Volotshajevin päivät (1937)

Japanin ja Venäjän keisarikunnan kaukoidän mittelöillä oli pitkälliset seuraamukset kokonaisten maanosien poliittiseen ja sotilaalliseen historiaan. Venäläisten kykenemättömyys pysäyttää hyökkäävien japanilaisten ryntäystä johti häviäjän välittömään arvovaltatappioon ja osittaiseen vallankumoukseenkin. Eurooppalaiset tarkkailijat, joista yksi oli saksalainen Max Hoffmann, tutkivat tarkkaan tulevien vihollistensa strategisia heikkouksia mahdollista suursotaa silmällä pitäen. Japani nousi voitollaan maailman suurvaltojen joukkoon, innoittaen samalla muita länsimaisen imperialismin uhkaamia kansoja nousemaan isäntiään vastaan. Niin musertava oli kaukoidän selkkauksen vaikutus, että Japanin interventiolla panikoitiin jopa Stalinin Neuvostoliitossa vielä toisen maailmansodan kynnykselläkin.

Vasiljevin veljesten Volotshajevin päivissä pahin mahdollinen tapahtuu, kun lain ja oikeuden kouraa pakoilevat vastavallankumoukselliset kapinakenraalit lavastavat yhdessä japanilaisten liittolaistensa kanssa selkkauksen neuvostovaltion itäisissä osissa. Japanin armeija saa näin tekosyyn marssia Neuvostoliiton suuriin satamakaupunkeihin ja saattaa koko Volotshajevskin alueen valtansa alle. Sankarillisen puna-armeijan on yhdessä paikallisten kanssa puolustettava isänmaataan kieroa vihollista vastaan. Lopussa nähtävä rynnäkkö toi mieleeni stereotyyppiset mielikuvat neuvostoliittolaisista massoista talvisodassa – niin kömpelösti jättimäinen ihmisaalto syöksyy kohti vihollisen linjoja ilman suojatulta tai näköesteitä.

Mitäköhän ihmettä Vasiljevin veljeksille tapahtui Tshapajevin jälkeen? Duo tuotti yksintein vuosikymmenen parhaisiin lukeutuvan elokuvan, jonka välitön seuraaja paljastuikin melkoiseksi pannukakuksi. Tempoltaan Volotshajevin päiviä on mielestäni aivan liian hidas – suorastaan puiseva, dialogia on yllättävänkin paljon ja näyttelijät ovat paikoin erittäin tönkköjä. Varsinaiseen toimintaankin päästään vasta liki puolivälissä venäläisten partisaanien ottaessa yhteen japanilaisen miehittäjän kanssa. Lopun suuremmat taistelut ovat koreografioiltaan ja sotilaalliselta uskottavuudeltaa nollatasoa. Ehkä Neuvostoliiton parhaat asiantuntijat viruivatkin näihin aikoihin vankileireillä. Eihän talvisodan sotilaallinen katastrofikaan tyhjästä tullut.

Olen näkemästäni tymistynyt, suorastaan pöllämystynyt. Oma teoriani Vasiljevien epäonnistumisesta on seuraava: Tshapajevin menestyksessä ei ehkä ollutkaan kyse pelkästä ohjaajien osaamisesta, vaan tuotantoryhmään muut huipputekijät täydensivät kaksikon heikkouksia omilla vahvuuksillaan. Seuraavassa projektissaan Vasiljevit saivat tuekseen eritasoisen ryhmityksen, jolloin myös lopputulos kärsi kulissien takaisesta epäsointuisuudesta. Mitään en kykene todistamaan, mutta näin uskoisin Vasiljeveille käyneen. Kaksikko ohjasikin yhdessä enää kaksi elokuvaa ennen katoamistaan jonnekin historian hämäriin. Volotshajevin päivät onkin kuin neuvostoliittolaisen elokuvan vastine John Miliuksen Punaiselle vaaralle. Puna-armeija ei lopulta hyökännytkään Amerikkaan, eivätkä japanilaiset Neuvostoliittoon. Rauha maassa, järjestys kotona.


Arvio: 2/5


VOLOCHAYEVSKIYE DNI, 1937 Neuvostoliitto
Ohjaus: Vasiljevin veljekset
Käsikirjoitus: Vasijlevin veljekset
Näyttelijät: Varvara Myasnikova, Nikolai Dorohin, Lev Sverdlin