Unelma (1943)

Ah, unelmia. Mihail Romm osoitti taitonsa Lenin-elokuvillaan ja nousi siten Neuvostoliiton ohjaajien uuden sukupolven eturiviin. Seuraavana tilaustyönä Rommille tarjottiin tarinaa puolalaisesta sorrosta ja sosialismin työläiset pelastavasta voimasta – puolalaiset olivat siis aiemmin pysäyttäneet jatkuvan vallankumouksen ja nöyryyttäneet siten paitsi aatteen, mutta myös nuoren Neuvosto-Venäjän kansainvälistä arvovaltaa. Rommin työstäessä elokuvaansa Neuvostoliiton ja natsi-Saksan kesken solmittiin Molotov-Ribbentrop-sopimus salaisine lisäpöytäkirjoineen, jolloin myös Stalin pääsi jakamaan oikeuttaan kurittomille alusmaan asukkaille. Puna-armeijan voitto puolalaisista näkyy myös Rommin teoksen loppumetreillä saamassa käänteessä, mutta aiheesta lisää vähän alempana.

Mihail Rommin Unelma on nimensä mukaisesti tarina unelmasta kapitalistisesta sorrosta vapaasta maailmasta ja elämästä työväen paratiisissa. Tarinan tapahtumat sijoittuvat puolan itäisille seuduille, jossa ohjaaja Rommin vaimo Jelena Kuzminan esittämä, köyhästä maalaiskyläsestä kaupunkiin muuttanut juutalaisnainen raataa pitääkseen perhettään pinnalla. Yhteiskunnallisen hierarkian alhaisimpiin kerroksiin sijoittuvan tarinan henkilöhahmot ovatkin kauttaaltaan köyhiä, juoppoja, ym. muita ongelmaisia hahmoja, joiden kontrastina nähdään korostetun ”herraskaisia” puolalaisia. Asetelma rikkaiden ja köyhien välillä ei mielestäni ole yhtä mustavalkoinen kuin ajan neuvostoelokuvissa keskimäärin, vaan Rommin elokuvassa köyhäkin voi toimia moraalisesti väärin ja erehtyä.

Mikään tavallinen propagandaelokuva Unelma ei pohjimmiltaan olekaan, vaan Romm tarkoittikin teoksensa hienostuneemmaksi ja älykkäämmäksi poliittiseksi elokuvaksi ilman tavanomaista pakkopullaa ja sanoman hieromista katsojan silmille. Tapahtumapaikkaa ei tarinassa esimerkiksi mainita nimeltä, eikä elokuvassa myöskään nähdä Stalinin kaudelle ominaisia marssivia ja laulavia kommunisteja. Jopa puna-armeija ja muu sotilashenkilöstö loistavat – enimmäkseen – poissaolollaan. Neuvostoliiton miehitettyä itäisen Puolan Romminkin oli elokuvassaan asiasta mainittava lyhyesti lopussa. Unelmassa puna-armeijan ja Stalinin saapuminen nähdäänkin iloisina asioina.

Unelma saikin jo ilmestymisaikanaan kiitosta toteutuksestaan. Suurin osa Rommin propagandaelokuvasta onkin tiettävästi kuvattu tyylitellyissä studiolavasteissa, ja kuvat ahtaista juutalaisghetoista, dramaattisista varjoista sekä kaoottisista kaupunkioloista tornin lailla taivaaseen kohoavine savupiippuineen ovatkin kuin aikansa Hollywoodista tai Ranskasta. Yltäkylläinen puvustus ja näyttävä kuvaus taas toivat mieleeni puolalaisen elokuvan sekä erityisesti Andrzej Wajdan sodanjälkeisen tuotannon. Epävarmoista lähteistä olen saanut käsityksen, että sekalainen joukko puolalaisia tekijöitä olisikin osallistunut Unelman tuottamiseen, joten suorakin yhteys elokuvien välillä on mahdollinen – joskin epätodennäköinen.

Jälkimaailman on helppoa irvailla vanhojen neuvostoleffojen maailmankuvalle ja sanomalle. Toisille ilmiselvä propaganda toimii enintään karkottimena, omaan makuuni taas juuri historiallisen kontekstin paljastamat yksityiskohdat ovat tällaisissa teoksissa kiehtovinta antia. Vielä äsken en edes tiennyt tällaisen elokuvan olemassaolosta, ja sittenkin epäilin teoksen laatua suhteutettuani Rommin elokuvan julkaisuvuotta tietoihini neuvostoliittolaisen kulttuurielämän kiemuroista. Unelma yllätti minut positiivisesti. Silkalta taiteelliselta kantilta kyseessä on loistotyötä ja suotta unhoon jäänyt propagandan helmi. Stalinin mielipidettä elokuvasta en tiedä, mutta uskoihin Teräksenkin nyökytelleen päätään hyväksymisensä merkiksi.


Arvio: 4/5


MECHTA, 1943 Neuvostoliitto
Ohjaus: Mihail Romm
Käsikirjoitus: Mihail Romm, Jevgeni Gabrilovich
Näyttelijät: Jelena Kuzmina, Vladimir Soloviov