The Mouse and His Child (1977)

Hiiri ja hänen lapsensa on kahdesta toisiaan kädestä pitävästä hiirestä koostuva lelu ja avaimesta vedettävä mekaaninen nukke, joka osaa vain ja ainoastaan kävellä suoraan eteenpäin. Koska mekaaninen lelu ei pysty liikkumaan vetämättä, ovat Hiiri ja hänen lapsensa täysin puolustuskyvyttömiä ja riippuvaisia muiden hyvästä tahdosta. Hiiren ja hänen lapsensa unelmana onkin löytää joku, joka voisi poistaa vetojärjestelmän, jotta hiiret voisivat päästää toisistaan irti ja saavuttaa itsenäisyyden muista leluista ja eläimistä.

The Mouse and His Child tai suomalaisittain Hiiri ja hänen lapsensa toisin sanoen muistuttaa jonkin verran Pinocchiota ja Toy Story - Leluelämää, mutta mistään Disney-leffasta ei tällä kertaa todellakaan ole kyse – etenkään nykypäivän Disneyn tuotoksista. The Mouse and His Child on yksi nihilistisimmistä ja synkimmistä koskaan tehdyistä lastenleffoista; tästä on toisinaan käytetty myös nimitystä "lasten Sodoman 120 päivää", mikä varmaan kertoo jo aika paljon. Hirveän suurena yllätyksenä tuskin tulee, että tässä ovat olleet pitkälti samat luovat voimat takana kuin Chirinin Kellossa ja tätä esitettiinkin aikoinaan sen kanssa kaksoisnäytöksenä. Hello Kittyn tekijät taas asialla!

Mutta synkistelylläkin on syynsä. Selitän piakkoin.

Elokuvan tarina alkaa jouluyönä lelukaupasta. Hiiri ja hänen lapsensa ovat lelukaupan uusin tulokas, joka ei aluksi edes ymmärrä olevansa pelkkä lelu. Ensimmäisen kohtauksen jälkeen lelu päätyy kaatopaikalle, jossa koditon mies vääntää sen jälleen käyntiin. Hiiri ja lapsi kävelevät suoraan jätteiden seassa pesivien rottien koloon, jossa rikkinäisiä leluja käytetään orjatyövoimana. Kapinoivat ja pakkotyöstä kieltäytyvät lelut puretaan eli käytännössä tapetaan. Ennenpitkää Hiiri ja hänen lapsensa kuitenkin pääsevät karkaamaan rottien kynsistä tavoittelemaan unelmaansa ja pakoilemaan näitä jahtaavaa päärottaa, joka on vannonut repivänsä ne kiinni saadessaan kappaleiksi.

Tässä leffassa on toisin sanoen myös puhuvia eläimiä, mutta ne eivät todellakaan laula, pitele kädestä tai ole muutenkaan toistensa ystäviä vaan ne tappavat ja syövät toisiaan minkä ehtivät! Koko elokuvan shokeeraavimmassa kohtauksessa yksi eläimistä nostaa maasta kiven ja nuijii sillä toisen kuoliaaksi. Kyseinen tappokohtaus on vielä kuvattu siten, ettei koko toimituksesta käytännössä näytetä mitään vaan kuolevan eläimen voihketta ja tuskanhuutoja lukuun ottamatta kaikki jätetään katsojan mielikuvituksen varaan kuin jossain rankemmassakin kauhuelokuvassa.

"Viimeinen näkyvissä oleva koira"

Mutta kuten jo totesin, synkistelyä ei tässä ole vain synkistelyn itsensä vuoksi vaan sillä on ihan tarkoituskin. The Mouse and His Child on nimittäin allegoria aikuistumiselle.

Tarinan alussahan Hiiri ja hänen lapsensa eivät vielä edes ymmärrä olevansa leluja, koko julma maailma tuntuu nihilistisessä raadollisuudessaan äärimmäisen ahdistavalta ja hahmot ovat vielä täysin riippuvaisia muista. Matkan varrella Hiiri ja lapsi kohtaavat mystikon, tiedemiehen, taiteiljan ja filosofin sekä oppivat näiltä erilaisia asioita elämästä ja itsestään. Koko ajan tunnelma kevenee pikkuhiljaa ja alkaa tuntua aina vain vähemmän masentavalta ja ahdistavalta.

Lopuksi nähdään kuoleman ja ylösnousemuksen symboliikkaa, mikä viittaa muodonmuutokseen ja lopulliseen siirtymää tilasta toiseen – lapsuudesta aikuisuuteen. Yllättäen tällä on myös onnellinen loppu: hiiret eivät varsinaisesti muuta armotonta ja pahaa maailmaa, mutta löytävät siitä toivoa ja iloa. Kauniin onnellista loppua ajatellen ei taida olla ihme, että tämä näytettiin synkästi ja lohduttomasti päättyvän Chirinin kellon jälkeen.

Aasi on tehnyt tehtävänsä. Pannaan lihoiksi!

Vähän yllättäen huomasin viimeistään toisella katsomiskerralla tykkääväni tästä tarinasta todella paljon. The Mouse and His Childia ei ole taidettu meilläpäin kämäisen kasarikasetin jälkeen paljoa näyttääkkään vaan se lienee Russell Hobanin huikean hienon alkuperäisteoksen tavoin useimmilta jo ammoin unohtunut. Ilman ikivanhan kasetin kehnohkoa kuvan- ja äänenlaatua, paikoin epätasaista ääninäyttelyä sekä monissa kohdin aikansa elänyttä animaatiota tämä voisi hyvinkin olla omia suosikkipiirrettyjäni koskaan. Tarina on jo yksinään niin hieno, että se pistää väkisinkin haluttamaan tästä jonkinlaista kunnollista uusversiota tai edes suomenkielistä teatterisovitusta, mutta kumpaakin lienee nykymaailmassa turhaa toivoa.

Seuraavaksi luonnollisesti pitää kokea sama kirjana. On kuulemma vieläkin kipeämpi ja väkivaltaisempi.

Hassua triviaa: Prätkähiirten ensimmäisen tuotantokaudessa viides jakso on nimeltään "Hiiri ja hänen prätkänsä", mikä on siis suora viittaus tähän elokuvaan ja kirjaan.


Arvio: 4/5


THE MOUSE AND HIS CHILD, 1977 Japani, USA
Tuoanto: Walt DeFaria
Ohjaus: Fred Wolf, Charles Swenson
Käsikirjoitus: Russell Hoban, Carol Monpere
Näyttelijät: Alan Barzman, Andy Devine, Bob Holt, Cloris Leachman, John Carradine, Marcy Swenson, Neville Brand, Peter Ustinov, Sally Kellerman