lausuttavansa.
Jokaisesta elokuvan henkilöstä tuntuu löytyvän aitoutta ja
syvyyttä, minkä vuoksi heihin on helppo samaistua. Juoni itsessään
on kerronnan ohella erittäin selkeää ja helposti seurattavissa.
Kokonaisuutena elokuva on äärimmäisen minimalistista työtä,
mutta samalla äärimmäisen toimivaa ja tehokasta. Vähemmän on
jälleen enemmän.
Papin
päiväkirjasta tuli
ohjaajansa siihenastisista elokuvista menestynein ja arvostetuin, ja
se voitti valtavan määrän erilaisia palkintoja ympäri maailmaa.
Samalla se merkitsi ohjaajan kultakauden alkua sekä lopullista
taiteellista kypsymistä. Yleensä kun valitaan maailmaan tai
Bressonin parhaita elokuvia, tämä teos löytyy valittujen joukosta.
Henkilökohtaisesti pidän elokuvaa niinikään mestarillisena työnä,
mutten aivan pidä sitä ohjaajansa parhaana teoksena.Papin
päiväkirja oli
mm. Andrei
Tarkovskin
lempielokuva.
Arvio: 5/5
Arvio: 5/5
JOURNAL D'UN CURÈ DE CAMPAGNE, 1950 Ranska
Tuottaja: Robert Bresson
Ohjaus: Robert Bresson
Käsikirjoitus: Robert Bresson Georges Bernanosin romaanin pohjalta.
Näyttelijät: Claude Laydu, Adrien Borel, Armand Guilbert, Jean Danet, Martine Lemaire, Nicole Ladmiral
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.