Nikita Hrustsovin
Neuvostoliitossa ei henkilökulttia tuputettu kuin pullamössöä
silkohapsille. Uusi ylipäällikkö oli mieltynyt
sentimentaalisempiin ja iloisempiin elokuviin, kuten musikaaleihin,
komedioihin sekä rakkaustarinoihin. Näin Mihail Kalatozovkin
sai pitkästä aikaa tilaisuuden koetella osaamistaan uusien tuulten
tuomien vaikutteiden kanssa. Loma Volgalla edustaakin täysin
uudenlaista käännettä ohjaajansa filmografiassa: läkähdyttävän
banaalin propagandaputken jälkeen tämä sai tilaisuuden kertoa
tarinan ihan vain miesten välisestä ystävyydestä. Missä määrin
Kalatozov yhä kaunistelee todellisen Neuvostoliiton elinoloja,
jäänee katsojan oman ymmärryksen varaan. Toisaalta, onpahan
elokuva ainakin tunnelmaltaan iloinen.
Loma Volgalla alkaa pikkupoikien seilatessa joella lauttansa kanssa. Pojat lupaavat toisilleen palaavansa vielä kerran elämänsä seikkailuun aikuisina äijinä. Vuosikausien jälkeen mieskööri kokoontuukin yhteen lähteäkseen rakentamallaan hökötyksellä Volgaa pitkin kohti tuntematonta. Matkan varrella kukin miehistä ratkaisee elämäänsä liittyvän ongelman: yksi kohtaa nuoruutensa rakastetun, toinen taas auttaa maalaislääkäreitä näiden ongelmien suhteen. Kuin näpäytyksenä pahamaineisen hitaalle ja kimurantille neuvostobyrokratialle, valtionhallinnossa työskentelevä mies alkaa matkallaan ymmärtää heikkouksiaan ja työnsä varjopuolia. Löytäessään itsensä miehet myös lähentyvät ystävinä.
Ensimmäistä kertaa vuosikausiin Kalatozov sai Loma Volgalla kunnollisen käsikirjoituksen ohjattavakseen, ja silkassa juonellisessa mielessä mestarin komedia onkin miellyttävä teos katsoa ja kuunnella. Miesköörin seikkailuun mahtuu myös paljon laulettua musiikkia, vaikkakin lajissaan erittäin vanhentunutta sellaista. Kokeellisen ohjaajan teokseksi visuaalinen toteutus olisi mielestäni kaivannut Sergei Urusevskia ja tekijäkaksikolle tunnusomaista kamera-akrobatiaa. Jopa Vihan pyörteistä tuttu ekspressionistinen valaistus ja sommittelu olisivat tehneet tällekin teokselle terää. Tällaisenaan Loma Volgalla tuntuukin raikkaasta aiheestaan ja käsikirjoituksestaan huolimatta yhä stalinilaisen banaalilta. Uuteen aikaan asettautuminen otti aikansa.
Loman Volgalla osui ajassa varsinaisen suojasään alkamista edeltävälle epävarmalle välikaudelle, jolloin vanhoja stalinistisia rakenteita ei vielä oltu ehditty purkamaan, eikä toisaalta uusia rakentamaankaan – Stalinin hirmuteot tuominnut ”salainen puhe” pidettiinkin vasta paria vuotta myöhemmin. Näin siis meidän tuntemamme nerokas Kalatozov ei vieläkään päässyt täysiin oikeuksiinsa kiusaajansa kuolemankaan jälkeen. Edistystä oikeaan suuntaan nähtiin ohjaajan seuraavassa ohjaustyössä, jossa taiteilija viimein löysi tuekseen vertaisensa neron Mark Donskoin ja monen muun laatutekijän teosten kuvallisen loiston takaa. Kalatozovin ja Urusevskin ensimmäisen yhteisen hedelmän laadusta en nimiloistonkaan perusteella uskalla sanoa juuta enkä jaata.
Arvio: 3.5/5
VERNIYE DRUZ'YA, 1954 Neuvostoliitto
Ohjaus: Mihail Kalatozov
Käsikirjoitus: Aleksandr Galitš, Konstantin Isajev
Näyttelijät: Vasili Merkurjev, Aleksandr Borisov, Aleksei Gribov
Loma Volgalla alkaa pikkupoikien seilatessa joella lauttansa kanssa. Pojat lupaavat toisilleen palaavansa vielä kerran elämänsä seikkailuun aikuisina äijinä. Vuosikausien jälkeen mieskööri kokoontuukin yhteen lähteäkseen rakentamallaan hökötyksellä Volgaa pitkin kohti tuntematonta. Matkan varrella kukin miehistä ratkaisee elämäänsä liittyvän ongelman: yksi kohtaa nuoruutensa rakastetun, toinen taas auttaa maalaislääkäreitä näiden ongelmien suhteen. Kuin näpäytyksenä pahamaineisen hitaalle ja kimurantille neuvostobyrokratialle, valtionhallinnossa työskentelevä mies alkaa matkallaan ymmärtää heikkouksiaan ja työnsä varjopuolia. Löytäessään itsensä miehet myös lähentyvät ystävinä.
Ensimmäistä kertaa vuosikausiin Kalatozov sai Loma Volgalla kunnollisen käsikirjoituksen ohjattavakseen, ja silkassa juonellisessa mielessä mestarin komedia onkin miellyttävä teos katsoa ja kuunnella. Miesköörin seikkailuun mahtuu myös paljon laulettua musiikkia, vaikkakin lajissaan erittäin vanhentunutta sellaista. Kokeellisen ohjaajan teokseksi visuaalinen toteutus olisi mielestäni kaivannut Sergei Urusevskia ja tekijäkaksikolle tunnusomaista kamera-akrobatiaa. Jopa Vihan pyörteistä tuttu ekspressionistinen valaistus ja sommittelu olisivat tehneet tällekin teokselle terää. Tällaisenaan Loma Volgalla tuntuukin raikkaasta aiheestaan ja käsikirjoituksestaan huolimatta yhä stalinilaisen banaalilta. Uuteen aikaan asettautuminen otti aikansa.
Loman Volgalla osui ajassa varsinaisen suojasään alkamista edeltävälle epävarmalle välikaudelle, jolloin vanhoja stalinistisia rakenteita ei vielä oltu ehditty purkamaan, eikä toisaalta uusia rakentamaankaan – Stalinin hirmuteot tuominnut ”salainen puhe” pidettiinkin vasta paria vuotta myöhemmin. Näin siis meidän tuntemamme nerokas Kalatozov ei vieläkään päässyt täysiin oikeuksiinsa kiusaajansa kuolemankaan jälkeen. Edistystä oikeaan suuntaan nähtiin ohjaajan seuraavassa ohjaustyössä, jossa taiteilija viimein löysi tuekseen vertaisensa neron Mark Donskoin ja monen muun laatutekijän teosten kuvallisen loiston takaa. Kalatozovin ja Urusevskin ensimmäisen yhteisen hedelmän laadusta en nimiloistonkaan perusteella uskalla sanoa juuta enkä jaata.
Arvio: 3.5/5
VERNIYE DRUZ'YA, 1954 Neuvostoliitto
Ohjaus: Mihail Kalatozov
Käsikirjoitus: Aleksandr Galitš, Konstantin Isajev
Näyttelijät: Vasili Merkurjev, Aleksandr Borisov, Aleksei Gribov
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tässä blogissa minä olen herra ja hidalgo. Älä pidä muita jumalia, äläkä myöskään roskasta kommenttiosiota.