Mykän ajan amerikkalaisissa
elokuvissa etelärajan takainen latinalainen Amerikka on
perinteisesti kuvattu käsittämätöntä kieltä mongertavien
villi-ihmisten kansoittamana periferiana. Aikalaisten näkemyksen
ymmärtää sikäli, että välittömänä kontaktina toiminut
Meksikokin oli ollut vuodesta 1910 lähtien vallankumouksellisen
sekasorron vallassa, ja toisinaan ryöstelevät laumat iskivät
kyntensä myös raja-aidan pohjoispuolelle. Rajan yli kaaosta pakeni
myös valtavat määrät lahjakasta nuorisoa – moni luomaan uraa
Hollywoodissa. Keskeisten kauppareittien välisatamana Meksikoon
nousikin yhteiskuntarauhan palauduttua oma kansainvälisen tason
elokuvakulttuurinsa – kuin yhdistelmä klassista Hollywoodia ja
värikästä latinohenkeä.
Sergei Eisensteinin antaman esikuvan mukaisesti myös meksikolaiset olivat kiinnostuneita kokemastaan mullistuksesta, ja Vanki 13 onkin ensimmäinen osa Fernando de Fuentesin vallankumousta kriittisesti käsittelevää elokuvatrilogiaa. Tarinan tapahtumat sijoittuvat Victoriano Huertan johtaman juntan diktatuuriin vuosille 1913-1914. Sotilasvallasta huolimatta valtion ote kansasta on arveluttavalla pohjalla ja maanalainen vallankumouksellinen toiminta arkipäivää. Alun takaumassa väkivaltainen juoppo kenraali Carrasco ajaa vaimonsa ja poikansa talostaan. Myöhemmin, Huertan sätkynukkena vallan ja rahan turmelema mies vaihtaa – lahjuksia vastaan – kuolemantuomitun tilalle satunnaisen kadunmiehen. Vanhan äidin saapuessa anomaan armoa pojalleen, kenraali ymmärtääkin antaneensa käskyn teloittaa oman jälkikasvunsa.
Vuosi on vasta 1933, ja Fuentesin vallankumoustrilogia on hädin tuskin kipinäänsä saanut, ja jo näin varhaisessa vaiheessa meksikolainen mestari esittelee meille saagansa ja koko klassisen meksikolaisen elokuvan myöhempiä tyylikeinoja ja ratkaisuja. Ensinnäkin: Fuentesin tarina on alkuaikojen yksinkertaisuudessaankin erittäin visuaalinen, eikä vain leikkauksen ja kuvauksen kaltaisten teknisyyksien kautta, vaan myös paikallisen vaatemuodin ja erilaisten hattujen muodossa. Toiseksi: Vanki 13 on täynnä melodraamaa. Klassisissa latinoelokuvissa eteläiset tunteet leiskuvat ja tragediaa pukkaa kuin telenovelassa. Varhaisena lajityyppinsä edustajana Vanki 13 on kuitenkin molempien suhteen vielä varsin kesyä katseltavaa.
Fuentesin Vanki 13 on monessakin suhteessa pieni ja varovainen elokuva mahtavan kunnianhimoisesta aiheesta. Tekniseltä kannalta Fuentes ei vielä tee mitään erityisen maata mullistavaa, ainoastaan tiivistää kaiken olennaisen jämäkkään tyylitajuisen draaman muotoon kuin harjoitustyössä. Opiskelijana Fuentes olisikin teoksellaan läpäissyt kurssinsa kiittävin arvosanoin. Latinalainen Amerikka saattoi mykän elokuvan vuosina olla pimeä manner, mutta äänielokuvan murroksen vuosina Meksikon heräilevä jättiläinen valtasi suvereenisti eteläiset elokuvamarkkinat amerikkalaiselta valtavirtaelokuvalta. Amerikkalaisilta itseltään meni vielä kotva eteläisen naapurinsa runsaudensarven löytämiseen ja tunnustamiseen. Monella meksikolaisella tähdellä onkin nykyisin paikkansa myös Hollywoodin Walk of Famella.
