Memento mori. Muistan
lukeneeni kristinuskon valtavirran kokeneen huomattavan henkisen ja
tyylillisen muutoksen viimeistään mustan surman jälkeisinä
vuosina. Aikalaisten silmissä tuhoisa epidemia nähtiin
ilmestyskirjallisuuden näkyihin verrattavana katastrofina ja Jumalan
vihan ilmentymänä, jolloin myös kirkkotaiteessa alkoivat korostua
groteskiuteen asti kärsimys ja kuolema – Keski-Euroopasta löytyy
nykyäänkin ikivanhoja ihmisluilla koristeltuja alttareita ja
kirkkojakin. Meksikossa mainitut vaikutteet kasvoivat yhteen
alkuperäisväestön kuolemaa ja vainajia käsittelevien
paikallisperinteiden kanssa. Meksikossa kuolemaan viittaava kuvasto
onkin näkyvästi läsnä arjessa ja juhlassa ympäri vuoden,
erityisesti kuolleiden päivänä.
Mitä meksikolaiseen elokuvataiteeseen taas tulee, osattiin maassa tehdä myös kauhua jo genren kultaisina vuosina 30-luvun alussa: yksi ensimmäisiä maassa tuotettuja kauhuelokuvia oli samalla ensimmäisiä meksikolaisia äänielokuvia. Fernando de Fuentesin käsikirjoittama ja ohjaama Il fantasma del convento jatkaa hyväksi havaitulla linjalla tarinalla eksyneestä avioparista, mustaakin mustemmasta yöstä ja salaperäisestä kummitusluostarista. Ilmiselvänä inspiraationa Fuentesin teokselle onkin toiminut James Whalen The Old Dark House, jossa niin ikään suoranaista säikyttelyä oleellisempaa on hiljalleen rakentuva tunnelma suljetussa ja hämyisässä tilassa omituisten hahmojen keskellä. Kyseessä on kauhun pieni alagenre, johon tuskin enää törmääkään.
Kliseitä Fuentesin kauhuilussa toki riittää, mutta mielestäni luostarin kummituksen mysteerin kohdalla tietty kaavamaisuus vain paransi katselukokemustani. Alussa eksynyt aviopari esimerkiksi voisi olla suora viittaus Danten Jumalaiseen näytelmään sekä Rocky Horror Picture Show’hun, mystinen kaikkitietävä muukalainen taas kaikista maailman kauhuelokuvista tuttuun mysteerihahmoon. Meksikolaisten munkkien menoissa on sellaisenaankin niin makaaberia kuvastoa ja kulttimeininkiä mustine kaapuineen, luurankoineen ja hymneineen, ettei ylimääräisille erikoistehosteille tai kikkailuille olisikaan ollut tarvetta. Ajatus yöstä vankilamaisessa luostarissa kuolemankultin ja yliluonnollisten voimien ikeessä on itsessään upea konsepti.
Jos en vielä ole saanut lukijoitani vakuuttaneiksi Fuentesin kummitustarinan viihdearvosta, kuulkaapa tämä: lopussa nähtävä twist yhdistettynä aivan liikaa taustalla soivaan, puisevaan näyttelyyn kehnosti sopivaan dramaattiseen musiikkiin toivat mieleeni vanhan hyvän ajan Scooby Doon. El fantasma del convento ei siis ole vain hauska elokuva, mutta Fuentesin teoksella on myös tiettyjä tahattomastikin huvittavia piirteitä. Aitoon latinalaiseen tapaan tarinaan mahtuu pelonväristysten ohella myös tulisia tunteita ja rakkaudentunnustus. Avioparin tarinan loppukin on onnellinen: aamun valjetessa mies ja nainen heräävät vanhassa luostarissa, totuus yön tapahtumista selviää, ja rakastavaiset jatkavat matkaansa kadoten askel kerrallaan vuoristoiseen horisonttiin.
Arvio: 4/5
EL FANTASMA DEL CONVENTO, 1934 Meksiko
Ohjaus: Fernando de Fuentes
Käsikirjoitus: Fernando de Fuentes, Juan Bustillo Oro
Näyttelijät: Marta Roel, Enrique del Campo, Carlos Villatoro
Mitä meksikolaiseen elokuvataiteeseen taas tulee, osattiin maassa tehdä myös kauhua jo genren kultaisina vuosina 30-luvun alussa: yksi ensimmäisiä maassa tuotettuja kauhuelokuvia oli samalla ensimmäisiä meksikolaisia äänielokuvia. Fernando de Fuentesin käsikirjoittama ja ohjaama Il fantasma del convento jatkaa hyväksi havaitulla linjalla tarinalla eksyneestä avioparista, mustaakin mustemmasta yöstä ja salaperäisestä kummitusluostarista. Ilmiselvänä inspiraationa Fuentesin teokselle onkin toiminut James Whalen The Old Dark House, jossa niin ikään suoranaista säikyttelyä oleellisempaa on hiljalleen rakentuva tunnelma suljetussa ja hämyisässä tilassa omituisten hahmojen keskellä. Kyseessä on kauhun pieni alagenre, johon tuskin enää törmääkään.
Kliseitä Fuentesin kauhuilussa toki riittää, mutta mielestäni luostarin kummituksen mysteerin kohdalla tietty kaavamaisuus vain paransi katselukokemustani. Alussa eksynyt aviopari esimerkiksi voisi olla suora viittaus Danten Jumalaiseen näytelmään sekä Rocky Horror Picture Show’hun, mystinen kaikkitietävä muukalainen taas kaikista maailman kauhuelokuvista tuttuun mysteerihahmoon. Meksikolaisten munkkien menoissa on sellaisenaankin niin makaaberia kuvastoa ja kulttimeininkiä mustine kaapuineen, luurankoineen ja hymneineen, ettei ylimääräisille erikoistehosteille tai kikkailuille olisikaan ollut tarvetta. Ajatus yöstä vankilamaisessa luostarissa kuolemankultin ja yliluonnollisten voimien ikeessä on itsessään upea konsepti.
Jos en vielä ole saanut lukijoitani vakuuttaneiksi Fuentesin kummitustarinan viihdearvosta, kuulkaapa tämä: lopussa nähtävä twist yhdistettynä aivan liikaa taustalla soivaan, puisevaan näyttelyyn kehnosti sopivaan dramaattiseen musiikkiin toivat mieleeni vanhan hyvän ajan Scooby Doon. El fantasma del convento ei siis ole vain hauska elokuva, mutta Fuentesin teoksella on myös tiettyjä tahattomastikin huvittavia piirteitä. Aitoon latinalaiseen tapaan tarinaan mahtuu pelonväristysten ohella myös tulisia tunteita ja rakkaudentunnustus. Avioparin tarinan loppukin on onnellinen: aamun valjetessa mies ja nainen heräävät vanhassa luostarissa, totuus yön tapahtumista selviää, ja rakastavaiset jatkavat matkaansa kadoten askel kerrallaan vuoristoiseen horisonttiin.
Arvio: 4/5
EL FANTASMA DEL CONVENTO, 1934 Meksiko
Ohjaus: Fernando de Fuentes
Käsikirjoitus: Fernando de Fuentes, Juan Bustillo Oro
Näyttelijät: Marta Roel, Enrique del Campo, Carlos Villatoro
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.