Arvio: 3.5/5
EL PRISIONERO 13, 1933 Meksiko
Ohjaus: Fernando de Fuentes
Käsikirjoitus: Fernando de Fuentes, Miguel Ruiz
Näyttelijät: Alfredo del Diestro, Luis G. Barreiro, Adela Sequeyro
Sergei Eisensteinin antaman esikuvan mukaisesti myös meksikolaiset olivat kiinnostuneita kokemastaan mullistuksesta, ja Vanki 13 onkin ensimmäinen osa Fernando de Fuentesin vallankumousta kriittisesti käsittelevää elokuvatrilogiaa. Tarinan tapahtumat sijoittuvat Victoriano Huertan johtaman juntan diktatuuriin vuosille 1913-1914. Sotilasvallasta huolimatta valtion ote kansasta on arveluttavalla pohjalla ja maanalainen vallankumouksellinen toiminta arkipäivää. Alun takaumassa väkivaltainen juoppo kenraali Carrasco ajaa vaimonsa ja poikansa talostaan. Myöhemmin, Huertan sätkynukkena vallan ja rahan turmelema mies vaihtaa – lahjuksia vastaan – kuolemantuomitun tilalle satunnaisen kadunmiehen. Vanhan äidin saapuessa anomaan armoa pojalleen, kenraali ymmärtääkin antaneensa käskyn teloittaa oman jälkikasvunsa.
 |
| Lähde: filmoteca.unam.mx |
Vuosi on vasta 1933, ja Fuentesin vallankumoustrilogia on hädin tuskin kipinäänsä saanut, ja jo näin varhaisessa vaiheessa meksikolainen mestari esittelee meille saagansa ja koko klassisen meksikolaisen elokuvan myöhempiä tyylikeinoja ja ratkaisuja. Ensinnäkin: Fuentesin tarina on alkuaikojen yksinkertaisuudessaankin erittäin visuaalinen, eikä vain leikkauksen ja kuvauksen kaltaisten teknisyyksien kautta, vaan myös paikallisen vaatemuodin ja erilaisten hattujen muodossa. Toiseksi: Vanki 13 on täynnä melodraamaa. Klassisissa latinoelokuvissa eteläiset tunteet leiskuvat ja tragediaa pukkaa kuin telenovelassa. Varhaisena lajityyppinsä edustajana Vanki 13 on kuitenkin molempien suhteen vielä varsin kesyä katseltavaa.
Fuentesin Vanki 13 on monessakin suhteessa pieni ja varovainen elokuva mahtavan kunnianhimoisesta aiheesta. Tekniseltä kannalta Fuentes ei vielä tee mitään erityisen maata mullistavaa, ainoastaan tiivistää kaiken olennaisen jämäkkään tyylitajuisen draaman muotoon kuin harjoitustyössä. Opiskelijana Fuentes olisikin teoksellaan läpäissyt kurssinsa kiittävin arvosanoin. Latinalainen Amerikka saattoi mykän elokuvan vuosina olla pimeä manner, mutta äänielokuvan murroksen vuosina Meksikon heräilevä jättiläinen valtasi suvereenisti eteläiset elokuvamarkkinat amerikkalaiselta valtavirtaelokuvalta. Amerikkalaisilta itseltään meni vielä kotva eteläisen naapurinsa runsaudensarven löytämiseen ja tunnustamiseen. Monella meksikolaisella tähdellä onkin nykyisin paikkansa myös Hollywoodin Walk of Famella.
Arvio: 3.5/5
EL PRISIONERO 13, 1933 Meksiko
Ohjaus: Fernando de Fuentes
Käsikirjoitus: Fernando de Fuentes, Miguel Ruiz
Näyttelijät: Alfredo del Diestro, Luis G. Barreiro, Adela Sequeyro
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.